maanantaina, marraskuuta 24, 2003

Tuli tuossa lauantai-iltana vuokrattua yksi aika mielenkiintoinen elokuva nimeltään The Believer. Se kertoi amerikkalaisesta noin 25-vuotiaasta juutalaissyntyisestä ja ortodoksijuutalaisuuteen perinpohjin kasvatetusta tyypistä, josta oli tullut kiihkomielinen uusnatsi. Natsikavereistaan, jotka olivat pelkkiä apinoita -- yksi ei edes tiennyt, kuka oli Adolf Eichmann, hän erosi siten, että hänellä oli erittäin selkeästi artikuloidut syyt juutalaisvihalleen.

Päähenkilömme oli potkittu pois juutalaisesta raamattupiiristä varhaisteininä, kun hän oli väitellyt ohjaajan kanssa ja nimittänyt - omastakin mielestäni aivan erinomaisin perustein - vanhatestamentillista juutalaisten Jumalaa vallasta juopuneeksi patologiseksi sadistiksi. Sikäli kun minäkin olen ymmärtänyt, uskonto sekä kärsimys uskonnon vuoksi on kautta vuosituhansien ollut diasporajuutalaisen identiteetin ydin, kun ei ole ollut muutakaan kiinnekohtaa.

Uskontonsa kanssa kamppailleen päähenkilömme mielestä Israelin juutalaiset eivät olleet mitään oikeita juutalaisia, koska heillä on maa, johon sitoutua, eivätkä he tarvitse uskontoa identiteettinsä rakennusaineeksi. Kuten Eichmann, jota päähenkilö usein siteeraa, hän piti juutalaisuutta sairautena, koska siihen kuuluva loputon abstrahoiminen ja reflektio repii hajalle kaikki pyhyydet, joihin kansallisvaltio perustaa olemassaolonsa. Tuloksena on kosmopoliittinen ja juureton yhteiskunta.

Minusta sellainen kuulostaa paljon paremmalta kuin agraarifasismi. Mielestäni valtion kuuluu sekulaarinen sivistyneen yhteiskunnan -- perustuslaillinen demokratia, oikeusvaltio jne. -- turvaaja eikä väline tietynlaisiin elämänarvoihin ja -tapoihin pakottamiseen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu