lauantaina, kesäkuuta 05, 2004

Panu kirjoitti:
Siis enhän minä sitä vielä ihmettele, että pohjanmaalaiset militaristipellet ovat kyllin harkitsemattomia haaveillakseen ääneen lasten pakkoindoktrinoinnista kolmikymmenlukulaisella militarismilla muka uskonnon varjolla. Sitä minä jo vähän ihmettelen, että piispa Laulaja menee vaatimaan sitä ääneen, ja se pistää jo vihaksi, että Jaakko Elenius, jota eräät ihan arvostamani ihmiset olivat ajamassa arkkipiispaksi, silittää mokomia häjyjä myötäkarvaan.
Sotilaskoulutus rippikoulussa on aika perverssi idea. Noin tyhmiä ideoita kuulee harvoin. Seuraavaksi sotilaskoulutusta varmaan vaaditaan kouluun.


perjantaina, kesäkuuta 04, 2004

Meikäläinen vaihtoi tänään siviilisäätyä. Huomenna mennään piruntorjuntabunkkeriin hakemaan siunaus ja sitten juhlimaan. En voi oikein pitää itseäni kunnolla uskovaisena, mutta kyllä minä jonkinlainen luterilainen taidan olla. Evankelis-luterilaisuus on kristinuskon ja samalla tietääkseni kaikkien uskontojen muodoista mielestäni kaikkein paras. Se on maltillinen muttei yhtä vanhoillinen kuin katolilaisuus eikä meikäläiseen luterilaisuuteen kuulu sellainen seinähulluus kuin amerikkailaiseen lahkolaiseen protestanttisuuteen.

Eilen tuli Venäjältä emännän sukulaisia muutama autolastillinen. Pelasin taas pikkupoikien kanssa jalkapalloa takapihalla ja käytin vaimoni veljen perhettä Hervannan vesitornilla. Sunnuntaina, kun on enemmän aikaa, menemme lasten kanssa Särkänniemeen. Kahdeksanvuotiaat pikkupojat ovat aika hassuja. Vaimoni veljenvaimo on ammatiltaan englanninopettaja. Hän oli opetellut huvin vuoksi hiukan suomeakin.

Oma venäjäntaitoni paranee hitaasti mutta varmasti. On kyllä pakko tunnustaa, etten ole opiskellut sitä niin ahkerasti kuin olisin voinut. Kansalaisopiston kursseja ole kyllä vieläkin vuosikausia edellä, mutta sujuvaan keskustelukykyyn tarvitaan paljon enemmän.

torstaina, kesäkuuta 03, 2004

On hauskaa, että spekulatiivista maantiedettä arvostetaan. Käymälöitsijä-Sven keksi mainion käsitteen poeettinen meteorologia. Minusta siinä on jotain kaunista. Aion vastakin jatkaa samalla linjalla.

tiistaina, kesäkuuta 01, 2004

Eilinen merkintäni ei saanut päivittänyt Päivän pamausta. Katsotaan mitä tämä saa aikaan.

maanantaina, toukokuuta 31, 2004

Spoilerivaroitus.

Kävimme emännän kanssa katsomassa elokuvan Day After Tomorrow. DAT on katastrofielokuva, jossa äkillinen ilmastomuutos käynnistää uuden jääkauden pohjoisella pallonpuoliskolla. Taustalla on havaittu maapallon keskilämpötilan nousu. On hyviä perusteita epäillä, että ihmiskunnan tuottamilla kasvihuonekaasuilla voi olla merkittävä vaikutus keskilämpötilan nousuun, joka on noin 0.3 - 0.6 Celsius-astetta vuoden 1860 jälkeen. Ilmastomalleista laskettujen skenaarioiden mukaan maapallon keskilämpötilan odotetaan nousevan useilla asteilla seuraavan 50 vuoden aikana. Ennusteet ovat kuitenkin varsin epävarmoja, koska ilmastomallit ovat vielä puutteellisia ja koska ilmasto on kaoottinen järjestelmä. Ilmastomuutoksen seuraukset ovat pääosin hyvin epämiellyttäviä: kuivat alueet kuivuvat entisestään ja toisaalta tulvat lisääntyvät.

DAT:issa pohjoinen pallonpuolisko siirtyy uuteen jääkauteen kahdessa vuorokaudessa. DAT näyttää olevan tyypillinen Hollywoodin katastrofielokuva: otetaan hyppysellinen faktaa ja paisutellaan se uskomattomiin mittasuhteisiin. Aluksi pohjoiselta napajäätiköltä tulvahtaa valtava määrä sulanutta makeaa vettä Pohjois-Atlantiin. Määrä on riittävä upottaakseen suolaisen ja raskaan Pohjois-Atlantin lämpimän pintavirtauksen (Golf-virta) ennen kuin se saapuu Eurooppaan asti ja jäähdyttääkseen meriveden pintalämpötilaa Pohjois-Atlantilla yli 10 Celsius-asteella. Kaikki tämä tapahtuu parissa tunnissa. Äkillinen jäähtyminen aiheuttaa pohjoiselle pallonpuoliskolle supermyrskyjä, joita voimistaa myrskykeskukseen troposfäärin yläosista vajoava superkylmä, noin -100 Celsius-asteinen ilma. Myrskyt raivoavat pari päivää Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Pohjois-Aasian yläpuolella peittäen nämä alueet paikoin jopa kymmenien metrien paksuiseen lumivaippaan. Lumivaippa arvatenkin kasvattaa Maan albedoa niin paljon, että seuraa uusi jääkausi. Yli puolet yhdysvaltalaisista menehtyy ja lopuistakin valtaosa joutuu lähtemään pakolaiseksi Meksikoon. Euroopasta tulee Italiaa myöten jäinen autiomaa.

Totta tuossa skenaariossa on, että Golf-virran voimakkuudessa on tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien aikana oikeasti tapahtunut merkittäviä muutoksia, jotka ovat osaltaan Euroopan jääkausien taustalla. Ilman Golf-virtaa Euroopan keskilämpötila olisi noin 10 C nykyistä kylmempi. En ole valitettavasti mikään oikea säätieteilijä, mutta minusta tuollaisen myrskyn mahdollisuus näyttää epäilyttävältä. Koska troposfäärin ja stratosfäärin rajalla sijaitsevaa erittäin kylmää ilmaa on vähän, se tuskin saisi aikaan niin voimakkaita myrskyjä kuin DAT:ssa (läpimitta useita tuhansia kilometrejä). 40.-60. leveysasteilla vallitsevien länsituulten alueella troposfäärin alaosan liikkuvat matalapaineet aiheutuvat troposfäärin yläaalloista, jotka liittyvät troposfäärin yläosassa olevaan napojen yllä olevaan pyörteeseen, joka on läpimitaltaan tuhansien kilometrien kokoinen. Navoilla on troposfäärin alaosissa keskimäärin korkeapainetta, joka johtuu vajoavasta kylmästä ilmasta. Napapyörre on niin suuri kuin se on siksi, että navoilla alatroposfääri on auringon matalan kulmakorkeuden takia jatkuvasti niin kylmä (talvella pohjoisnavallakin jatkuvasti alle -50 C), ettei DAT:ssa kuvattu meriveden lämpötilan aleneminen kymmenellä asteella noin pitäisi synnyttää mitään siihen verrattavaa alemmilla leveysasteilla.

Kaikkein epärealistisinta oli, että -100 Celsius-asteinen ilma muka jäädyttäisi ihmisen muutamassa sekunnissa. Todellisuudessa niin ei käy, koska ilman lämmönjohtavuus on erittäin vähäinen. Ihminen sietää paikallaan pysyvää -100 Celsius-asteista aivan mukavasti useita minuutteja. Oleskelua pakkaskammiossa itse asiassa käytetään reumatismin liittyvien kipujen hoitoon.