sunnuntaina, elokuuta 10, 2003

Millaisia ovat Lokakuun rautateiden (Venäjän kansallinen rautatieyhtiö) kaukojunat? Ihan kohtalaisia hintaansa nähden. Meno Pietarista Tsherepovetsiin, noin 700 km, maksoi noin 10 euroa toisen luokan osastossa. Toisen luokan makuuvaunuissa ei ole väliseiniä lainkaan ja vuodevaatteet maksavat ylimääräiset 40 ruplaa eli hieman yli euron. Vuoteet ovat kahdessa kerroksessa. Niiden pehmusteet ovat päällystemateriaaliltaan muovia. Vuodevaatteet laitetaan käytön jälkeen säkkeihin, joita on käytävillä. Junissa on hyvä lämmitys ja jopa jäähdytysilmastointi, mutta se kytkettiin päälle vasta vähän aikaa junan lähdön jälkeen. Vertailun vuoksi suomalainen toisen luokan makuupaikka kolmen hengen osastossa maksaa yhtä pitkältä matkalta noin sata euroa eli on kymmenen kertaa kalliimpaa. Ensimmäisen luokan paikka neljän hengen osastossa maksoi noin 20 euroa. Kaikki on muuten samaa tasoa, mutta on osastot ovat koko vaunun asemesta neljän paikan kokoisia. Ero suomalaisen 2. luokan makuupaikan ja venäläisen 1. luokan makuupaikan välillä on, että Suomessa vuodevaatteet ovat valmiiksi vuoteilla ja että eri sukupuolta olevia ei laiteta samaan osastoon, elleivät he sitä erikseen pyydä.

Palvelutaso junissa on melko hyvä, koska kaikenlaista myyntiä on paljon. Juomia ja ruokaa voi ostaa ohi kulkevista kärryistä tai voi käydä ravintolavaunussa, jossa palvelu on suunnilleen samantasoista kuin Suomessa. Ravintolavaunut ovat tilavampia ja niissä on vähemmän ruuhkaa kuin Suomessa.

Kaukojunat ovat Venäjällä hieman hitaampia kuin Suomessa. Tyypillinen maksimimatkanopeus on arvioni mukaan noin 100 - 140 km tunnissa. Radoilla on toisinaan hitaita osuuksia, joihin lienee syynä ratojen heikompi kunto. Suomessahan IC-junat ajavat Etelä-Suomessa tyypillisesti n. 160 km/h ja Pendolinot n. 200 km/h. Muut junat ajavat 140 km/h.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu