lauantaina, huhtikuuta 26, 2003

Jari Vaarma kirjoittaa mainiota tekstiä. Kannattaa lukea. Jari on käynyt pari vuotta enemmän tai vähemmän satunnaisesti go-kerhossa . Nyt hän on aktivoitunut sekä gon pelaajana että blogaajaana. Mainiota!

Tommi kirjoittaa perjantain 25. päivän merkinnässään kaikesta temppuilusta, johon fiksutkin ihmistet ryhtyvät parantaakseen asemaansa seksuaalimarkkinoilla. Sellaista se vaan on. En ole koskaan henkilökohtaisesti tavannut ihmistä, jonka motivaatiorakenne olisi sellainen, että soitimet jätettäisiin vapaaehtoisesti kokonaan väliin. Näennäisesti vapaaehtoista pariutumistouhuista pidättäytymistä olen nähnyt vain silloin, kun asianomaisen markkina-arvo on ollut varmasti niin matala, ettei yrittämisestäkään ole ollut hyötyä tilanteen parantamiseksi siedettävälle tasolle.


maanantaina, huhtikuuta 21, 2003

Eilen päättyivät gon Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Ottaa voimille keskittyä ankarasti 5-7 tuntia kolmena päivänä peräjälkeen. Päivittäisen kahden pelin välissä oli toki ruokatauko mutta silti. Kaljoittelua pikkutunneille asti se ei toki estänyt.

Turnauksen voitti Norjassa asuva Kiinan kansalainen Weiguo Sun. Pohjoismaiden mestaruus annettiin parhaiten sijoittuneelle Pohjoismaan kansalaiselle Matti Siivolalle. (Onneksi olkoon vaan, jos satut lukemaan.) Olen pelannut pari viime turnausta 1 danin luokituksella. Tälläkin kertaa meni ihan kunniallisesti, aivan odotusarvon mukaan. Kiitokset turkulaisille järjestäjille. Paikka oli niin hyvä kuin vain voi olla, keskellä kaupungin keskustaa aivan rautatieaseman vieressä. Samassa rakennuksessa oli pelitilat, ruokasali ja saunatilat. Kanadan Ilkalle tiedoksi, että tämänkertaiset PM-kisat olivat kaikkien aikojen suurin suomalainen go-turnaus, 63 osallistujaa. Vain maaliskuinen Jaakko Munkin muistoturnaus ja
helmikuinen Takapotku keräsivät muutamaa vaille saman verran osallistujia. Paljonkohan ensi syksyn SM-karsintoihin tulee?

On muuten varsin hieno sää. Varjossa ollut lämpömittari näytti 23 astetta! Siltä kyllä tuntuikin, kun istuin kahvilla vanhempieni takapihan terassilla.