sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2003

Nollasummapelien minimoiminen yhteiskunnasta on erittäin kannatettava yleishyödyllinen asia. Nollasummapelissähän on kysymys vuorovaikutusten kokonaisuudesta, jossa kaikkia hyötyjä kompensoi tarkalleen samansuuruinen määrä tappioita. Suora yksilöltä toiselle rosvoaminen on kaikkein selkein esimerkki nollasummapelistä. Onneksi nykyaikaisessa yhteiskunnassa rosvoamisesta on tehty hyvin vaikeaa ja siksi paljolti kannattamatonta ylläpitämällä tehokasta oikeuslaitosta, joka toimeenpanee päätöksensä tarvittaessa valtion ylivoimaiseen väkivaltakoneistoon tukeutuen. Juuri yksityisomaisuuden suoja omalta osaltaan mahdollistaakin modernin yhteiskunnan vaurauden ja hyvinvoinnin. Poliisi ja oikeuslaitos tekevät varsin pienen loven ihmisten varallisuuteen verrattuna feodaaliherraan.

Nykyaikaisesta yhteiskunnasta löytyy kuitenkin lukuisia esimerkkejä nollasummapeleistä, joista osa olisi järkevää yrittää minimoida tai jopa eliminoida. Kaikkia nollasummapelejä on tuskin mahdollista eliminoida, koska sosiaalisen hierarkian muodostaminen näyttäisi olevan ihmisten lajiominaisuus. Mielestäni selkeimmät esimerkit kalliiksi käyvistä ja osaksi tarpeettomista nollasummapeleistä ovat politiikka ja mainonta.

Politiikka on osin väistämätön ilmiö, koska ihmisyhteisössä on pakko tehdä päätöksiä, jotka koskevat laajoja ihmisjoukkoja tai kaikkia. Infrastruktuurin rakentaminen, oikeuslaitos ja sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden järjestäminen kuuluvat luonnostaan valtiolle. Myös sosiaalipolitiikkaa on järkevää ainakin jossain määrin harjoittaa, koska muutoin syrjäytynyt alaluokka alkaa öyhöttää ja öyhöttävän alaluokan kurissapitäminen maksaa joka tapauksessa rahaa. Kuluttajansuoja ja moni muukin asia kannattaa järjestää lainsäädännöllisin keinoin.

Sen sijaan mainonnan ja markkinoinnin kokonaishyöty on suureksi osaksi erittäin kyseenalainen. Tietenkin markkinointia aidosti tarvitaankin, jotta kuluttajat saisivat tietoa tuotteista ja niiden olemassaolosta. Vähintäänkin kuluttajien on saatava tietää uusien tuotteiden olemassaolosta, koska muutenhan ne jäisivät ostamatta eikä niille muodostuisi kysyntää. Talouden pyörät hidastuisivat ja suuri osa ihmisistä jäisi työttömiksi sosiaaliturvan varaan tai joutuisi tyytymään huonommin palkattuihin töihin. Mutta kuinka suuri osa markkinoinnin vaikutuksista on rinnastettavissa ns. luokkahuoneilmiöön, jossa luokkahuoneen melutaso nousee nousemistaan, koska jokaisen on puhuttava yhä kovemmalla äänellä tullakseen kuulluksi. Tällainen markkinointi on nollasummapeliä, koska onnistuessaan se herättäisi keskimääräisessä kuluttajassa kertaluokkia enemmän ostohaluja kuin mihin tällä on varaa. Markkinointi on kallista voimavarojen tuhlausta siltä osin, kun sen nettohyöty yhteiskunnalle jää olemattomaksi. Joskus markkinoinnista on suoranaista haittaakin. Näin on, jos markkinointi
antaa valheellisen kuvan tuotteen ominaisuuksista.

On siis olemassa selkeitä perusteita rajoittaa markkinointia lainsäädännöllisesti. Näin on monin tavoin tehtykin. Kuitenkin markkinoinnin ja mainonnan radikaali rajoittaminen saattaisi olla haitallista epäsuorasti. Ruotsissahan aikoinaan televisiomainonta kiellettiin kokonaan. Hyvä puolihan tässä tietenkin on, ettei katsojien tarvitse sietää mainoskatkoja. Toisaalta muiden kuin valtion, käytännössä sosiaalidemokraattien hallitsemien, tv-kanavien oli vaikeampaa toimia.

Asia on monimutkainen. Kenties fiksuinta olisikin ajatella mainonnan ja markkinoinnin rajoittamista tuoteryhmä- ja menetelmäkohtaisesti. Varmastikaan nykyinen tasapaino markkinoinnin rajoittamisen ja sallimisen välillä ei ole optimaalinen, jos lähtökohdaksi otetaan toisaalta taloudellinen kokonaishyöty ja poliittisten vapauksien toteutuminen mahdollisimman hyvin.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu