maanantaina, syyskuuta 01, 2003

Viikonloppuna järjestettiin Tampereella gon naisten SM-kisat. Osallistujia oli kuusi ja pelattiin viisikierroksinen sarja. Voittaja ei ratkennut vaan lopuksi huipulle jäi neljään pisteeseen kaksi pelaajaa: Helena Niinisalo, 4 kyu, ja Sari Kohonen, 3 kyu. He pelaavat loppuottelun joskus paremmalla ajalla tämän syksyn aikana. Jaetulla kolmannella sijalla olivat Suvi Leppänen, 5 kyu, ja Marja Aittamaa, 6 kyu.

Kävinpä katsomassa lauantaina Hulkin. Hulkkonen oli parempi kuin odotin, huomattavasti parempi kuin Terminator III, vaikka sekään ei ollut huono. Huonointa elokuvassa oli, että alun koeputkisirkus kesti liian kauan. Kyllä siitä olisi pitänyt 15 minuutissa selviytyä. Vaikka alussa olikin tarpeellista pohjustaa juonta ja luoda henköille taustaa ja psykologista ymmärrettävyyttä, Hulkin kykyjen "tieteellistä" selittämistä olisi voitu tiivistää enemmän. Jossain puolen tunnin kohdalla aloin jo kysellä itsekseni missä on Hulk ja koska lyöminen alkaa. Joka tapauksessahan kaikki luonnontieteellinen uskottavuus lensi ikkunasta ulos, kun Banner vanhempi pääsi esittelemään kykyjään. Luonnontieteellisellä uskottavuudehan sinänsä ei ole mitään merkitystä tällaisessa elokuvassa. Mistään kovasta scifistä ei ole kysymys.

Itse asiassa muuten kaikki tärkeät henkilöt olivat psykologisesti melko uskottavia. Hulk on omnipotenssifantasian lihaksitulo ja Bannerin persoonallisuus edustaa moraalia ja itsehillintää. Kyllä siinä on aineksia ihan kunnon draamalle.

Mutta parasta tällaisessa elokuvassa ovat tietenkin erikoistehosteet. Olivatko muuten panssarivaunut kaikissa kohtauksissa tietokonegrafiikkaa? Ne liikkuivat, savuttivat, kuulostivat ajaessaan aavikolla aivan siltä kuin kohtaus olisi ollut suoraan jotain Irakin sodan kuvamateriaalia.

Minua harmitti kovasti, kun Hulk ei lausunut kuin kaksi replliikkiä koko elokuvassa: "Puny human!" ja "Take it all!". Missä olivat sarjakuvista tutut one-linerit? "Hiekkamies taistelee hyvin sanoillaan mutta Hulki taistelee hyvin nyrkeillään" jne.? Toivottavasti jatko-osissa nähdään Johtaja, tuo ilkeä mestarismieli, jonka pää muistuttaa ylikasvaneine mutanttiaivoineen vihreäksi maalattua sipulia.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu