torstaina, tammikuuta 08, 2004

Panu kysyy merkinnässään tiedostavatko transhumanistit, että transhumanistinen augmentoimalla ihmisestä syntynyt äly on kokemusmaailmaltaan niin erilainen, että ristiriitoja ihmisten kanssa tulee vääjäämättä. Panun mielestä vastaus, että "täysin" transhumanistisen älyn ja ihmisten välillä on väli- ja sekamuotoja, ei ole täysin tyydyttävä.

Minun mielestäni tuo vastaus on sikäli huono, että se jättää huomiotta, että post-ihmisiä luultavasti tulee olemaan hyvin monenlaatuisia. Panun esille ottama kysymyksenasettelu antaa ymmärtää, että meitä odottaa vastakkainasettelu, jossa on kaksi osapuolta. Luultavasti osapuolia tulee olemaan enemmän. Sellaisessa asetelmassa minkään osapuolten totaalinen vastakkainasettelu on epätodennäköisempi kuin kahdenvälisessä vastakkainasettelussa.

Sitten toiseen asiaan. En oikein ymmärrä tätä mm. Yksityisetsivän kaikki mukaan transhumanistista tulevaisuutta rakentamaan -puhetta, koska en näe mitään tarvetta minkäänlaisen joukkoliikkeen tai verkoston muodostamiseen. Minulla on vaikeuksia hahmottaa, mitä konkreettisia tehtävä sellaisella voisi olla. Transhumanistien tulevaisuusvisioiden mahdollistava teknologia on jo kehitteillä eri tieteen ja tekniikan aloilla(tietotekniikka, biotekniikka, lääketiede yms.). Toisaalta ihmisen teknisin keinoin muokkaamista ja parantelua periaatteellisista syistä vastustavilla liikkeillä ja filosofioilla, kuten uskonnollinen fundamentalismi, on vahvana vastavoimana jo olemassaoleva sekulaarieettinen perinne.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu