torstaina, kesäkuuta 19, 2003

Vietän juhannuksen tyttöystäväni, vanhempieni ja muutaman sukulaiseni kanssa Lohtajan saaristossa mökillä. Tätä verkkolokia päivitettäneen siis seuraavan kerran sunnuntai-iltana. Lauantain lämpötilan päivämaksimiksi ennustettiin etelärannikolle 13 astetta. Keski-Pohjanmaan rannikolle ennustettiin 18 astetta. Jos ennustus pitää paikkansa, säät suosivat tänä juhannuksena. Viime juhannuksen vietin Raumanmeren festareilla. Oli kylmää ja sateista kahtena päivänä kolmesta.

Nyt kun pohdiskelen tässä säitä, niin voisinpa vaikka kirjoittaa samantien kuvauksen itselleni ihanteellisesta ilmastosta. Haastan lukijani mukaan. Kirjoittakaan blogeihinne, newsseihin tai vaikka minulle sähköpostitse omat kuvauksenne (voin luvallanne julkaista ne tässä blogissa) ihanteellisesta ilmastosta.

Ihanneilmastoni on tyypiltään lähellä välimerenilmastoa tai subtropiikkia. Pidän lämpöä erittäin tärkeänä viihtyisyyden kannalta. Kaksi muuta tekijää ovat ilman kosteus ja sademäärä. (Korkeasta ilman kosteudesta ei muuten suoraan seuraa korkea sademäärä. Valtamerien keskiosissa on saaria, joilla ilma on erittäin kosteaa mutta sademäärä rannikkoseutuihin verrattuna vähäinen; pienet korkeuserot eivät välttämättä riitä jäähdyttämään ilmamassaa alle kastepistelämpötilan.)

Välimerenilmastoille, jotka sijaisevat kaikkialla maapallolla suunnilleen 30. ja 40. leveyspiirien välillä, on ominaista kuumat kuivat kesät ja lämpimät kosteat talvet. Esimerkiksi Etelä-Italiassa ja Kreikassa heinäkuun päivämaksimilämpötilat ovat usein välillä 28-35 C. Kasvillisuus on pääosin nahkealehtistä, erittäin hyvin kuivuutta kestävää pensaikkoa ja mäntymetsää. Talvella samoilla seuduilla päivän maksimilämpötilat ovat tyypillisesti välillä 10-15 C. Lunta ei ole merenpinnan tasolla juuri koskaan. Sen sijaan vettä sataa runsaahkosti, varsinkin valtamerten rannikoilla. Esimerkiksi Portugalin rannikolla sataa tammikuussa noin kaksi kertaa enemmän kuin Tampereella heinäkuussa.

Subtrooppiset ilmastot sijaitsevat noin kymmenen leveysastetta lähempänä päiväntasaajaa kuin välimerenilmastot eli kääntöpiirien ympärillä. Subtrooppiset ilmastot ovat tyypillisesti kuivia ja kuumia aavikko- tai puoliaavikkoilmastoja mannerten sisäosissa tai länsirannikoilla. Lämpimät merivirrat tuovat mannerten itärannikoille kääntöpiireillä lämmintä pintavettä, mikä tehostaa haihtumista ja lisää sademäärää. Tämä kuvio näkyy selvästi luonnonmaantieteellisellä maailmankartalla. Esimerkiksi Karibianmerellä ja Aasian itärannikolla on kosteaa mutta Meksikon Tyynenmeren rannikolla ja Etelä-Marokon rannikolla kuivaa. Sama säännömukaisuus on vieläkin selvempi Australiassa: koillisrannikko on erittäin kostea mutta luoteisrannikko erittäin kuiva. Subtrooppinen ilmasto poikkeaa trooppisesta siten, että vuodenaikoja on kaksi: sateinen ja kuiva. Tropiikissa on aina kosteaa ja kuumaa.

Ihanneilmastossani lämpötilan päivämaksimit ovat toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin lähes koko ajan 30-35 C. Ilman suhteellinen kosteus yleensä matalahko mutta ei rutikuiva. Ajoittain sadetta. Kesäöinä lämpötila ei laske juuri koskaan alle 23 asteen. Auringonlaskunkin jälkeen lämpötila pysyttelee noin 25-30 asteessa pikkutunneille asti. Ihanteellinen ilma illanistujaisiin terassilla pehmeässä valaistuksessa hyvää ruokaa ja juomaa nauttien. Sydäntalvella ilman lämpötilan päivämaksimi yleensä 10-20 C. Sataa selvästi enemmän kuin kesällä. Vuodessa korkeintaan kaksi kuukautta, joiden aikana ei tarkene istumaan terassilla myöhään iltaan asti t-paitasillaan. Korkeintaan parin tunnin matkan päässä vuoristoylänköä, jossa voi talvisin hiihtää.

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2003

Puoli tuntia sitten päättyi nelosen dokumentti 'Maksimiturvallisuus'. Ohjelmassa verrattiin kahta periaatteiltaan täysin erilaista maksimiturvallisuusvankilaa. Ensimmäisessä vangit oli ainakin yritetty eristää toisistaan ja muista sosiaalisista kontakteista mahdollisimman tehokkailla turvatoimilla: panssarilaseilla, kahleilla ja sen sellaisilla. Taloudellisista syistä johtuen vankeja oli ollut pakko sijoittaa kaksi yhteen selliin. Kaikista turvatoimista huolimatta viimeisen kahden vuoden kuluessa oli ollut yksi murha ja lukuisia pahoinpiteyitä. Toisessa vankilassa oli vallan toinen meno. Siellä oli samankaltainen maksimiturvallisuusosasto, jossa vietettiin 23 tuntia vuorokaudessa sellissä. Suurin ero oli, että siellä ei ollut pakko olla, jos suostui työ- ja opiskeluohjelmaan. Vankilassa oli kaksi vaihtoehtoa: maksimiturvallisuusosasto tai normaali vankilaelämä, johon kuului jokaisen osalta jokin kehittävä työ- tai opiskelumahdollisuus. (Yksi vankiloista oli Minnesotassa ja toinen Oklahomassa. Saatte kolme sekuntia aikaa arvata, kumpi oli kummassa.)

Toisessa vankilassa oli periaatteena, että rikkeistä ja rikoksista oli seurauksena välittömästi siirto maksimiturvallisuusosastolle. Vankilan sääntöjä valvottiin kameroilla, joita oli aivan joka paikassa. Vankien kaikkia puheluita kuunneltiin ja ne nauhoitettiin. Valvontatekniikka ja turvallisuusjärjestelyt olivat huipputasoa. Kerran viikossa henkilökunnan tiedostusteluosasto kokoontui istuntoon, jonka tarkoituksena oli muodostaa tarkka käsitys siitä, mitä vankiyhteisössä oli meneillään. Vankilanjohtaja korosti haastattelussa kahta asiaa: 1) hänen vankilaansa hallitsee henkilökunta eivätkä vangit ja 2) jokaiselle vangille, joka haluaa kehittyä, annetaan siihen tilaisuus. Laitoksessa ei ollut ollut 13 vuoteen yhtään murhaa tai pakoyritystä.

Mielestäni maksimiturvallisuusvankilan tulee olla tarkalleen sellainen kuin ohjelmassa jälkimmäisenä esitetty vankila. Perinteinen vankila, jossa vankien annetaan vapaasti muodostaa omat jenginsä ja jatkaa rikollista toimintaansa, eliminoi kaikki mahdollisuudet siirtyä kaidalle polulle niiltäkin vangeilta, jotka sitä todella haluavat. Sen tyyppinen vankila toimii ainoastaan rikollisuuden korkeakouluna ja raaistaa nekin, jotka eivät valmiiksi täysin paatuneita.

maanantaina, kesäkuuta 16, 2003

Tommi kirjoitti maanantain 16.6. merkinnässään Matrixista. Olen samaa mieltä siitä, että kungfu-, nahkapuku- ja aurinkolasipelleily oli täysin naurettavaa. Täytyy silti sanoa, että nautin ensimmäisestä osasta siihen asti, kunnes matriisin taustat ihmisparistoinen paljastettiin. Ykkösen käsikirjoitus ei sentään ollut mitenkään huono. Tarinan kuljetus oli sujuvaa ja elokuva oli jännittävä. Jos haluaa nähdä paljon paremman elokuvan, jossa on samankaltainen perusidea kuin Matrixissa, kannattaa katsoa Nirvana.

En tiedä, miksi menin katsomaan Matrix kakkosen. Jouduin varmaan mainosten uhriksi. Loput jatko-osat jätän väliin. Joka tapauksessa elokuva oli alusta asti pettymys. Kaikkein pahinta olivat uskomattoman karismattomat uudet roistot. Täysiä nollia kaikki. Varsinkin se ranskalainen virnuilija. Mätkimiskohtauksia oli aivan liikaa ja ne olivat puuduttavan pitkiä. The Danimal väitti newsseissä, etteivät katsojat todennäköisesti erottaisi tietokonegrafiikalla tehtyjä näyttelijöitä. My ass. Kohtauksessa, jossa Neo laittoi sata agenttia pinoon, agentit ja Neon tunnisti kyllä aivan selvästi tietokonegrafiikaksi, vaikka täytyy kyllä myöntää, että Final Fantasyn jälkeen on edistytty.

Matrix on esimerkki tieteiselokuvasta, jollaisia luddiitit tekevät. Mikä tahansa tarina toki olisi aika tylsä ilman ongelmia, mutta liian harvoin valkokankaalla näkee tieteiselokuvia, joissa on optimistinen tulevaisuusvisio. Spielbergin AI oli ilahduttava poikkeus.

Luen Susan Aldridgen kirjaa Masennus ja stressi - tunteiden biologiaa - . Kirja on vielä kesken. Tähän asti on ilmennyt mielenkiintoisia seikkoja tunteiden ja mielialojen biokemiallisista säätelymekanismeista aivoissa. Niitä ymmärretään toistaiseksi varsin epätäydellisesti, vaikka joitakin lääketieteellisiä läpimurtoja on jo tullutkin, kuten masennuslääkkeet. Masennuslääkkeet ovat todennäköisesti estäneet satojatuhansia itsemurhia ja estäneet tuota sairautta pilaamasta miljoonien ihmisten elämää.

Aldridgen kirja on sikäli mielenkiintoinen, että se käsittelee masennusta ja stressiä kokonaisvaltaisesta näkökulmasta, joka yhdistää biologian, psykologian ja sosiaalipsykologian. Kirjoittanen siitä enemmän, kunhan olen saanut sen luettua. (Lainasin Pinkerin The Blank Slaten Salon Timolle, joten en ole lupauksistani huolimatta saanut vielä kirjoitettua siitä.)

sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2003

Tehdään nyt vielä kerran yleisön pyynnöstä Ilkka-parodiaa.



Istuskelin eilen iltapäiväkävelyllä Dumbass Streetin ja Schlonge Streetin risteyksen viereisen puiston penkillä laatimassa uuden rekursiivisesti lueteltavia joukkoja käsittelevän kirjani sisällysluetteloa. Samalla mussuttelin Lard-O-ramasta Danin kanssa viime viikolla ostamiani uppopaistorasvassa kieriteltyjä sianihrapiiraita. Nam, herkullista. Olihan niitä ostettava, kun ne kerran olivat pysyväisalennuksessa!

Kirjani sisällysluettelo oli melkein valmis, kun takavasemmalta saapui joukko öyhöttävää ja möyhöttävää alaluokan paskasakkia. Heillä oli mukanaan olallakannettava ghettoblasteri, josta kuului uhittelevan neekerin äänellä laulettua monotonista ja vähämielistä räppiä. Kirosanat sinkoilivat noiden lähinnä jälkiabortoitoitavaksi kelpaavien pikku biojätteiden suista melkein yhtä taajaan kuin tupakantumpit. Vähän ajan päästä sakki huomasi minut ja yksi heistä kysyi minulta "What are you looking at, dude? What's your problem?" Ilmeenkään värähtämättä laitoin mustat aurinkolasini silmilleni ja sanoin neutraalilla äänellä "I have no problem." Noin korttelin päästä kuuluva poliisiauton sireeni sai jo minut unohtaneen ja lähtöä tehneen joukon häipymään.