tiistaina, huhtikuuta 27, 2004

Yksityisetsivä kirjoitti CRON-dieetistä eli ravitsemuksellisesti riittävästä vajaakaloridieetistä. Yksityisetsivän mielestä ei tiedetä, miksi se pidentää elinikää. En ole biologi, mutta ilmeiseltä kuulostaisi, että CRON hidastaa solujen aiheenvaihduntaa ja saa ne jakautumaan harvemmin. Aineenvaihdunnan hidastumisen varma merkki on ruumiinlämmön aleneminen ja pitkään CRON-dieetillä olleiden ruumiinlämpö on alentunut. Kun solujen aineenvaihdunta hidastuu, niihin kasautuu vikoja hitaammin.

maanantaina, huhtikuuta 26, 2004

Jälleen on tullut jääkiekon MM-kisojen aika. Tapanani on seurata vain yhtä urheilutapahtumaa: jääkiekon MM-kisoja. Jääkiekko on itseäni edes jossain määrin kiinnostavista urheilulajeista paras yleisölaji. Suomi on alkulohkossa B, jossa ovat myös USA, Ukraina ja Slovakia. Suomi voitti lauantaina USA:n maalein 4-2. Tämäniltaisessa Ukraina-ottelussa Suomi on selvä ennakkosuosikki. Voitto varmistaisi 3. sijan ja siten jatkoonpääsyn sekä tekisi vähintään 2. sijasta erittäin todennäköisen. Kahdella voitolla joukkue voi pudota alkulohkossa 3. sijalle vain siten, että yksi joukkueista häviää kaikki pelinsä ja muiden kolmen voitot menevät ristiin. Silloin sijat määräytyisivät kokonaismaalierosta. Suomi-Ukraina -ottelun lähetys alkaa tänään TV1:ssä kello 17.10.