lauantaina, kesäkuuta 14, 2003

Neloskanavalta tullut Vaimot vaihtoon -sarja on päättynyt. Oivallista jatkoa samaan teemaan olisi uusi sarja Kansat vaihtoon, jossa kokonaiset kansat vaihtaisivat muutamaksi vuodeksi kotimaita. Kaikki jätettäisiin henkilökohtaisia tavaroita lukuun ottamatta paikoilleen.

Kätevimmin vaihto kävisi päinsä samankokoisten maiden kesken, joiden kansantalouden rakenne olisi samankaltainen. Esimerkiksi suomalaiset voisivat mennä kymmeneksi vuodeksi Tanskaan ja kaikki tanskalaiset Suomeen. Ensimmäiset viisi vuotta elettäisiin uuden maan asukkaiden jättämien manuaalien mukaan. Seuraavat viisi vuotta uudet asukkaat saisivat hoitaa asiat miten haluaisivat ja tehdä mitä muutoksia haluaisivat. Lopuksi käytäisiin palautekeskustelu samassa hengessä kuin Vaimot vaihtoon sarjassa, jossa pariskunnat kommentoivat kokemuksiaan saman pöydän ääressä.

torstaina, kesäkuuta 12, 2003

Ilkka totesi, että häntä olisi varmaan helppo parodioida. Niin onkin. Alla parodia tyypillisestä Ilkan merkinnästä:



Kävellessäni eilen Sponge Streetiä pohjoiskaakkoon havahdun todella herkulliseen bulldogin tuoksuun. Tuo pohjoiskorealainen herkku on ollut minun ja Danin suosikki jo kauan. Lähdin seuraamaan vainuani. Varmaankin lähistölle oli perustettu uusi pohjoiskorealainen ravintola. Nam, kohta saisi mahan täydeltä herkullista bulldogia!

Tunnin käveltyäni huomasin, että tuoksu oli tultava viereisen korttelin sisäpihalta. Sisäpihalle mentyäni tajusin, että tuoksu tuli pihan reunalla olevista roskalaatikoista. Mietin pitäisikö minun vilkaista laatikkoon sisälle katsoakseni, oliko annos heitetty roskiin pakkauksessa, jossa olisi ravintolan nimi. En kuitenkaan uskaltanut herättää enempää huomiota. Viereiseen puuhun kytketty koira haukkui ja tuijotti minua sen verran vihaisen näköisenä. Pettyneenä poistuin paikalta tajuten, että olin ohittanut silmääkään räpäyttämättä kaikki hodarikojut matkalla tänne.

Sitten mielialani kirkastui, kun muistin, että puolen tunnin kuluttua kaapelikanavalta alkoi suosikkisarjani Fluffy Supertappaja.

Sinulle jota en vielä tunne -blogin pitäjä kirjoitti lapselle ominaisesta rikkaasta mielikuvituksesta. Hän käytti sitä argumenttina keskustelussa, johon en sinällään puutu lainkaan. Kiinnitin huomiota vain tuohon kuviteltuun lapsen mielikuvituksen rikkauteen.

Todellisuudessa lasten mielikuvitus on useimmiten pelkkää holtitonta ja sekavaa assosiointia, jossa ei ole mitään päätä eikä häntää. Tämä johtuu siitä, että lapsilla ei ole kokemattomuuden ja neurologisen kypsymättömyyden takia riittävästi tietoa, keskittymiskykyä eikä älyllistä kapasiteettia, jotta he voisivat tehdä todella syvällisiä oivalluksia ja keksintöjä. Mitä pienempi lapsi on, sitä vähemmän hänen aivoituksissaan ja touhuissaan on mitään mielekästä sisältöä. Ihmisillä on vain taipumus kiinnittää erityisen paljon - joskus jopa suhteettomasti - huomiota lasten aikaansaannoksiin juuri silloin, kun niissä on kerrankin jotain objektiivisesti katsoen mielenkiintoista. Kaiken epäpätevyytensä kompensaatioksi lapset ovat söpöjä eli hoivaamishalua herättäviä. He ovat lisäksi kaikessa kömpelyydessään hassuja kuin jotkut sirkuseläimet. Lasten viihdearvo ja rakastettavuus motivoi aikuisia huolehtimaan lapsista, kunnes he ovat itse tarpeeksi kompetentteja selviytymään omillaan.

Ihmisten luovuus ei millään tavoin kuihdu aikuiseksi kasvettaessa. Päinvastoin, siitä tulee syvempää, vivahteikkaampaa ja mielekkäämpää. Sen, että ihmiset tuottavat aikuisena suhteellisesti vähemmän uutta kuin lapsena, kompensoi aikuisten luovuuden hedelmien ylivertainen laatu.

Lapsuuden ihannoinnin taustalla on rousseaulainen jalon villin myytti. Sen mukaan ihmiset ovat syntyjään jaloja ja viisaita olentoja, mutta paha ja korruptoitunut yhteiskunta turmelee heidät. (Ei muuten heti tule mieleen voimallisempaa jalon villin myytin tunnustusta kuin Pelle Miljoonan kappale Juokse villi lapsi.) Tosiasia on, että ihmiset eivät ole aivan elämänsä alussa tietoisia mistään muusta kuin itsestään ja omista tarpeistaan. Kaikenlainen muiden huomioon ottaminen ja tarpeentyydytyksen lykkääminen täytyy heille vähitellen opettaa, vaikka heillä siihen useimmiten kyllä siihen onkin melko hyvät perinnölliset edellytykset joitakin harvoja mahdollisesti fysiologisista syistä johtuen psykopaattisia yksilöitä lukuun ottamatta.

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2003

Panu kiinnittää huomiota puheisiin "poliittisesta korrektiudesta". Käsittääkseni poliittisella korrektiudella kielenkäytössä tarkoitetaan sellaisten ilmausten välttämistä, jotka voidaan tulkita loukkaaviksi tai halventaviksi jotakin tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Esimerkiksi sana "neekeri" on poliittisesti epäkorrekti, koska afrikkaiset tai afrikkalaisperäiset voivat luokkaantua sen käyttämisestä. Usein loukkaavaksi katsotun nimen tilalle keksitään jokin kokonaan uusi nimi. Ikävä kyllä, halventava painolasti siirtyy ennen pitkää uuteen sanaan, mikä tietysti johtuu siitä, että halveksunnan tai väheksynnän syynä ei ole sana vaan sen tarkoittaman ryhmän ominaisuudet.

Myös ajatukset voivat olla poliittisesti korrekteja tai epäkorrekteja. Sen, mikä milloinkin on poliittisesti korrektia, määrää se, mitkä intressiryhmät milloinkin ovat vaikutusvaltaisessa asemassa ja millaisia ideologisia ja poliittisia yhteenliittymiä näiden välille syntyy. Eri ihmiset pitävät eri sanoja ja ajatuksia loukkaavina tai sopimattomina ja eri ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä muut pitävät poliittisesti epäkorrekteja. Voidaan kuitenkin karkeasti hahmottaa, mitkä ajatukset ja millainen kielenkäyttö on poliittisesti epäkorrektia, koska monista asioista vallitsee laaja yksimielisyys ainakin julkista keskustelua hallitsevissa piireissä. Julkista keskustelua hallitsevilla piireillä tarkoitan joukkotiedotuksen valtavirtaa hallitsevien tiedotosvälineiden omistajia ja niiden toimittajakuntaa sekä vaikutusvaltaisimpia yhteiskunnallisia painostusryhmiä.

Ihmissuhteet -blogin kommenttiosastolla näyttää olleen vireää keskustelua.

maanantaina, kesäkuuta 09, 2003

Jatkan vielä aiheesta totalitarismi, vaikka Panu ei ilmeisestikään verkkolokiani lue vaan kommentoi sitä toisen käden lähteiden kautta. Panun tai kenen tahansa esilletuomat ajatukset ovat kuitenkin paljon tärkeämpiä kuin kenenkään persoona mitä keskusteluun tulee. Toki Panukin voi minun puolestani osallistua tähän keskusteluun ja aivan mihin sävyyn tahansa. Hänen ilmaisunsa selkeys ratkaisee, ryhdynkö kommentoimaan hänen kirjoituksiaan.

Panu mainitsee demokratian uhkaksi sosiaalipolitiikan "kieltämisen" taloudellisen välttämättömyyden nojalla. Tuossa "kieltämisessä" ovat olleet mukana myös vasemmistopuolueet. Ehkä siksi, että taloudelliset välttämättömyydet ovat todella olleet välttämättömyyksiä. Tekniikka on mahdollistanut joiltain osin tuotannon siirtämisen alemman palkkatason maihin. Siitä taas on seurannut kannattavuusongelmia näillä aloilla. Viimeisen esimerkki on ohjelmistotuotannon "outsourcing" halvan työvoiman maihin. Vaikka tuollainen työpaikkojen tarjonnan kasvu onkin siunauksellista köyhien maiden koko väestölle ja johtaa elintason nousuun niissä, ongelmia seuraa vauraiden maiden ylihinnoitellulle työvoimalle. Globaalista taloudesta seuraa, että niin vauraus kuin köyhyyskin globalisoituu. Kokonaisvaltaisen tulopolitiikan harjoittaminen vaikeutuu, kun työpaikat siirtyvät sinne, missä työn on tekeminen on kannattavinta. Rikkaiden maiden työläisten kartellit sortuvat ja köyhien maiden työläisille avautuu uusia työpaikkoja. Vähitellen työn hinta rikkaissa maissa alenee kohti globaalia markkinahintaa.

Länsimaiselle demokratialle tässä voi piillä uhka, koska länsimainen työläisaristokratia ei välttämättä oivalla, että sen olisi parasta sopeutua tilanteeseen tinkimällä palkoistaan saati edes niiden jokavuotisesta kasvusta. Asemiaan menettävä länsimainen työläisaristokratia saattaa alkaa öyhöttää ja äänestää valtaan populistipoliitikkoja, jotka vähät välittävät demokratian ja oikeusvaltion periaatteista. Juuri tällaisissa olosuhteissa Panun paheksuma "välttämättömyysretoriikka" on paikallaan. Mielestäni se, että SAK ja vasemmistopuolueet tajuavat tilanteen eivätkä lähde vaatimaan epärealistisen suuria palkankorotuksia, on valtavan myönteinen seikka yhteiskuntarauhan kannalta pitkällä aikavälillä.

Toisaalta yksi vaihtoehto voisi olla pystyttää kehitysmaille epäoikeudenmukaisia tullimuureja ja destabilisoida niiden yhteiskuntia erilaisilla sotilaallisella ja taloudellisella myyräntyöllä, jotta niiden olot pysyisivät liian epävakaana rikkaiden maiden pääoman investoida. Mitähän Panu tästä vaihtoehdosta ajattelee?

Panu kirjoittaa merkinnässään perusteellisesti uhista avointa yhteiskuntaa vastaan ja viittaa konkreettisiin ilmiöihin esimerkiksi nykypäivän Yhdysvalloissa.

Olen muuten samaa mieltä siitä, että Bushin hallinnolla on totalitaristisia pyrkimyksiä sikäli, että Bushin hallinto pyrkii Yhdysvaltain globaaliin ylivaltaan sotilaallisia keinoja ylikorostaen ja neuvottelun, sopimukset ja yhteistyön torjuen. Luonnollisesti jatkuvan sotatilan ylläpitäminen tarjoaa tilaisuuden yrittää vaientaa kotimaiset kriitikot vedoten heidän "petturuuteensa". Selvästikin tarve ylläpitää sotatilaa on osittain Bushin hallinnon itsensä aiheuttama. (Tämä kannanotto ei muuten ole ensimmäinen kriittinen kannanottoni Bushin hallintoa kohtaan tässä blogissa.) Lisäksi on totta, että Bushin hallinnon retoriikan ja todellisuuden välinen ammottava kuilu kävi Afganistanin sodan jälkeen täysin selväksi. Bushin hallinto pyrkii murskaamaan väkivaltaisin keinoin Yhdysvaltoihin kohdistuvat turvallisuusuhat eikä puuttumaan niiden alkusyihin. Terrorismin vastaisen sodan kiihdyttäminen on ilmiselvästi Bushin hallinnon etujen mukaista, koska sen on omiaan lisäämään sen kannatustaan.

Aivan samat ulkoisen uhan vaikutukset ovat tuttuja kylmän sodan ajoilta. Viittaan 50-luvun kommunistivainoihin. Silti Yhdysvaltain demokratia selvisi kylmästä sodasta ajautumatta itse totalitarismiin. Kuten Panu huomauttaa, se voi olla ainakin osittain sen ansiota, että päävastustaja Neuvostoliitto oli selkeä malliesimerkki totalitaristisesta valtiosta, jollaisesta haluttiin sanoutua irti. Toisaalta tämänkertainen vastustaja, islamilainen radikalismi, edustaa myös totalitaristista järjestelmää: totalitaarista pappisvaltaa, jollaista on ollut muutama konkreettinen esikuvakin (Talebanin Afganistan ja nykyinen Iran - joskin myönnän kyllä, etten tunne Iranin oloja kovin hyvin). Pidän epätodennäköisenä, että Bushin hallinto kykenisi lopettamaan amerikkalaisen demokratian ja sen instituutiot. Ylivoimaisesti todennäköisin skenaario on, että Bush ratsastaa terrorismin vastaisen sodan nostattamalla kansansuosiolla, kunnes silkka sotaväsymys ja turtuminen laskee hänen kansansuosionsa normaalille tasolle. Lopulta Bushin hallinnon heikkoudet käyvät ilmi ja kansa joko äänestää hänet ulos virastaan tai seuraavien vaalien uusista ehdokkaista valitaan presidentiksi joku toisenlainen kuin Bush.

Lopuksi Panu kuvailee muutamia tapoja, joilla länsimainen avoin yhteiskunta voi sortua:



- Sisäiset ristiriidat läntisissä demokratioissa kiihtyvät hillittömiksi, kun köyhyys lisääntyy ja sosiaalipoliittiset toimet kielletään taloudellisten välttämättömyyksien nojalla, valtioiden heikkeneminen pakottaa ihmiset turvautumaan yhteisöihin, yhteenliittymiin ja jengeihin, jokapäiväinen olemassaolon taistelu hävittää sosiaalisen yhteisvastuun siteet.

- Ulkoisen uhan, esimerkiksi terrorismin pelko johtaa oikeusvaltion ja demokratian asteittaiseen rappioon. Kuten George Soros sanoi, merkkejä tästä on jo näkyvissä Yhdysvalloissa.

- Yhdysvallat provosoi piittaamattomalla politiikallaan esiin uuden kylmän sodan asevarustelukierteineen. Tällöin Yhdysvalloilla on Neuvostoliiton rooli, Eurooppa taas on "vapaan maailman" keskus. Yhdysvallat vajoaa totalitarismiin, mutta myös Euroopan yhteiskunnat saavat yhä totalitaristisempia piirteitä



Ensimmäisessä kohdassa oletetaan, että absoluuttinen köyhyys lisääntyy ja vieläpä lähelle perustarpeiden tyydyttymisen rajaa. Näin voisi käydä, jos huonoimmin ansaitsevan kansanosan taloudellinen tuottavuus alenisi. Asia on todellisuudessa ollut päinvastoin. Köyhimmätkin kansanosat länsimaissa ovat vaurastuneet. Tuloerot voivat kyllä kasvaa, mutta niin kauan kuin ihmisillä on ruokaa, katto pään päällä ja perusterveydenhuolto kunnossa, eikä pelkoa näiden menettämisestä, ei ole aihetta puhua "jokapäiväisestä olemassaolon taistelusta".

Ulkoinen uhka voi johtaa oikeusvaltion ja demokratian asteittaiseen rapautumiseen, mutta kyseessä ei ole mikään yksisuuntainen prosessi, kuten amerikkalaisen demokratian toipuminen kylmän sodan synkimmistä vuosista osoitti.

Kolmas skenaario kuvailee lopputulosta, mutta ei selosta riittävästi siihen johtanutta kehitystä.

Timo ja Panu puuttuvat blogeissaan sanan 'totalitarismi' käyttöön edellisessä merkinnässäni. He huomauttavat, että totalitarismi on moderni ilmiö ja että primitiivisiä yhteiskuntia on nimitettävä korkeintaan autoritäärisiksi ja kollektiivisiksi, mutta ei totalitaarisiksi, koska moderneille totalitarismeille ominainen ehdoton kieltäytyminen neuvottelemisesta vastapuolen kanssa ja pyrkimys hallita kaikkia elämänalueita yhden ideologian nimissä puuttuu. Timo kirjoittaa:



Totalitarismi-termin yhteydessä ei normaalisti puhuta mistä tahansa kollektivistisesta ja autoritaarisesta yhteiskuntamuodosta, vaan sellaisesta yhden poliittisen ideologian nimissä toteutetusta valtion kaikille elämänalueille ulottuvasta läsnäolosta, jonka vasta 1900-luvun teknologisen kehitystason katsotaan tehneen mahdolliseksi. Koko sanan olemassaolo pohjautuu siis sellaisiin teoreettisiin lähtökohtiin, joissa traditionaalisten ja modernien hallintamenetelmien ja -periaatteiden välisiä eroja pidetään niin merkitsevinä, että eräitä modernin tyrannian muotoja varten tarvitaan uusi sana.



Selvä. Asiallinen korjaus otettu huomioon. Käytän näitä termejä vastaisuudessa huolellisemmin.

sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2003

Lumi vyöryttää esiin totalitaristisia uhkakuvia. Lumin mielestä sellaiset ilmiöt kuin tupakoitsijoihin ja lihaviin kohdistuva paheksunta ovat esimakua uudesta totalitarismista. Lumin kirjoitus oli pitkä ja erittäin monisanainen. Siinä oli kuitenkin pari kysymystä, jotka ansaitsevat vastauksen.

Lumi väittää, että terveysfasismi olisi taloudellisesti kannattavaa. Hänen mukaansa olisi taloudellisesti kannattavaa esimerkiksi takavarikoida huomattavan ylipainoisen 1/5 kansanosan omaisuus ja lähettää koko sakki kuntoiluleirille. Tuollainen uskomus ilmentää todellisuudentajun puutetta. Lumi, mieti nyt mitä maksaisi, jos Suomessa todella leirittäisiin miljoona kansalaista vaikkapa vuodeksi laihdutusleirille. Satojen tuhansien ihmisten työpanos menetettäisiin. Se olisi vasta alkua. Mieti nyt edes hetki, millä tavoin perustuslain kumoaminen ja siirtyminen avoimeen totalitarismiin vaikuttaisi Suomen kykyyn käydä kauppaa ja tehdä ylipäätään minkäänlaista kansainvälistä yhteistyötä tärkeimpien naapurimaiden kanssa.

Lumi on muuten väärässä, kun hän sanoi, ettei usko minkäänlaisen totalitaristisen järjestelmän voivan kestää pidemmän päälle. Itse asiassa menneisyyden maailmassa, jossa teknologinen kehitystaso oli matala, kaikki yhteiskunnat olivat totalitaristisia. Primitiivisissä yhteiskunnissa yksilö ei ole mitään ja kollektiivi on kaikki kaikessa. Koko esihistoriansa ajan ihmiskunta eli totalitarismissa. Myös lähes koko historia on eletty totalitarismissa. Vasta teollisesta vallankumouksesta lähtien yksilönvapaus ja oikeusvaltio ovat vähitellen vallanneet alaa.

Lumi muuten sekoittaa kirjoituksissaan positiiviset ja negatiiviset oikeudet. Ero on siinä, että negatiivisten oikeuksien toteutuminen ei vaadi keneltäkään mitään erityisiä tekoja. Yksilön positiivisten oikeuksien toteutuminen vaatii muilta tiettyjä tekoja. Oikeus julkiseen terveydenhuoltoon kuuluu positiivisiin oikeuksiin. Sananvapaus, kokoontumisvapaus ja oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen taas kuuluvat negatiivisiin oikeuksiin. Käsittääköhän Lumi, että esimerkiksi oikeus julkisrahoitteiseen terveydenhuoltoon on positiivisena oikeutena ristiriidassa jonkun negatiivisten oikeuksien kanssa. Varallisuuden siirto verotuksen kautta terveellisesti eläviltä (ja siten vähemmän sairastavalta joukolta) epäterveellisesti eläville (ja siten enemmän sairastavalle joukolle) on jo sinänsä ristiriidassa terveellisesti elävien negatiivisia oikeuksia vastaan. Negatiiviset oikeudet ovat länsimaisen oikeustajun mukaan perustavampaa laatua olevia kuin positiiviset oikeudet.

Positiivisten ja negatiivisten oikeuksien sekoittaminen on ominaista kollektivistiselle, totalitaristiselle retoriikalle. Mitä enemmän positiivisia oikeuksia vaaditaan, sitä enemmän väistämättä vaaditaan jonkun toisen negatiivisia oikeuksia rikottavan. Tämä Lumin kannattaisi pitää mielessään.