tiistaina, joulukuuta 09, 2003

Laitetaanpa tähän nyt kuitenkin ne viikkovisan vastaukset.


1. Vatikaani, San Marino ja Lesotho ovat sisämaavaltiot, joilla on vain yksi rajanaapuri. Se, että tällaisia valtioita on vain kolme todistaa, että joko saarroksissa ei kauan pysytä itsenäisenä tai harvoin itsenäistytään alunperinkään.

2. Charles Babbage on tietojenkäsittelytekniikan pioneeri. Hän rakensi ensimmäisen automaattisen laskukoneen vuonna 1832.

3. Antalya on suurkaupunki ja rantalomakohde Välimeren rannalla Turkin etelärannikolla. Noin 50 kilometriä Antalyasta luoteeseen sijaitsee Saklikentin talvilomakeskus. Saklikentissä voi hiihtää vielä maalis-huhtikuussa, jolloin Antalyassa on yhtä lämmintä kuin Suomessa kesä-heinäkuussa. Saklikent sijaitsee noin 2500 metrin korkeudella merenpinnasta.

4. Preteriti on slaavilaisten kielten (ainakin venäjän mutta todennäköisesti myös monien muiden) mennyt aikamuoto. Preteriti kattaa imperfektin, perfektin ja pluskvamperfektin. Päättyneen ja jatkuvan toiminnan ero ilmaistaan verbin aspektilla, mikä tarkoittaa, että melkein kaikista verbeistä on kaksi muotoa, joista toinen tarkoittaa päättynyttä ja toinen jatkuvaa toimintaa.

5. Uskonpuhdistus aloitettiin Suomessa ja koko Ruotsin valtakunnassa kuningas Kustaa I:n aloitteesta. Uskonpuhdistus liittyi Ruotsin valtakunnassa kiinteästi pyrkimykseen luoda moderni keskusjohtoinen valtio. Uskonpuhdistuksessa kirkko menetti runsaasti omaisuutta valtiolle.

6. Armenian suurin kirkkokunta on Armenian apostolinen kirkko, johon kuuluu yli 90 prosenttia armenialaisista. Armenia on ollut kristitty maa jo 400-luvulta lähtien.

7. Ottomaanien imperiumi hajosi ensimmäisen maailmansodan melskeissä vuonna 1916 oltuaan olemassa yli 500 vuotta. Ottomaanien imperiumi osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Saksan liittolaisena. Ottomaanien hävittyä sodan, imperiumi menetti laajoja alueita Britannialle, Ranskalle ja muille ulkovalloille. Turkissa tappio synnytti voimakkaan nationalistisen vastareaktion. Mustafa Kemal, alias Kemal Ataturk perusti kansallismielisen liikkeen, jonka toiminnan seurauksena nykyinen Turkin sekulaarinen valtio syntyi. Turkki on autoritäärinen puolittainen sotilasdiktatuuri, joka on sodassa etnisiä vähemmistöjään vastaan. Kemalistien ideologiaan kuului, että vain turkkilaiset ovat isäntiä Turkissa. Turkki syyllistyi vuonna 1916 kansanmurhaan, jossa tapettiin yli puolitoista miljoonaa armenialaisvähemmistöön kuuluvaa. Armenialaiset marssitettiin Syyrian automaahan kuolemaan.

8. Kurdien asema Ottomaanien imperiumissa poikkesi paljon heidän asemastaan nykyisessä Turkissa. Kurdien asema oli parempi kuin nykyisessä Turkissa, koska heidän etninen identtiteettinsä tunnustettiin. Nyky-Turkissa kurdeilla on kylläkin Turkin kansalaisuus, mutta oikeutta omaan etniseen ja kulttuuriseen identiteettiin ei ole. Suureksi osaksi Ottomaanien imperiumin kulttuurinen ja uskonnollinen suvaitsevaisuus oli sen hajoamista auttava tekijä, koska kilpailevat suurvallat käyttivät sitä hyväkseen tukemalla imperiumin alamaiskansojen itsenäistymishankkeita.

9. Kiinan talouskasvu on erittäin voimakasta, noin 10-15 % vuodessa. Vanhat valtion omistamat tehottomat teollisuusyritykset ja liikelaitokset pärjäävät huonosti kilpailussa. Muutostahti on kova ja suuri määrä ihmisiä jää vuosittain työttömiksi. Toki myös uusia työpaikkoja syntyy nopeasti, mutta monilla keski-ikäisillä on vaikeuksia löytää töitä. Kiinan väkirikkaalla maaseudulla, jossa talouskasvu on huomattavasti hitaampaa kuin rannikolla, riittää nuoria, jotka ovat halukkaita muuttamaan rannikon suurkaupunkeihin.

10. Polaaririntama on polaarisen- ja keskileveyksien ilmamassat erottava rajapinta. Suomen äätilojen vaihtelut johtuvat pääosin polaaririntaman liikkeistä. Länsituulet tuovat Atlantilta matalapaineen keskuksia, jotka liikkuvat itään. Pienessä mittakaavassa matalapaineen keskusten ja niihin liittyvien rintamien liikkeet määräytyvät rintamien suuntaisten suihkuvirtausten asemasta. Suihkuvirtaukset ovat kapeita ja erittäin nopeita ja suurenergisiä ilmanvirtauksia, jotka liikkuvat yläilmakehässä rintamien kohdalla niiden suuntaisesti.

maanantaina, joulukuuta 08, 2003

Viikkovisaan ei tullut vastauksia siitäkään huolimatta, että eräs blogaaja oli uutta viikkovisaa merkinnässään kaipaillut.