torstaina, heinäkuuta 10, 2003

Sorsamatti ehdottaa yhdeksi vaihtoehtoiseksi skenaarioksi siirtolaisten määrän rajua lisäämistä, jotta suomalaisuus voisi muuttua ja kehittyä. Sorsamatti kirjoittaa:
Sanotaan, että Euroopan mittakaavassa toteutuva politiikka vaatii Eurooppalaisen julkisuuden.Meidän pienten kieliryhmien kannalta tämä tarkoittaa, että pitäisi olla itse paljon aktiivisempi kuin normaalilta ihmiseltä voi järkevästi odottaa.Ehkä Suomi voisi olla EU:n Kainuu, muuttotappioalue joka lopuksi suojellaan kokonaisuudessaan.Toinen skenaario jota kannatan, edellyttää että otamme tänne viitisen miljoonaa siirtolaista ja muokkaamme suomalaisuudesta jotain uudenlaista.Ehdottaisin että siirtolaiset valitaan ei-Islamilaisesta Aasiasta.
Minä olen sitä mieltä, että Suomeen pitäisi ottaa hyvää siirtolaisainesta mistä tahansa mutta juuri sen verran vuodessa, ettei Suomeen synny suuria ja yhtenäisiä kielellisiä tai etnisiä vähemmistöjä. Kenties 10 000 - 20 000 muuttajaa vuodessa voisi olla sopiva määrä. Enemmistö siirtolaisista olisi nuoria aikuisia, joiden avulla alhaisesta syntyvyydestä johtuva paheneva huoltosuhde saataisiin minimikustannuksin korjattua. (Eläkesäästäminen on påp, koska valtiolla on tuskin varaa maksaa eläkkeitä, kun itse olen vanha, mikäli ikäluokat jatkavat pienenemistään.)

Tyttöystäväni on muuten hyvä esimerkki siirtolaisesta, jollaisia Suomeen pitäisi saada lisää. Hän muutti Suomeen Venäjältä vuonna 1995. Valmista akateemista loppututkintoa hänellä ei sentään ollut tullessaan vaan hän on suorittanut pääosan opinnoistaan Suomessa. Hän on ollut muutaman vuoden VTT:llä tutkijana. Juuri tuollaista - nuori hyvinkoulutettu aikuinen - siirtolaisainesta on järkevää houkutella maahan ja niin moni maa tekeekin, kuten esimerkiksi Australia ja Kanada, jotka ottavat siirtolaisia mm. koulutustasoon ja ikään perustuvin kriteerein.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu