lauantaina, helmikuuta 14, 2004

Ilkka kirjoitti, että hän uskoo tietokoneiden siirtävän muusikot armotta historian roskatynnyriin samaan kastiin hevosenlannan kerääjien, puhelinkeskusten keskusneitien ja bussin rahastajien kanssa. Minäkin uskon, että todella pitkällä aikavälillä näin käykin. Sitten kun on rakennettu superäly, jolle ihmismassojen ja yksilöiden tunne-elämän ja kognition hienoimpien vivahteiden mallintaminen on kuin alkeisaritmetiikan laskutoimitukset, ei ole mikään ongelma automaattisesti säveltää ja esittää improvisoidusti musiikillisia mestariteoksia, jotka saavat kyynisimmätkin kovanaamat itkeä vollottamaan ämpäritolkulla sielua järkyttävän liikutuksen aidoimpia kyyneliä. Se tulee kuulostamaan ihmisestä kuin itse Jumala puhuttelisi henkilökohtaisesti.

Tuota päivää odotellessa ammattimuusikoista ainakin huiput säilyvät markkinoilla. Musiikin esittämisessä on muutakin kuin teoksen soittaminen nuotilleen oikein. Musiikissa ratkaisee myös teoksen tulkitseminen eli soittaminen oikein jollakin tietyllä tavalla. Ihmiset esimerkiksi ostavat Glenn Gouldin Bach-tulkintoja ei vain siksi, että ne ovat tallenteita oikein soitetuista Bachin pianoteoksista vaan myös siksi, että Gould soittaa ne tietyllä tavalla. Samoja teoksia voidaan tulkita lukemattomilla uusilla tavoilla ja se avaa markkinoita ammattimuusikoille todennäköisesti vielä hyvin pitkään.

Toinen syy miksi muusikoiden ammattikunta luultavasti säilyy vielä pitkään, on, että ihmiset mielellään tilaavat muusikoita erilaisiin juhlatilaisuuksiin statussyistä ja tunnelman takia.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu