perjantaina, elokuuta 22, 2003

Portti naisten maahan -blogin kirjoittaja kysyy retorisesti, käytetäänkö miehiä samalla tavalla seksiorjina kuin naisia. Käsittääkseni kaupallisessa mielessä ei ja siihenhän on täysin ilmiselvät sosiobiologiset syyt. Mutta joidenkin maiden vankiloiden muurien sisäpuolella ilmenee laajamittaista miesten seksiorjuutta. Koska vankiloissa ei ole mahdollisuutta normaaliin sukupuolielämään, nuorilla, heikoilla ja jengiytymättömillä vangeilla on erittäin suuri riski joutua seksiorjaksi. Amerikanenglannin termi on prison punk. Jos puolustuskyvytön vanki ei ryhdy jonkun vahvemman yksityiseksi seksileluksi ja orjaksi, hän on vapaata riistaa ja joutuu usein joukkoraiskausten kohteeksi. Erään tiedon mukaan tämä kohtalo lankeaa noin kuudesosalle Yhdysvaltain vankipopulaatiosta. Human Rights Watchin raportti on aika karmeaa luettavaa.

(Lukemani mukaan meno on samanlaista Kanadan, Australian ja Iso-Britannian vankiloissa. Suomen vankiloista olen kuullut, että vaikka siellä on väkivaltaa, raiskauksia on vähän -- tai ainakaan niistä ei ole puhuttu. Ilmeisesti englanninkielisessä kulttuurissa on jonkinlainen persefiksaatio, joka puuttuu suomalaisesta kulttuurista. Tätä kuvastanevat amerikkalaisissa televisiosarjoissa taajaan viljellyt miehen peräaukon koskemattomuuden menettämiseen iittyvät herjat. Suomalaisten kielessä ja mielessä tällaiset ovat leimallisesti tv-sarjoista opittua tuontikulttuuria.)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu