keskiviikkona, helmikuuta 25, 2004

Panu ja Ilkka ovat kovasti kirjoittaneet Star Trekin ja muun scifin epäuskottavuudesta. Aika heikkoa tekoahan se trekki on spekulatiivisena fiktiona, eihän siitä mihinkään pääse. Jostain kummallisesta syystä kuitenkin pidin siitä 60-luvun trekistä sen verran, että tuli nauhoitettua niitä televisiosta ja katsottua ne moneen kertaan. Eipä niitäkään vakavasti silti voinut ottaa. Syy vanhasta trekistä tykkäämiseeni oli luultavasti eskapistinen. Värimaailma, 60-luvun vaatemuoti, kömpelöt lavasteet jne. tuudittivat minut tunnelmaan, jossa arkielämän harmaus unohtui.

Haluaisin lukea sellaista scifiä, jossa on kuviteltu maailma 20-30 vuoden kuluttua. Kuvitellun tulevaisuuden maailman pitää olla ristiriidaton ja uskottava ekstrapolaatio nykyisistä kehitystrendeistä. Juonella ei ole niin suurta väliä. Pääasia on, että sen kautta välittyy rikas ja vivahteikas kuva toimintaympäristöstä. Aiheena voisivat vaikka olla sosiaaliset ristiriidat yksilöiden tai ryhmien välillä.

tiistaina, helmikuuta 24, 2004

Isosisko kirjoittaa akateemisuudesta parinvalintakriteerinä osuen naulan kantaan. Sitaatti:
Akateemisuudella tarkoitetaan luokka-asemaa ja habitusta. Akateemisella koulutuksella on tässä kuviossa se merkitys, että sen avulla yhteiskunnallisia jakoja uusinnetaan: tietynlaisista perheistä valikoidutaan tietynlaisille koulutuspoluille. Korkeakouluissa ovat aliedustettuina työväenluokkaistaustaiset opiskelijat. Myös korkeakoulujen sisällä tapahtuu valikoitumista, sillä on olemassa toisaalta massojen korkeakouluja ja koulutusohjelmia ja toisaalta eliittikorkeakouluja ja eliittiaineita. Työväenluokkainen poika hakeutuu todennäköisemmin opiskelemaan konetekniikkaa kuin oikeustiedettä.
Tuo muuten selittää, miksi olen joskus nähnyt näiden "haetaan akateemista" -ilmoitusten joukossa sellaisia, joissa ei kelpuuteta teekkaria. Yhdessä sellaisessa kylläkin tekniikan tohtorit kelpuutettiin. Teekkarien luokkatausta on - ainakin monien mielikuvissa - tosiaankin kirjava verrattuna vaikkapa taloustieteen tai oikeustieteen opiskelijoihin. Omassa tuttava- ja kaveripiirissäni on työväenluokasta lähtöisin olevia diplomi-insinöörejä. Sen sijaan en ihan heti muista ketään työväenluokkaistaustaista ekonomia tai oikeustieteilijää. Sen sijaan tuntemissani yhteiskuntatieteilijöissä taustaltaan työväenluokkaisia on vaikka kuinka paljon. Tämä seikka voi kylläkin johtua siitä, etten ylipäätään tunne kovin monia ekonomeja tai oikeustieteilijöitä. Ehkä tekniikka on imagoltaan jollain tavalla epäpoliittisempi tai vähemmän luokkasidonnaisempi ala kuin oikeus- ja taloustiede ja varsinkin yhteiskuntatiede, jolla on yhteiskuntakriittinen rooli.

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2004

Katsoin viikko sitten elokuvat Viimeinen samurai. Päähenkilö on Tom Cruisen esittämä amerikkalainen kyynistynyt sisällissodan ja intiaanisotien veteraali kapteeni Ahlgren. Japanin keisari palkkaa hänet kouluttamaan uutta Japanin modernia armeijaa, jota heti jo tarvitaankin kapinoivien samuraiden kukistamiseen. Tästä lähtökohdasta tarina etenee täysin ennalta-arvattavasti. Ahlgren päätyy samuraiden vangiksi heidän vuoristokyläänsä ja viettää siellä yli vuoden. Samuraiden johtaja päättää säästää vihollisensa hengen tämän osoittaman poikkeuksellisen urheuden takia. Ahlgren oppii kielen ja samuraiden tavat. Hänestä tulee samurai itsekin. Mielenkiintoinen yksityiskohta samuraiden johtajan ja Ahlgrenin keskusteluissa on kohta, jossa Ahlgren puhuu kenraali Custerista ja toteaa tämän johdattaneen joukkonsa tuhoon, koska on "omaan myyttiinsä rakastunut murhanhimoinen hullu." Samuraiden johtaja vastaa pitävänsä "tästä Custerista".

Lopussa keisarin joukot hyökkäävät samuraikylään. Ahlgrenin asiantuntemuksella pystytetään luja puolustus, jotta saadaan aiheutettua mahdollisimman suuret tappiot vastustajalle eli mahdollisimman monta asepalvelukseen pakotettua talonpoikaa hengiltä tai raajarikoksi. Aivan lopuksi amerikkalaisilta ostettu konekivääri niittää raivopäisesti hyökkäävät viimeiset samurait yhteen läjään. Silloin nousee kyynel silmään keisarinkin joukoille. Minä taas ilolla panen merkille, että tämähän on oikeastaan win-win -tilanne. Kaikki saavat haluamansa: samurait sankarikuoleman ja asevelvolliset pitää henkensä ja terveytensä. Lopuksi Ahlgren selviytyy hengissä ja palaa kylään sieltä löytämänsä morsiamensa luo. Kylä on vahingoittumaton ja kaikki siivilit hengissä. Koko verilöylyssä ei siis ollut mistään muusta kysymys kuin murhan- ja itsemurhanhimoisesta fanaattisuudesta. Konekivääri oli kaikkien humaanein ja siistein tapa hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä.