sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2003

Kolme voittoa viidesta viikonlopputurnauksessa. Olen tyytyvainen. Vastustajien nimellisluokitusten mukainen tulosrivi: 2d+ 3d- 3d+ 3d- 2d+. Ensimmaiset kolme vastustajaa olivat japanilaisia. Koska japanissa amatoorien luokitusasteikko on 2-3 kivea alempana kuin Euroopassa ja koska 1. ja 3. vastustajistani havisivat kaikille 2 kyuta heikommille ja 2. vastustajani parjasi eurooppalaiseksikin ainakin 2 danin veroisesti, olkoon tulosrivi arvioituna eurooppalaisille luokituksille vastutajieni menestyksesta arvioituna 1k+ 2d- 1k+ 3d- 2d+. Olen tyytyvainen. Viikonlopputurnauksen perusteella nayttaa silta, etta olen kelvollinen eurooppalainen 2 dan, vaikka Suomen taskuuntuneessa jarjestelmassa sopiva luokitus olisi 1 dan. Paaturnaus on vasta puolessa valissa. Nyt minulla on kaksi voittoa ja kaikki vastustajani ovat olleet eurooppalaisia. Saa nahda saanko viidessa seuraavassa pelissa tuloksen, joka antaa kokonaistuloksena 2 daniksi hyvaksyttavan tuloksen.

Ongelma eurooppalaisessa luokitusjarjestelmassa on, etta Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja osittain Venajalla nopeasti kehittyvien uusien pelaajien suhteellinen osuus on hyvin suuri, jolloin luokitusjarjestelma deflatoituu. Euroopan suurimmissa go-maissa Ranskassa, Saksassa, Alankomaissa ja Romaniassa seka monissa muissa pienemmissa maissa tallaista tilannetta ei ole.

Saa on edelleen helteinen. Hyva juttu. Pahempi olisi, jos saa olisi kylma. Parempi on joka tapauksessa, etta helteet ovat nyt kesaloman aikana eika tyoaikana. On oikeastaan erittain mukava istuskella illalla terassilla juuri tallaisilla ilmoilla.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu