maanantaina, kesäkuuta 09, 2003

Panu kirjoittaa merkinnässään perusteellisesti uhista avointa yhteiskuntaa vastaan ja viittaa konkreettisiin ilmiöihin esimerkiksi nykypäivän Yhdysvalloissa.

Olen muuten samaa mieltä siitä, että Bushin hallinnolla on totalitaristisia pyrkimyksiä sikäli, että Bushin hallinto pyrkii Yhdysvaltain globaaliin ylivaltaan sotilaallisia keinoja ylikorostaen ja neuvottelun, sopimukset ja yhteistyön torjuen. Luonnollisesti jatkuvan sotatilan ylläpitäminen tarjoaa tilaisuuden yrittää vaientaa kotimaiset kriitikot vedoten heidän "petturuuteensa". Selvästikin tarve ylläpitää sotatilaa on osittain Bushin hallinnon itsensä aiheuttama. (Tämä kannanotto ei muuten ole ensimmäinen kriittinen kannanottoni Bushin hallintoa kohtaan tässä blogissa.) Lisäksi on totta, että Bushin hallinnon retoriikan ja todellisuuden välinen ammottava kuilu kävi Afganistanin sodan jälkeen täysin selväksi. Bushin hallinto pyrkii murskaamaan väkivaltaisin keinoin Yhdysvaltoihin kohdistuvat turvallisuusuhat eikä puuttumaan niiden alkusyihin. Terrorismin vastaisen sodan kiihdyttäminen on ilmiselvästi Bushin hallinnon etujen mukaista, koska sen on omiaan lisäämään sen kannatustaan.

Aivan samat ulkoisen uhan vaikutukset ovat tuttuja kylmän sodan ajoilta. Viittaan 50-luvun kommunistivainoihin. Silti Yhdysvaltain demokratia selvisi kylmästä sodasta ajautumatta itse totalitarismiin. Kuten Panu huomauttaa, se voi olla ainakin osittain sen ansiota, että päävastustaja Neuvostoliitto oli selkeä malliesimerkki totalitaristisesta valtiosta, jollaisesta haluttiin sanoutua irti. Toisaalta tämänkertainen vastustaja, islamilainen radikalismi, edustaa myös totalitaristista järjestelmää: totalitaarista pappisvaltaa, jollaista on ollut muutama konkreettinen esikuvakin (Talebanin Afganistan ja nykyinen Iran - joskin myönnän kyllä, etten tunne Iranin oloja kovin hyvin). Pidän epätodennäköisenä, että Bushin hallinto kykenisi lopettamaan amerikkalaisen demokratian ja sen instituutiot. Ylivoimaisesti todennäköisin skenaario on, että Bush ratsastaa terrorismin vastaisen sodan nostattamalla kansansuosiolla, kunnes silkka sotaväsymys ja turtuminen laskee hänen kansansuosionsa normaalille tasolle. Lopulta Bushin hallinnon heikkoudet käyvät ilmi ja kansa joko äänestää hänet ulos virastaan tai seuraavien vaalien uusista ehdokkaista valitaan presidentiksi joku toisenlainen kuin Bush.

Lopuksi Panu kuvailee muutamia tapoja, joilla länsimainen avoin yhteiskunta voi sortua:



- Sisäiset ristiriidat läntisissä demokratioissa kiihtyvät hillittömiksi, kun köyhyys lisääntyy ja sosiaalipoliittiset toimet kielletään taloudellisten välttämättömyyksien nojalla, valtioiden heikkeneminen pakottaa ihmiset turvautumaan yhteisöihin, yhteenliittymiin ja jengeihin, jokapäiväinen olemassaolon taistelu hävittää sosiaalisen yhteisvastuun siteet.

- Ulkoisen uhan, esimerkiksi terrorismin pelko johtaa oikeusvaltion ja demokratian asteittaiseen rappioon. Kuten George Soros sanoi, merkkejä tästä on jo näkyvissä Yhdysvalloissa.

- Yhdysvallat provosoi piittaamattomalla politiikallaan esiin uuden kylmän sodan asevarustelukierteineen. Tällöin Yhdysvalloilla on Neuvostoliiton rooli, Eurooppa taas on "vapaan maailman" keskus. Yhdysvallat vajoaa totalitarismiin, mutta myös Euroopan yhteiskunnat saavat yhä totalitaristisempia piirteitä



Ensimmäisessä kohdassa oletetaan, että absoluuttinen köyhyys lisääntyy ja vieläpä lähelle perustarpeiden tyydyttymisen rajaa. Näin voisi käydä, jos huonoimmin ansaitsevan kansanosan taloudellinen tuottavuus alenisi. Asia on todellisuudessa ollut päinvastoin. Köyhimmätkin kansanosat länsimaissa ovat vaurastuneet. Tuloerot voivat kyllä kasvaa, mutta niin kauan kuin ihmisillä on ruokaa, katto pään päällä ja perusterveydenhuolto kunnossa, eikä pelkoa näiden menettämisestä, ei ole aihetta puhua "jokapäiväisestä olemassaolon taistelusta".

Ulkoinen uhka voi johtaa oikeusvaltion ja demokratian asteittaiseen rapautumiseen, mutta kyseessä ei ole mikään yksisuuntainen prosessi, kuten amerikkalaisen demokratian toipuminen kylmän sodan synkimmistä vuosista osoitti.

Kolmas skenaario kuvailee lopputulosta, mutta ei selosta riittävästi siihen johtanutta kehitystä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu