lauantaina, heinäkuuta 12, 2003

Kirjoitan tata pietarilaisesta nettikahvista Nevski Prospektilta. Viime yon vietimme Natalian enon ja enon vaimon kotona Kupchinossa, joka on yksi Pietarin mammuttilahioista. Matka rautatieasemalta oli mukava. Meidat haettiin uudella kaupunkimaasturilla. Matka olikin aika pitka. Hervanta on Kupchinoon verrattuna suurten lahioiden sarjassa amatoorimainen tekele. Kupchinossa on silmamaaraisesti arvioiden noin parisataatuhatta asukasta. Noin viisitoistakerroksiset talot ovat kilometrien mittaisissa riveissa melko harvakseltaan. Ihmettelin mita asuntoalueiden valisille joutomaille rakennetut parakkirivistot ovat, kunnes kuulin, etta ne muodostuvat autotalleista. Venalaisille asuinkerrostaloille on tyypillista, etta porraskaytavat ovat suomalaisiin verrattuna varsin kehnossa kunnossa. Asunnot varustelutasoineen ovat hyvin samanlaisia (saunoja ei toki ole). Tyylieroista selvin on ehka matoissa, raanuissa ja tumman puun yleisemmyydessa sisustusmateriaalina. Asuminen ei muuten Venajalla yleensa maksa paljon mitaan. Yleinen vuokrataso kaupungeissa on noin 300 - 700 ruplan valilla eli noin 10 - 22 euroa.

Valitettavasti venajantaitoni on viela aika niukka, joten keskustelut kaytiin tulkin valityksella. Natalian eno on projektipaallikkona rakennusfirmassa, joka on rakentanut suuria ostoskeskuksia Pietarin metroasemille. Ostoskeskusten rakentaminen heijastelee samaa kulutustavaroiden kysynnan voimakasta kasvua, joka oli havaittavissa Kroatiassa viime vuonna kaydessani. Siellakin oli paljon samanlaisia rakennusprojekteja.

Kahdeksan aikoihin lahtee yojunamme Tserepovetsiin. Nyt lahdemme tasta syomaan.

perjantaina, heinäkuuta 11, 2003

Panu kirjoittaa:
Omissa psykonarttujutuissani onkin ollut ilmeisesti säännöllisesti kyse siitä, että nuori nainen on pyrkinyt värväämään minua resurssipooliinsa, ja minä olen tulkinnut sen niin, että tyttö haluaa minut seurustelukumppanikseen. Perkolan Tommi mainitsi kerran Ihmissusissa tutusta tytöstä, joka innostui milloin mistäkin uudesta asiasta ja harrastuksesta, ja hankki suunnilleen joka kolmas viikko uuden opasmiehen selittämään itselleen tämän harrastuksen alkeita. Opasmies kuvitteli näissä "suhteissa" säännöllisesti, että hänellä olisi jotain saumoja tyttöön - seksi- tai seurustelukumppanina - ja sai joka kerta nenilleen; mutta kaikki nämä opasmiehet olivat liiaksi herrasmiehiä suuttuakseen siitä, että heitä oli käytetty hyväksi.
Aivan oikein. Tarkoituksenmukainen menettelytapa tilanteessa, jossa on eroottisessa mielessä kiinnostunut naisesta, jonka kanssa on selvästi enemmän antajan puolella resurssimielessä, on tehdä selkeä aloite jo hyvissä ajoin ennen kuin on mennyt panostamaan emotionaalisesti kovin paljon. Jos juttu ei etene toivotulla tavalla, on syytä todeta päätyneensä resurssihaaremin jäsenkokelaaksi. Silloin lopetetaan yhteydenpito asianomaiseen naikkoseen. Jos nainen pyrkii uudestaan seuraan, menettely toistetaan niin monta kertaa, että kottarainen joko häipyy lopullisesti matkoihinsa tai kellistyy petiin.

Missään tapauksessa ei kannata ihastua tai rakastua naiseen, jonka kanssa eroottiset tunteet eivät ole aivan erehtymättömän molemminpuolisia, jos asialle jollain tavalla voi itse mitään. Seksi on varmin indikaattori siitä, joskin kannattaa muistaa kynnys mennä sänkyyn on erikorkuinen eri naisilla. Kehonkieli, ilmeet ja eleet merkitsevät näissä asioissa tuhat kertaa enemmän kuin sanat. Joskus jonkun kaunottaren kanssa saattaa kannattaa hengailla ilman seksiäkin, vaikka kyse ei olisikaan aidosta tasavertaisesta ystävyydestä. Miehelle, joka on usein bongattu hyvännäköisten naisten seurassa, irtoaa helpommin sänkyseuraa kuin yksinäiselle yrittäjälle. (Tämän havainnon on henkilökohtaisesti tehnyt muuten Birdykin liikkuessaan hilupilttuissa miespuolisen kaverinsa seurassa. Hän kirjoitti siitä taannoin s.k.i:ssä.)

Nyt on pakattu ja ollaan lähtövalmiita. Henryn blogin kommenttiosastolla keskustellaan siitä, arvostavatko miehet naisessa kanamaisuutta ja että saako älykkyyttään erityisesti peittelemätön nainen miehen itsetunnon murenemaan. Sanoisin omasta puolestani, että naisen terävyys ja ansioituneisuus ei ole mitenkään pelottavaa sinänsä eikä sitä tarvitse lainkaan peitellä. Sen sijaan on tärkeää nainen aidosti arvostaa ja kunnioittaa omia avujani ja ansioitani. Keskinäinen kunnioitus ja toinen toiselle osoitettu lempeys ja ystävällisyys ovat kaiken a ja o. Kaikenlainen kilpailullisuus parisuhteessa on tuhon siemen.

torstaina, heinäkuuta 10, 2003

Matkalukemistoksi taidan ottaa Go Seigenin tesujisanakirjan. Riittääpä tesujiongelmia junassa ratkottavaksi. Matka on pitkä. Toisaalta on hyvin mielenkiintoista päästä tutustumaan Venäjän rautatieverkkoon. Junat ovat aina kiinnostaneet minua. Venäjällä rautatieliikenne on verraten vilkasta ja rataverkko on erittäin laaja.

Huomenna olemme tyttöystäväni kanssa lähdössä Venäjälle ensin viikoksi hänen sukulaisiaan tapaamaan Tserepovetsiin , joka on n. 300 000 asukkaan kaupunki Pietarista 600-700 km itään. Sieltä minä siirryn ensi viikon lauantaiaamuksi Pietariin, jossa on tänä vuonna Euroopan go-kongressi. Huomisesta alkaen Markun verkkolokin päivityksiin tullee viikon tauko, vaikka tyttöystäväni veljen kotoa onkin nettiyhteys. Go-kongressiin on järjestetty osallistujien käyttöön Internet-yhteydet.

Sorsamatti ehdottaa yhdeksi vaihtoehtoiseksi skenaarioksi siirtolaisten määrän rajua lisäämistä, jotta suomalaisuus voisi muuttua ja kehittyä. Sorsamatti kirjoittaa:
Sanotaan, että Euroopan mittakaavassa toteutuva politiikka vaatii Eurooppalaisen julkisuuden.Meidän pienten kieliryhmien kannalta tämä tarkoittaa, että pitäisi olla itse paljon aktiivisempi kuin normaalilta ihmiseltä voi järkevästi odottaa.Ehkä Suomi voisi olla EU:n Kainuu, muuttotappioalue joka lopuksi suojellaan kokonaisuudessaan.Toinen skenaario jota kannatan, edellyttää että otamme tänne viitisen miljoonaa siirtolaista ja muokkaamme suomalaisuudesta jotain uudenlaista.Ehdottaisin että siirtolaiset valitaan ei-Islamilaisesta Aasiasta.
Minä olen sitä mieltä, että Suomeen pitäisi ottaa hyvää siirtolaisainesta mistä tahansa mutta juuri sen verran vuodessa, ettei Suomeen synny suuria ja yhtenäisiä kielellisiä tai etnisiä vähemmistöjä. Kenties 10 000 - 20 000 muuttajaa vuodessa voisi olla sopiva määrä. Enemmistö siirtolaisista olisi nuoria aikuisia, joiden avulla alhaisesta syntyvyydestä johtuva paheneva huoltosuhde saataisiin minimikustannuksin korjattua. (Eläkesäästäminen on påp, koska valtiolla on tuskin varaa maksaa eläkkeitä, kun itse olen vanha, mikäli ikäluokat jatkavat pienenemistään.)

Tyttöystäväni on muuten hyvä esimerkki siirtolaisesta, jollaisia Suomeen pitäisi saada lisää. Hän muutti Suomeen Venäjältä vuonna 1995. Valmista akateemista loppututkintoa hänellä ei sentään ollut tullessaan vaan hän on suorittanut pääosan opinnoistaan Suomessa. Hän on ollut muutaman vuoden VTT:llä tutkijana. Juuri tuollaista - nuori hyvinkoulutettu aikuinen - siirtolaisainesta on järkevää houkutella maahan ja niin moni maa tekeekin, kuten esimerkiksi Australia ja Kanada, jotka ottavat siirtolaisia mm. koulutustasoon ja ikään perustuvin kriteerein.

Henry pohdiskelee vapaata tahtoa. Me fysikalistit emme usko mihinkään fysikaalisen todellisuuden syy- ja seuraussuhteista vapaan tahdon olemassaoloon. Fysikalistinen kanta ei tietenkään implikoi mitään, millä olisi yhteiskunnallisia tai moraalisia seurauksia. Rikosoikeudellinen vastuu on fysikalistille täysin mielekäs käsite. Ihmiseltä, joka tietää, mitä tekee, on mielekästä vaatia itsehillintää rikollisista teoista pidättäytymiseksi, koska normaaleilla ihmisellä on kyky hillitä impulssejaan. Se, että tuo kyky perustuu tietenkin viime kädessä aivojen rakenteeseen ja toimintaa, on täysin epäolennaista.

Henry soveltaa mielestäni oudosti vapaan tahdon käsitettä:
Erona eläimeen ihmisellä on vapaan tahdon mahdollisuutena toimia viettejään vastaan, jos nuo vietit johtavat huonoon lopputulokseen pitkällä tähtäimellä. Tuon vapaan tahdon mahdollisuuden suuruus riippuu ihmisen tahdon voimakkuuden suuruudesta verrattuna hänen viettinsä voimakkuuteen. Jos ihmisen on impulsiivinen, voimakasviettinen ja heikkotahtoinen, niin hänellä ei juurikaan ole vapaata tahtoa. Maailmassa ei olisi juurikaan lihavia ihmisiä, jos ihmisillä olisi vapaa tahto. Ihminen voi siis toimia jossain määrin vapaan tahdon mukaan omaa viettiään vastaan, mutta ei käytännössä juuri ollenkaan omaa kuviteltua etuaan vastaan. Ihmisellä on siis hiukan vapaata tahtoa, mutta kuitenkin paljon vähemmän, kuin mitä yleisesti luullaan ja miten lainsäädäntöteknisesti on päätetty.
Minä taas näkisin, että ihmisen kaikkien tekojen motiivit ovat pohjimmiltaan irrationaalisia siinä mielessä, että ne kaikki palautuvat vietteihin. Esimerkiksi ruokahalunsa vastaisesti toimivaa laihduttajaa ei suinkaan motivoi mikään metafyysinen vapaa tahto vaan jokin yhdistelmä sosiaalisen hyväksynnän tarvetta ja itsesuojeluvaistoa. Onnistunut laihduttaminen edellyttää kykyä hillitä ruokahalua ja kykyä kuvitella mielessään riittävän elävästi ja vakuuttavasti laihduttamisesta tulevaisuudessa koituvat hyödyt, siis tehdä ne nykyhetkessä läsnäoleviksi. (Toki laihtumiseen johtava toiminta voi olla itsessäänkin palkitsevaa, kuten liikunta.)

Markkina-arvoteoreettinen näkökulma on tarpeellinen, jotta voidaan sosiologiassa selittää ja tutkia demografisten tekijöiden vaikutusta seksi- ja parisuhteiden muodostumiseen. Sodista johtuva mieskato ja ikäluokkien koon vaihtelut vaikuttavat olosuhteisiin, joissa ihmiset etsivät seksi- ja parisuhteita. Koska miehet arvostavat naisessa enemmän nuoruutta kuin naiset miehessä, ikäluokkien pieneneminen johtaa tilanteeseen, jossa nuorista naisista kilpaillaan kovemmin kuin päinvastaisessa tilanteessa. Nuorten naisten näkökulmasta pienenevien ikäluokkien aikana on valittavana sekä samanikäisiä miehiä että tavallista suurempi määrä vanhempia miehiä, jotka pystyvät kompensoimaan korkeampaa ikäänsä muilla ominaisuuksilla.

Esimerkiksi Neuvostoliitossa toisen maailmansodan jälkeen seksi- ja parisuhdemarkkinat suosivat erittäin voimakkaasti miehiä, koska miehiä oli kaatunut miljoonittain sodassa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana seksi- ja parisuhteiden markkinat ovat suosineet länsimaissa nuoria naisia, koska ikäluokat ovat jatkuvasti pienentyneet sodanjälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien jälkeen.

keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2003

Meille tuotiin juuri Askosta sohva. Lauantaina käytiin emännän kanssa ostamassa se. Vielä TOAS:n kirjoituspöytä varastoon ja ostamamme ruokapöytä tuoleineen kämpille, niin tämä kämppä alkaa näyttää jo ihan oikealta asunnolta siitä huolimatta, että tämä on kahden solun asunnoksi rakennettu.

Uutisryhmässä sfnet.keskustelu.ihmissuhteet kiistellään jälleen seksi- ja parisuhteiden markkina-arvoteoriasta. Kriitikkojen mielestä koko teoria on humpuukia, koska se sisältää olennaisesti vain väitteen, että eri ihmisillä on erisuuruinen flaksi, jota markkina-arvoksi sanotaan ja että erisuurista markkina-arvoista seuraa, että eri ihmisillä käy erisuuruinen flaksi. Ei siinä nyt ihan tuosta ole kysymys, kuten huomautettiin . Markkina-arvon käsitettä käyttäen on mahdollista muodostaa monenlaisia falsifioitavissa olevia ennusteita.

Ihmissuhteiden muodostumista säätelee kysynnän ja tarjonnan laki, koska monen ihmisen on mahdollista kiinnostua yhdestä ja yhden monesta. Käytännössä ihmisten mieltymyksissä on muutamissa asioissa niin paljon yhteneväisyyksiä, että etenkin naisten kysyttyyden (kuinka suuri osuus miehistä kelpuuttaisi ao. naisen seksi- tai parisuhteeseen kanssaan) vaihtelu populaatiossa voitaneen selittää erittäin suureksi osaksi ulkonäöllä ja iällä. Ulkonäön operationaalinen määritelmä voisi olla pistemäärä, jonka miehistä koottu edustava otos antaisi naisten ulkonäöille uimapuvussa otetuissa valokuvissa, jotka olisivat tietysti teknisesti tasalaatuisia ja samanlaisissa olosuhteissa otettuja. Jos asiaa tutkittaisiin, niin odottaisin noiden kahden muuttujan selittävän naisen suosiosta 70-80 %. Vaikka käytettävissä olisi vain painoindeksi ja ikä, niin odottaisin kysyttyyden vaihtelusta selittyvän noin puolet.

Miehiin kohdistuvan kysynnän yksilökohtaisia eroja selittävien tekijöiden operationalisoiminen on olennaisesti vaikeampaa, koska miehen persoonallisuus vaikuttaa siihen enemmän kuin naisen ja koska persoonallisuuden mittaaminen on vaikeata. On kuitenkin olemassa tilastollisesti merkittävä korrelaatio miehen sosioekonomisen aseman ja naimisissaolon todennäköisyyden sekä yhdyntätiheyden välillä. Toisin sanoen, mies viettää todennäköisesti sitä aktiivisempaa seksielämää mitä menestyvämpi hän on. Odottaisin myös, että miehen ulkonäöllä olisi merkittävä selitysosuus, jos sitä mitattaisiin ylläkuvatulla menetelmällä siten, että arvosteluraatina olisivat naiset. Varsin suuri osa miesten kysyttyyden eroista selittyy karismalla. Karisman operationalisointi on erittäin vaikeaa, mutta sitä voisi approksimoida mittaamalla missä määrin muut miehet arvioivat miehellä olevan henkilökohtaista auktoriteettia.

Markkinoiden reagoiminen kysynnässä ja tarjonnassa tapahtuneisiin muutoksiin ei ole ihan triviaali juttu. Taloustieteitä tuntevien juttuja kuunnellessani ja lukiessani olen näin ymmärtänyt.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2003

Lumi kommentoi neuvoani renttuihinsekoilemisensa kanssa tuskittelevalle naiselle. Lumi kirjoitti: "Entäs sitten nämä meidän hyvät ystävämme miehet. Kokeillaanpa. Menisikö se jotenkin näin.. "Kovin vanhaksi ei välttämättä kannata odottaa. 30 vuotta on takaraja. Vielä kolmekymppisenä epäluotettaviin bimboihin ja pikkutyttöihin toistuvasti sekoilevan miehen kelpaavuus kestäviin parisuhteisiin alkaa olla jo aika kyseenalainen.""

Ei, ei se menisi noin. Miehen, joka pystyy vielä yli kolmekymppisenä pokaamaan seksikkäitä kaksikymppisiä tyttöjä (niitä stereotyyppisiä bimboja), markkina-arvo riittää erittäin mainiosti pitkäaikaisen parisuhteen hankkimiseen, kun taas lääninsonneilla kolmekymppiseksi asti itsään panettanut ja tunne-elämänsä lukuisissa ihmissuhdepettymyksissä rikki revittänyt nainen on mitä todennäköisesti jo siinä määrin monessa mielessä kulunut, että hänen on pudotettava vaatimustasoaan jo hyvin paljon.

Minulla on keskimääräistä erittäin paljon parempi kyky oppia ääntämään erilaisia äänteitä ja puhua erilaisilla intonaatioilla. Tämä kyvyn todisteena ovat lukuisat englantia äidinkielenään puhuneet, jotka ovat luulleet minua maanmiehekseen. Kerran esimerkiksi yhdet amerikkalaiset, joiden kanssa juttelin mikroluokassa TTKK:lla, ihmettelivät hyvää suomenkielentaitoani, kun olivat kuulleet minun puhuvan paikalle sattuneiden kaverieni kanssa suomea. Ruotsalaisia en pysty huijaamaan pääosin siitä syystä, ettei ruotsin sanavarastoni ole tarpeeksi suuri, vaikka kieliopin hallitsenkin hyvin ja pystynkin muodostamaan ruotsinkielisiä lauseita erittäin sujuvasti. (Siitä kiitos sekä yläasteen että lukion ruotsinopettajilleni, Irja Kuroselle ja Raili Heiskaselle, jotka molemmat ovat huippupäteviä kieltenopettajia.) Lisäksi ruotsalaisilla on taito kuulla pitkään Ruotsissa asuneen suomalaisten siirtolaistenkin puheesta pienimmätkin vivahteet, joista heidät tunnistaa suomalaisiksi. Saksan taitoni on huimasti tyhjää parempi, mutta varsin ruosteinen. Saan jotain tolkkua lehtitekstistä ja pystyn vaihtamaan ajatuksia, jos tingin rankasti kieliopillisestä oikeellisuudesta. Kolmen mainitun kielen lisäksi osaan pikkiriikkisen japania ja venäjää. Lisäksi, koska minulla on ollut aina mielenkiintoa sanojen etymologiaan, sain yllättäen Italiassa ollessani osasta lehtitekstejä tolkkua englannin ja italian yhteisen latinalaisperäisen sanastopohjan avulla.

Neliseni vuotta sitten päätin käyttää foneettista kykyäni pilailutarkoituksessa hyväkseni ja laitoin deitti.netiin ilmoituksen. Esiinnyin Exmoor-nimiseltä, Englannin lounaisrannikolla Devonshiressä sijaitsevalta pikkupaikkakunnalta kotoisin olevana Mark Johnsonina, joka opiskeli tietotekniikkaa Cambridgen yliopistossa ja oli TTKK:lla vaihto-opiskelijana. Valitsin eteläenglantilaisen pikkupaikkakunnan, koska en tunne Pohjois-Englannin murteita tarpeeksi hyvin ja koska halusin välttää tilanteen, jossa suomalaisella Englannissa kielikursseilla olleella olisi parempi paikallistuntemus paikkakunnasta, jolta väittäisin olevan kotoisin. Opettelin kunnan www-sivulta muutamia perusfaktoja, jotta tietäisin "kotikunnastani" edes jotain. Todellisuudessa olen viettänyt Englannin maaperällä alle 24 tuntia ja siitäkin suuren osan transit-hallissa.

Ilmoitukseeni vastasi kaksi suomalaista nuorta naista. Ensimmäinen, jonka tapasin, oli englannin kääntämisen viidennen vuoden pääaineopiskelija. Juttelimme niitä näitä mm. tytön Skotlannin vaihto-opiskeluvuodesta. Huomasin, että hän tarkkaili kielenkäyttöäni. Yhdessä vaiheessa hän huomasi, kun olin vahingossa käyttänyt sanaa "cell phone" brittiläisen "mobile phonen" (tiedän, alkeellinen virhe) asemesta. Kuittasin asian sillä, että pitkäaikainen oleskelu Suomessa rappeuttaa kieltä, koska niin monet suomalaiset ovat oppineet englantinsa amerikkaisista televisiosarjoista. (Tuo ei ollut kokonaan mielikuvitukseni tuotetta. Yksi lukion englannintunnilla vieraillut australialainen heppu puolusteli itse huomaamiaan kielivirheitään sillä, että suomalaisten englanninpuhujien seura on omiaan rappeuttamaan hänen kieltään.)

Parin oluen jälkeen siirryimme elokuvateatteriin. Olin jo ennen treffejä suunnitellut vieväni tytön katsomaan yhtä aivan erityisesti tilanteeseen sopivaa elokuvaa. Nimittäin elokuvaa nimeltä The Talented Mr Ripley . Elokuvan päähenkilö Mr Ripley on huijari, joka tekeytyy rikkaaksi perijäksi, ja joutuu mitä erikoisimpiin pulmatilanteisiin selvitäkseen itse luomiensa valheiden verkostossa. Elokuvan jälkeen juttelimme vähän aikaa ja menimme koteihimme. En ottanut häneen enää yhteyttä, koska olisin varmasti ennen pitkää paljastunut.

Toisella kerralla teeskentelin samaa tyyppiä yhdelle vuoden au pairina USA:ssa olleelle. Esitys meni kaikesta päätellen aivan täydestä. Yhdessä vaiheessa paljastin olevani suomalainen. Tyttö meni erittäin hämilleen. Siinä vaiheessa pyysin anteeksi ja poistuin paikalta.

Koko homman tarkoitus oli ainoastaan testata kielitaitoani. Kumpikin tapaamistani suomalaistytöistä selvästikin halusi juttuseuraa syntyperäisestä englannin puhujasta. Jälkimmäinen saattoi olla etsimässä jotain muutakin, mutta se ei käynyt millään tavalla ilmi keskustelumme aikana. Kumpikin tapaaminen sisälsi vain mukavaa juttelua eikä tarkoituksenani ollutkaan mikään muu, koska se olisi ollut nähdäkseni epäeettistä. Että semmoinen teekkaripila sillä kertaa.

Naiskansalaisen diary kirjoittaa renttuihin sekaantumisistaan. Teksti on rehellistä ja siinä tunnustetaan asetelman epätoivoisuus. Lopuksi kirjoittaja toteaa:
Tällä ikää rohkenen kuitenkin vielä ajatella, että masokistiset miesvalintani jossakin elämäni vaiheessa vaihtuvat sellaisiksi, että ne mukavat köriläät muuttuvat silmissäni kiinnostaviksi ja haluttaviksi pakkauksiksi. Sitten kun tämä elämän mullistava muutos tapahtuu, toivon että vielä ehtisin kaapata sellaisen miehen itselleni ja olla jopa hetken onnellinen, muulloinkin kuin yksin. Siihen asti todennäköisesti hakkaan päätäni betoniseinään ja pompin paikallani kummastellen että ihan kuin mulle ois käyny joskus aikasemminkin tälleen...
Kovin vanhaksi ei välttämättä kannata odottaa. 30 vuotta on takaraja. Vielä kolmekymppisenä epäluotettaviin renttuihin toistuvasti sekoilevan naisen kelpavuus kestäviin parisuhteisiin alkaa olla jo aika kyseenalainen. Silloin on varmaan parempi vaan jatkaa samaan malliin, jotta rentuilla olisi muuta tekemistä kuin ahdistella kunnon(miesten) naisia.

Ah, olipä hyvää porsaanfilettä. Juuri sellaista mehukasta lihaa kuin pitää ollakin. Ja pippurikastiketta päälle! Nam.

maanantaina, heinäkuuta 07, 2003


You're Costa Rica!
You're about as peaceful as anyone on the planet, a real dyed-in-the-wool pacifist.  And why not?  No one really poses much of a threat to you and everything seems to work out, no matter how much violence and insanity rages all around you.  So you relax and appreciate nature and culture while the rest of the world carries on their petty disagreements.  If only everyone could follow your example...
Take the Country Quiz at the Blue Pyramid

Passini on nyt Venäjän Federaation konsulaatin hellässä huomassa. Vein viisumianomuksen Euroopan Go-kongressia varten. Asian olisi voinut hoitaa postitsekin, mutta nyt ei ollut aikaa odotella. Lomakauden ruuhkasta huolimatta homma hoitui melko nopeasti ja kivuttomasti. Tiskin takana oli erinomaista englantia puhuva kaunis, avulias ja ystävällinen nuori virkailijatyttö. Muistutus siitä, että oltiin venäläisen viranomaistoiminnan piirissä, oli turvamiehen virkaintoinen käytös. Hän paimensi jo portin ulkopuolella jonottavia ihmisiä siistiin jonoon. Sisällä minä näytin automaatin minusta ottamia valokuvia takanani seisseelle juttukumppanilleni. Näytin kahdessä noista kuvista vähämieliseltä, yhdessä seinähullulta fanaatikolta ja yhdessä normaalilta. Nauroimme kuville äänekkäästi. Vartija syöksähti heti paikalle, taputti käsiään ja teki kädellä puhumista tarkoittavan eleen. Luin talvella kirjan Venäläiset amerikkaisen silmin, joka kertoi monenlaisia havaintoja arkipäivän elämästä 1970-luvun Neuvostoliitossa. Ehkä tuo kokemukseni oli esimerkki venäläisten virallisten auktoriteettien paimentavasta suhtautumisesta hallittaviaan kohtaan, jollaisesta kirjan kirjoittaja mainitsi muutamassa kohdin.

sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2003

Vuoden ja neljän kuukauden vanha siskonpoikani on alkanut yhtäkkiä käyttää paljon enemmän sanoja kuin hän vielä jokunen viikko sitten osasi. Juhannuksen mökkireissulla hän oppi sanan 'kalja'. Poika roikkui äitinsä helmoissa tämän laittaessa puhtaita astioita tiskikoneesta astiakaappiin. Hän näki avoimena olleesta kaapin ovesta tyhjän olutpullon ja osoitti sitä sanoen "Äiti, kalja". Hyvä poika. Vielä pitäisi opetella tuo noin parillakymmenellä muulla kielellä, niin ei tarvitse olla kuivin suin missään.