keskiviikkona, helmikuuta 18, 2004

Aika ja Timo kommentoi:
Statuskilpailun raadollisuus riippunee paljon enemmän pöydällä olevien panosten kuin vapaa-ajan määrästä, ja dynaamista päämäärähakuista organisaatiota, jossa statuskilpailulla ei ole merkitystä, ei liene vielä keksitty.
Toki (ulkoiset) panoksetkin ratkaisevat, mutta kerropa mitä panoksia silkan sosiaalisessa arvojärjestyksessä kiipeämisen lisäksi vankiloissa, opettajanhuoneissa, ala-asteen koulun pihalla tms. on tarjolla sosiaalisen statuksen ohella, joista kannattaa kilpailla toisinaan fyysiseen väkivaltaankin turvautuen?

Päämäärähakuisissa organisaatioissa, kuten yksityisissä yrityksissä, jotka kilpailevat keskenään, ihmiset keskittyvät yleensä huomattavasti vähemmän keskinäisen nokkimisjärjestyksen selvittämiseen kuin staattisissa organisaatioissa, jotka on suojattu ulkoiselta suorituspaineelta. Statuskilpailua on aina ja kaikkialla, mutta dynaamisilla ja päämäärähakuisilla organisaatioilla on siihen vähemmän varaa kuin staattisilla ryhmillä, joissa on vähän muuta tekemistä. Pohjimmiltaan tässä on kysymys siitä, että yhteinen tavoite saa ihmiset toimimaan paremmin yhteistyössä ja laittamaan keskinäiset kiistansa taka-alalle sitä enemmän mitä enemmän yhteistyöllä on voitettavissa.

Timo kysyy, päteekö väitteeni kaveriporukoihin. Kaveriporukathan eivät yleensä muodosta mitään organisaatiota, jolla on jokin tavoite. Vastaan, että se riippuu kaveriporukan luonteesta. Jos on kyse ainoasta olemassaolevasta vertaisryhmästä, kuten esimerkiksi kulmakunnan pikkupoikien joukosta, niin kyllä pätee. Jos taas on kyse kaveriporukasta, jonka muodostumiselle ei ole mitään ilmeistä ulkoista perustetta vaan pelkät henkilösuhteet, on kai selvää, ettei sellaisessa pääse mitään vakavaa statuskilpailua syntymään. Tappiolle jäävän ei ole mikään pakko olla joukossa mukana, joten voittajilla ei ole mitään mahdollisuuksia hyödyntää menestystään. Siksi vapaasti muodostuvat kaveriporukat ovat tasa-arvoisia.

tiistaina, helmikuuta 17, 2004

Panu kommentoi väitettä, että tyttöjä muka sorrettaisiin koulussa pitämällä hyvin pärjääviä tyttöjä vain ahkerina mutta hyvin pärjääviä poikia lahjakkaina. Hänen mukaansa klisee on varsin lähellä totuutta, koska tyttökulttuuri hyväksyy ahkeran opiskelun ja kannustaa siihen, mutta poikakulttuuri halveksii ahkeruutta koulussa.

Panu on aivan oikeassa. Vielä yläasteella poikakulttuuri on puolirikollisen rääsyproletariaatin kulttuuria, jossa ahkeraa opiskelua halveksitaan ja tunnollisia oppilaita pidetään opettajien nuoleskelijoina ja vedetään joskus konkreettisesti turpaankin. Jopa lukiossa tuollaista asennetta tapaa mutta harvemmin. Siksi käsitys, että poika, joka pärjää ryhmäpaineesta huolimatta, on älykäs ja asioista aidosti kiinnostunut, on ilman muuta oikein. Tytöillä asia on toisin, koska koulussa pärjääminen on paljon hyväksytympää.

Poikien ja tyttöjen kulttuurien erot luultavasti johtuvat siitä, että sellaiset pojat, jotka ovat sekä tyhmiä ja epäsosiaalisia että vahvoja, pystyvät fyysisellä ylivoimallaan terrorisoimaan kadehtimistaan älykkäistä ja sosiaalisista niitä, jotka ovat heitä heikompia. Tyttöjenkin kulttuurissa on omat suosituimmuuskilpailunsa ja pudotuspelinsä, mutta hyvästä koulumenestyksestä ei rangaista läheskään siinä määrin kuin poikien kulttuurissa.

Sekä tytöt että pojat yhdessä muodostavat apinalauman, joka käyttäytyy sitä eläimellisemmin, mitä vähemmän sillä on järkevää tekemistä. Mitä vähemmän ihmisryhmä on päämäärähakuinen organisaatio, sitä enemmän ihmiset käyttävät vapautuvan ajan keskinäiseen statuskilpailuun ja sitä raadollisempaa se on. Pohjoisamerikkalaisessa high schoolissa tilanne on vielä pahempi kuin suomalaisessa peruskoulussa, koska siellä ei vaadita senkään vertaa ja keskitason oppilaan kyvyt ovat vielä pahemmin vajaakäytössä.

Johanneksen vankilapäiväkirja lienee tullut tiensä päähän. Totaalikieltäytyjä Johannes vapautui 10. päivä. Johannes pitää totaalikieltäytymistä mielipidevankeutena ja siksi ihmisoikeusloukkauksena. Minä taas ajattelen asiasta niin, että jos kerran veronmaksamisen välttelystä seuraava vankeustuomio ei ole ihmisoikeusloukkaus, niin ei pidä totaalikieltäytymisestäkään seuraavan vankeustuomion olla. Maanpuolustusvelvollisuus on veronmaksamisen kaltainen velvollisuus, johon kuuluu lain mukaan asepalvelus tai siviilipalvelus, joista kummastakin voidaan terveydellisistä syistä vapauttaa kokonaan tai osittain (naissukupuolen perusteella kummastakin palvelumuodosta vapautetaan oletusarvoisesti kokonaan). Siinä, että noista palvelusmuodoista kieltäytymisestä annetaan vankeusrangaistus ei ole mitään ihmeellistä. Kysymys pitääkö maanpuolustusvelvollisuutta olla ollenkaan, on kokonaan toinen asia.