torstaina, elokuuta 14, 2003

Henry pohdiskelee viimeisimmässä merkinnässään ratkaisuja maatamme uhkaavan heikkenevän huoltosuhteen korjaamiseksi. Henryn mukaan ongelmana on, että perheen perustaminen ei ole riittävän houkuttelevaa suhteessa sinkkuna elämiseen. Henryn mukaan ei ole realistista maksaa perheen perustamista varten niin suuria tukiaisia, että se alkaisi todella houkutella suurinta osaa pitkään lapsettomina pysytteleviä. Näin onkin.

Huoltosuhteen korjaamiseen on olemassa elegantti ratkaisu, joka sopii kaikille muille paitsi muukalaiskammoisille: siirtolaisuus. Lisää työlupia nuorille ja ammattitaitoisille ulkomaalaisille. Ei Suomen valtion kannata tukea kognitiivisen ja sosiaalisen alaluokan lisääntymisharrastusta ainakaan yhtään enempää kuin jo nykyään tuetaan. Suomen kannattaisi alkaa myöntää työ- ja oleskelulupia samanlaisin perustein kuin Kanada ja Australia: ikä, ammattitaito, koulutus ja siteet Suomeen.

On aivan turha pelätä, että suomalaisuus katoaisi maailmankartalta, jos Suomeen muuttaisi joka vuosi vaikkapa 5000 siirtolaista. Kun maahanmuuttajat valittaisiin työhaluisten ja -kykyisten ihmisten joukosta, he oppisivat kielen muutamassa vuodessa ja integroituisivat yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Viimeistään heidän lapsistaan tulisi henkisesti täysin suomalaisia. Toisen polven siirtolaisille käy niin tyypillisesti kaikkialla.

Tommi on usein kuitannut puheet huoltosuhteen heikkenemisestä agraarifasistiseksi humpuukiksi. Anteeksi nyt vain, mutta aivan päivänselvä tosiasia on, että eläkkeet maksetaan verovaroista. Tämä tarkoittaa sitä, että työssäkäyvät ikäluokat elättävät eläkeläiset tekemällä työtä. Mitä enemmän on eläkeläisiä ja muita elätettäviä suhteessa työtätekeviin, sitä pahempi. Väite, että rakenteellinen työttömyys pahenee johtuen työelämän vaatimustason kasvamisesta, ei millään tavalla heikennä tuota argumenttia. Itse asiassa rakenteellisen työttömyyden paheneminen vain pahentaa huoltosuhteen heikkenemisestä johtuvia ongelmia, koska työssäkäyvien verotaakka pahenee entisestään. Siitä taas seuraa, että aivovienti kiihtyy ja työvoiman laatu heikkenee, koska hyväpalkkaisista työmarkkinoilla kysytyistä henkilöistä yhä useampi kyllästyy kovaan verotaakkaan.

Ylivertaisesti paras keino ratkaista ongelma on siirtolaisuuden lisääminen. Sillä tavalla vältytään ylimääräisiltä investoinneilta lapsiin ja nuorisoon, joita muutoin tarvittaisiin roimasti lisää huoltosuhteen korjaamiseksi, ja saadaan ilmaiseksi lisää veronmaksajia eläkkeitä maksamaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu