perjantaina, kesäkuuta 18, 2004

Edellisen merkinnän kommenteissa Jouni kirjoittaa mielestäni osuvasti siitä, miten nykyään kansallisvaltiot ovat heikentyneet suhteessa ylikansalliseen markkinatalouteen. Seurauksena on tietysti, kuten Jouni huomauttaa, että ne joutuvat kilpailemaan keskenään sijoittajien houkuttelemiseksi alentamalla veroja ja karsimalla verovaroilla rahoitettavia sosiaalipalveluita. Siksi valtiovallan pitääkin skaalautua isommaksi, mikäli halutaan, että se säilyttää entisenlaisen asemansa. Euroopan unionin sisäisessä harmonisoinnissa on kyse muun muoassa juuri siitä.

Ironista on kuitenkin se, että monet köyhät maat ovat alkaneet rikastua juuri siksi, että niihin on alkanut virrata kiihtyvästi rikkaiden maiden sijoittajien pääomaa. Kiinan ja Intian ja monien muiden Etelä-Aasian köyhien maiden voimakas talouskasvu johtuu nimenomaan ulkomaisesta pääomasta. Länsimaiden hyvinvointivaltioiden puolustaminen asettamalla jyrkkiä rajoituksia kansainvälisille pääomamarkkinoille jotta halvemman työvoiman maissa teetettävissä olevat töitä ei siirtyisi kehitysmaihin, hidastaisi erittäin paljon näiden maiden vaurastumista. Onneksi markkinatalous ei kuitenkaan ole nollasummapeliä vaan halpatuotannosta kehitysmaissa hyötyvät kaikki: kehitysmaalaisille avautuu uusia työpaikkoja ja meillä halpatuonti alentaa tavaroiden hintoja, jolloin samaan elintasoon riittää alempi tulotaso. Luin jostain, että vaikka Yhdysvalloissa tuloerot ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen 30 vuoden aikana, köyhät eivät ole kuitenkaan köyhtyneet. Vähätuloisimman viidenneksen ostovoima on pysynyt samana.

Ongelma on oikeastaan siinä, että nopea muutostahti aiheuttaa stressiä, koska epävarmuus tulevaisuudesta ja sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyvät, mitä aiheuttaa tuloerojen kasvu. Sosioekonominen eriarvoisuus taas vaikuttaa tietenkin parisuhdemarkkinoihin, jotka ovat sekä hyvinvoinnin kannalta erittäin keskeinen tekijä että valitettavasti käytännöllisesti katsoen nollasummapeli, koska keinoja ihmisten absoluuttisten markkina-arvojen merkittäväksi lisäämiseksi ei nykyteknologia tunne. Kuitenkin sosioekonomisen jakauman vaikutus parisuhdemarkkina-arvoihin on varsin monimutkaista. Toki on selvää, että jos oikeasti rikkaiden -- tarkoitan korkeintaan 40-50 -vuotiaita miehiä, joilla on vähintään 1-2 miljoonaa euroa omaisuutta -- joukko kasvaa, niin samalla kasvaa lähes yhtä paljon niiden miesten joukko, jolla on mahdollisuus haaremin ylläpitoon. Toisaalta jos esimerkiksi progressiivisen verotuksen merkittävä huojentaminen johtaa ylemmän ja alemman keskiluokan selvään erottumiseen toisistaan, tylsillä ja karismattomilla mutta ahkerilla ja älykkäillä miehillä on mahdollisuus kaventaa ja ottaa kiinni alaluokkaisten renttujen markkina-arvoetumatka jo nuoremmalla iällä. Toisaalta alaluokan erottuessa nykyistä selvemmin muusta väestöstä, paineet markkina-arvon kasvattamiseen alaluokan miesten keinoin kasvavat.

3 kommenttia:

3:48 ip. , Blogger Jouni kirjoitti...

Markku kirjoittaa aivan oikeita asioita merkinnässään.

Kansainväliset pääomamarkkinat ja kauppa nostavat kehitysmaita uusiksi teollisuusmaiksi (aivan kuten ulkomaankaupasta riippuvaiselle Suomellekin tapahtui viime vuosisadan aikana, vaikka protektionismia harjoitettiin tuolloin maailmassa aivan eri tavalla). Lisäksi talous kokonaisuudessaan voi tehostua: vapaakauppa toteuttaa maailmanlaajuista työnjakoa. Kehittyvien maiden raaka-aine- ja työvoimareservit halutaan integroida tähän globaaliin järjestelmään. Pääomaliikkeiden ja siirtolaisuuden rajoittaminen paitsi on epäkäytännöllistä, myös pitää yllä teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välistä kuilua. Tällaisesta nurkkapatriotismista (so. itsekkyydestä) on olemassa esimerkkejä jopa Euroopankin sisällä, viimeisimpänä työmarkkinoiden siirtymäaikojen säätäminen uusille EU-kansalaisille. Jos joskus on mahdollista puolustaa mielestäni (ei välttämättä kaikkien mielestä) hyvää eurooppalaista yhteiskuntamallia maailmanlaajuisesti, se ei tapahdu protektionismia lisäämällä, vaan harmonisoimalla (esim. verotusta ja työehtoja.) En osaa sanoa, onnistuisiko tämä kahden- ja monenvälisillä kansainvälisillä sopimuksilla (niin vapaakauppakin on toteutettu), vai vaadittaisiinko tähän ylikansallista demokratiaa (minkä suuntaan EU on yksi askel.) Rikkaiden maiden lienee joka tapauksessa varauduttava luopumaan hyvin paljosta.
(Toistan kyllä itseäni jo pahemman kerran, varmaan Markku ymmärsi jo ensimmäisestä tarkoitukseni.)

Kaikkein köyhimmätkin voivat teoriassa hyötyä globaalista taloudesta "näkymättömän käden" kautta, mutta tämä on silti rajoitettua. Yhdysvaltojen köyhin viidennes on käsittääkseni lakannut rikastumasta juuri viimeisten 30 vuoden aikana. Kukaan tuskin soisi näkevänsä tilannetta, jossa tuon viidenneksen elintaso olisi pysynyt paikallaan 1800-luvulta lähtien. Afrikan korruptoituneet hallitukset, sisällissodat ja viimeaikojen aids-pandemia näyttävät saaneen aikaan köyhyyskierteen, joka jatkuu sukupolvelta toiselle ilman aktiviisia toimenpiteitä. Liberalistisessa taloudessa jokaisella on täysi vapaus valita, mutta monella ei tule koskaan olemaan minkäänlaista valinnan mahdollisuutta.

 
6:04 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Afrikan ongelma on nimenomaan se, ettei siellä ole köyhyyskierteestä pääsemiseksi tarvittavaa moraalista, yhteiskunnallista tai fyysistä infrastruktuuria. Saharan eteläpuolinen Afrikka koostuu melkein kokonaan pelkistä onnettomista etnisten konfliktien riivaamista kleptokratioista. Ei sellaisiin maihin kukaan voi investoida.

Olen eri mieltä siitä, että vauraat teollisuusmaat joutuvat välttämättä kovin radikaalisti luopumaan mistään paitsi nykyisen kaltaisesta tasaisesta tulonjaosta ainakin Länsi-Euroopassa. Absoluuttinen köyhtyminen tulee olemaan paljon vähäisempää kuin joidenkin ryhminen suhteellinen köyhtyminen.

 
12:20 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luin juuri jostain, että Mosambik ja pari muuta Afrikan maata yrittää käynnistää IT-teollisuutta. Ajatuksena kai, että jos viennissä onnistutaan edes joillain rajoitetuilla alueilla (vrt. Kiinan kapitalistikokeilualueet), hyvinvointi alkaa hiljalleen levitä koko yhteiskuntaan.

Muistaakseni yksi skenaario on perustaa siisti ja turvallinen koulutettujen seutu, joka rupeaa tuottamaan pääomaa. Asunnot ja eläminen täällä alkaa kallistua ja ympäröivillä alueilla syntyy kannuste houkutella "osaajia" edullisemmalla hintatasolla, jolloin nämä alkavat levittää rahaansa ja kulttuuriaan sinnekin. Tämä on kuulemma jo tapahtunut monilla USA:n ja Englannin aiemmilla slummialueilla.

Tommi

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu