torstaina, elokuuta 28, 2003

Niin tosiaan, en tainnutkaan mainita mitään viime viikonloppuna pelatuista gon Tampereen mestaruuskarsinnoista. Paikalla olivat kaikki Tampereen dan-pelaajat eli Timo, 3 dan; minä, 2 dan; Kari, 1 dan; Lauri, 1 dan, ja Teemu, 1 dan. Lisäksi osallistujien joukossa oli Helsingistä muuttanut Tuomo, 1 kyu, jota Ilkka ei ennen Kanadaan muuttoaan ehtinyt tavata. Huippuryhmässä olivat myös Jari, 3 kyu, ja Henri, 3 kyu. Lauri tosin osallistui vain kahdelle viimeiselle kierrokselle, joten hän aloitti alemmasta McMahon-ryhmästä. Turnaus pelattiin kuuden kierroksen McMahonina. Kärjen järjestys oli Kari, Timo, minä ja Teemu. Yhtään suurta yllätystä ei tullut, pieniä kylläkin: minä ja Teemu voitimme Timon sekä Teemu hävisi Tuomolle. Se, että Kari ei hävinnyt muille kuin Timolle, ei sen sijaan ollut yllättävää. Karin kova pelikunto on ollut tiedossa. Huippuryhmäläisistä ainoastaan minä pelasin Lauria vastaan. Olimme Karin kanssa 5. kierroksen jälkeen turnauksen johdossa samoilla MM, SOS- ja SOSOS-pisteillä. Gerlachin paritusohjelma käytti parituskriteerinä paremman puutteessa luokituserojen minimointia, joten minä sain vastustajakseni Laurin ja Kari Henrin. Teemun tappio Tuomolle oli puoli pistettä. Teemu puolusti hallusinaation vallassa ennen damentäyttövaihetta turhaan yhtä leikkauspistettä alueensa sisällä, mikä maksoi hänelle pelin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu