tiistaina, maaliskuuta 18, 2003

Tommi kirjoitti torstaina loistavasti "sosiaalisten taitojen" oppimisesta.


Kun kouluaikoina pääsin tutustumaan siihen ihmisten luokkaan, jota kauniisti kutsutaan naisten kohdalla "ihmiskeskeiseksi" tai miesten tapauksessa "käytännöllisesti suuntautuneeksi", panin merkille että heidän koko elämisentapansa poikkesi omastani. Minulla on aina ollut taipumus uppoutua lukemaani ja ajattelemaani ja unohtaa muu maailma, mutta nämä ihmiset toisaalta pitivät jatkuvaa pulinaa ja hälinää, ja lisäksi heidän elämäntapaansa kuului jatkuva valppaus.


Joka hetki joku oli vetämässä tuolia istuutuvan alta, kamppaamassa tms. Tämä ei selvästikään vaikuttanut siltä, että jotakuta olisi erityisesti kiusattu kamppimalla vaan sitä, että kun alkoi noudattaa jatkuvasti ympäristöään tarkkailevaa elämäntapaa, kiusat loppuivat. Nämä "tavalliset" ihmiset reagoivat keskittyneeseen henkilöön tällä tavalla ja jotenkin kokivat velvollisuudekseen palauttaa hänet hälisevään arkitodellisuuteen.


Jätän tässä moralisoimatta miten tämä jatkuva sosiaalinen varuillaanolo vaikuttaa abstraktien asioiden hahmotuskykyyn, mutta nähdäkseni ajatus, että kaikki tosiasiat eivät ole samalla tasolla liittyy nimenomaan siihen. Opitaan, että tietyille ihmisille puhutaan asiat tietyllä tavalla ja toisille toisella, joitain asioita kuuluu hävetä ja peitellä ja toisilla kehuskella. Sosiaalisesti orientoituneiden ihmisten tarpeeton relativismi ja maailmankuvan sumuisuus johtuu nähdäkseni siitä, että he kuvittelevat että erilaiset sosiaaliset strategiat ja niiden mukana muuttuvat "maailmankuvat" tarkoittavat että itse todellisuus olisi jotenkin monimuotoinen ja sisäisesti ristiriitainen. Ollaan niin syvällä sosiaalisissa peleissä, että unohdetaan itse objektiivinen todellisuus kaikessa kaksiarvoisuudessaan.


Juuri tuollaista se oli ala-asteella ja vielä yläasteellakin. Meluavan, täysin keinotekoisen ja ylisuuren lapsilauman keskellä ei ollut omaa rauhaa käytännöllisesti katsoen lainkaan juuri Tommi mainitsemista syistä. Ala-asteella itse koulunkäynti oli rasittavuudeltaan pientä verrattuna sosiaalisen ympäristön edellyttämään jatkuvaan valppauteen. Näin aikuisiällä samanlaiseen ympäristöön joutuminen tuntuisi sietämättömän rasittavalta ja nöyryyttävältä. Vankila ja armeija ovat aikuisten laitosympäristöistä lähimmät vertailukohdat peruskoululle.

Väite, että nykyisen kaltainen koulu olisi muka yleisesti ottaen välttämätön sosiaalisten taitojen kehittymiselle, ei kuulosta lainkaan uskottavalta. Kaikki perustelut, jotka olen väitteelle kuullut, ovat olleet liian yleisluontoisia, jotta niillä olisi mitään uskottavuutta. Niillä sosiaalisilla taidoilla, joita peruskouluympäristö itsessään todella kehittää, ei ole yhtään mitään tekemistä myöhemmin elämässä tarvittavien sosiaalisten taitojen kanssa. Yhteiskunta ei hyödy yhtään mitään siitä, että ihmiset oppivat lapsuudessaan ja nuoruudessaan millaisilla tempuilla hälisevässä kymmenien lasten laumassa nostetaan omaa statusta ja millaisilla varotoimilla ja valppaudella tällaiselta häirinnältä suojaudutaan. Eivät ihmiset käyttäydy samalla tavoin kuin koulun kaltaisissa laitoksissa missään muualla kuin koulun kaltaisissa laitoksissa. Työpaikoilla tehdään töitä ja opiskelupaikoilla opiskellaan. Kaikki oppivat oikeasti tarvittavat sosiaaliset taidot kaveri- ja pihapiirinsä lasten kanssa. Eivät ihmiset ole oikeasti sellaisia puusilmiä, jotka eivät osaisi hoitaa asioita keskenään, jos heitä ei olisi lapsena säilötty samassa kouluympäristössä kuin sardiineja purkissa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu