perjantaina, toukokuuta 30, 2003

Minulla on ollut huhtikuusta lähtien painonhallintaprojekti meneillään. Talven aikana tuli kuin huomaamatta 18 kiloa painoa lisää. Lähtöpaino heinäkuun lopussa oli 73 kg. Ruoka on minusta hyvää ja eikä talvi ole erityisen houkutteleva vuodenaika työmatkapyöräilyyn.

Toukokuun aikana olen laihtunut 2-3 kiloa. Laihduttamismenetelmäni on se ainoa toimiva: negatiivinen energiatase. Ainoa tapa, jolla on olen huomannut pystyväni pitämään energiataseen negatiivisena, on tarkka kirjanpito päivän aikana syödyistä ja liikunnalla kulutetuista kaloreista. Olen empiirisesti testannut muutama vuosi sitten, kuinka paljon kulutan ilman liikuntasuorituksia. Laskin kuukauden tarkan seurannan jälkeen paljonko elintoimintoihin ja päivittäisiin toimintoihin liikuntasuorituksia lukuun ottamatta täytyi kulua, kun paino pysyi vakiona. Liikuntasuorituksiin kuluneen energiamäärän mittasin sykemittarilla, jossa on kalorimittaustoiminto. Tulos on, että keskimääräisenä vuorokautena, jona en harrasta liikuntaa, kulutan noin 2300 kcal energiaa. Painan 88 kg ja olen 185 cm pitkä. Harris-Benedict -yhtälöiden mukaan tämänkokoisen miehen elintoiminnot kuluttavat 2000 kcal vuorokaudessa. Vuodelepo 2400 kcal ja sairaalassaolo ei-vuodelevossa (ambulating) 2500 kcal.

Valmisruuista energiasisällöt on helppoa laskea, koska niissä on energiatiheydet yleensä ilmoitettu. Tarvitsee vain kertoa energiatiheys annoksen painolla. Ruoka-annokset punnitsen kotona talousvaa'alla. Energiatiheys täytyy arvioida. Arvioiden pohjana käytän Kansanterveyslaitoksen Fineli-tietokantaa ja reseptiä, jos se on tiedossa. Jos syön jossain muualla kuin kotona, arvioin ruoan energiasisällön silmämääräisesti ja mieluummin erehtyen ylöspäin kuin alaspäin. Pikaruokaloissa on nykyään listat, joissa energiasisällöt ilmoitetaan valmiiksi laskettuina.

Sykemittari (Polar Smart Edge) konfiguroidaan ilmoittamalla paino, sukupuoli ja ikä. Arvioin painoa viitisen kiloa alaspäin, koska minulla on "small frame" eli oletettavasti jonkin verran vähemmän lihaksia, sidekudosta, ihoa ja sisäelinkudosta kuin leveämmillä samanpituisilla ja yhtä lihaksikkailla miehillä. Käytän sykemittaria kaiken hyötyliikunnan (esim. työmatkapyöräily) sekä varsinaisen kuntoilun aikana. Pyöräilen päivässä vähintään työmatkani 2 x 8 km, usein enemmänkin, koska käyn pyörällä myös puolen kilometrin päässä työpaikaltani olevassa työmaaruokalassa. Jos on hyvä ilma, saatan käväistä iltapäivällä kilometrin päässä olevassa kaupassa ostamassa jotain virvoitusjuomaa (kaloritonta tietysti) tai ehkä Valion Eskimo-jäätelöpuikon (70 kcal). Ajan aina polkupyörällä niin kovaa kuin suinkin viitsin tai on turvallista. Yleensä se tarkoittaa sitä, että sykkeeni on alueella 130-160. Joskus innostun runttaamaan pitkiä ja jyrkkiä ylämäkiä ylös, jolloin syke saattaa noista tasolle 180-190 ja hetkellisesti jopa 190 yli.

Painoni käväisi kaikkien aikojen huipussaan kesäkuussa 1999. Painoin silloin 102 kg. Näytin sialta, hikoilin ja hengästyin pienestäkin ponnistuksesta ja tunsin itseni erittäin kömpelöksi, joten päätin laihduttaa. Kolmessa kuukaudessa laihduin 15 kg. Nuo läskit lähtivätkin oikeastaan aika helposti. Luovuin vain pelkästä tavan vuoksi mässäilemisestä ja lisäsin huomattavasti hedelmien ja vihannesten syömistä. Lisäksi innostuin maantiepyöräilystä. Seuraavat puolitoista vuotta pysyttelinkin lähellä nykyistä painoani eli noin 87-88 kg. Keväällä 2001 kävin ahkerasti kuntosalilla ja spinningissä. Kesällä 2001 pyöräilin paljon. Parhaimpana hellekautena heinäkuun 2001 loppupuoliskolla ajoin parissa viikossa 1100 km kiertäen Suomen eteläisen puoliskon. Painoni oli pudonnut noin 78 kiloon, jossa se pysyi kevättalveen 2002, joilloin se kävi väliaikaisesti noin 85 kg:ssa. Toukokuuhun mennessä se oli palautunut hieman alle 80 kiloon. Keskimäärin painoni on ollut yksyn 1999 jälkeen 80-85 kg, mikä on ihan hienoa, koska jos minulla ei olisi tapana aktiivisesti säädellä painoani, sitä olisi varmasti ollut keskimäärin 20 kg enemmän! Seksuaalinen markkina-arvoni olisi nykyistä havaittavasti alempi, oloni jatkuvasti selvästi epämukavampi, elinikäodotteeni vuosikausia lyhyempi ja todennäköisyys kuolla nuorena syöpään tai sydäntauteihin sekä sairastua diabetekseen selvästi korkeampi. Hintana noiden haittojen välttämisestä on ollut elintapojen muuttamisen vaiva ja valppaus vähittäisen lihomisen varalta.

En voi olla korostamatta liikunnan merkitystä läskienhallinnassa. Liikunta aiheuttaa vähemmän nälkää kuin se kuluttaa energiaa. Erittäin rankka liikunta jopa hillitsee ruokahaluja, ainakin minulla. Painovoimaa vastaan taisteleminen suuren läskimassan kera vaatii suuren tehon. Paljon liikuntaa harrastavan elimistö yrittää minimoida energiankulutustaan hankkiutumalla ylimääräisestä läskistä eroon.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu