maanantaina, tammikuuta 31, 2005

Tommi kirjoitti merkinnässään Maailma ja sen virhe julki taas näkemyksensä nykyajan paremmuudesta entisaikoihin verrattuna. Kyllä minustakin elämä on mennyt koko ajan vain paremmaksi niin kauan kuin minä muistan. Varsinkin Internet on lisännyt elämänlaatuani merkittävästi. Minua puistattaa ajatella millaisessa informaatiotyhjiössä joutuisin elämään, jos olisin pelkästään television, sanomalehtien tai kirjaston varassa. Elämä ilman Googlea on henkisesti hirvittävän köyhää. Alkeellisimpienkin faktojen esillekaivaminen vaatisi kohtuutonta vaivannäköä. Olisi raahauduttava joka ainoa kerta kirjastoon tutkimaan jotain monta kymmentä vuotta vanhaa lähdeteosta, jos sellaista nyt edes ylipäätään löytyisi halutusta aiheesta. Saman tiedon löytämiseen, mihin Googlella menisi korkeintaan puoli minuuttia, joutuisi hukkaamaan tuntikausia tai päiväkausia. Viikkoja jopa, jos joutuisi turvautumaan kaukolainaukseen. Televisio ja sanomalehdet toistaisivat yhtä ja samaa yksipuolista, puutteellista ja vaikutusvaltaisten intressiryhmien suodattamaa vääristelyä ilman, että faktoihin ja vaihtoehtoisiin näkemyksiin olisi mahdollista tutustua valtamedioista riippumatta.

Ikävä kyllä nykymaailma on mahdollinen vain jos on käytettävissä on halpoja fossiilisia polttoaineita. Ensin loppuu maakaasun- ja öljyntuottajilta varakapasiteetti ja sitten alkaa tuotantokapasiteetin vääjäämätön aleneminen muutaman prosentin vuodessa. On vaikea arvioida kuinka paljon tehokkuutta lisäämällä energiaa voitaisiin säästä elintasosta tinkimättä, mutta muutaman kymmenen vuoden aikavälillä elintaso varmasti laskee. Pärjäisimme kyllä varmaan vaimoni ja varmaan parin lapsenkin kanssa nykyistä pienemmässä ja halvemmassa asunnossa, mutta Internetistä luopuminen kyllä sattuisi (eivät nuo vaihtoehtoisia kustannuksia ole, koska asumiskustannukset ovat kuitenkin aivan eri kertaluokassa kuin tietokoneen ja laajakaistayhteyden kustannukset).

5 kommenttia:

4:23 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitenkähän paljon internet loppujen lopuksi syö energiaa? Onko netin ylläpito enää mahdollista fossiilisten polttoaineiden loputtua?

 
4:51 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Ainakin Ciscon sivuilla väitettiin, että USA:n energiankulutuksesta tietokoneiden osuus olisi noin 3%. Pitää aika hyvin yhtä hämärästi muistelemani arvion mukaan, että Internet kuluttaa 8% USA:ssa tuotetusta sähköstä.

 
4:55 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

TFT-näyttöihin vaihtaminen varmaankin kyllä osaltaan vähentää tulevaisuudessa tietokoneiden energiankulutusta. Toisaalta tietoliikennenopeuksien kasvaminen vaatii suurempaa prosessointitehoa reitittimiltä mikä lisää energiankulutusta.

Sinänsä on kyllä hauskaa, että tietotekniikka ja internet ensivaikutelmalta tuntuu kovin ei-saastuttavalta teollisuudelta, mutta kun asiaa tarkastelee tarkemmin niin todellisuus on aivan toista.

 
5:00 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Onneksi kuitenkin prosessoritekniikka paranee. Nanotekniikka luo mahdollisuuksia pudottaa energiankulutusta per laskentatehon yksikkö useilla kertaluokilla.

 
5:20 ip. , Blogger tommi kirjoitti...

Toisaalta tietoverkko antaa hyvin helpon tavan pudottaa matkustustarvetta nopeasti jos tarve tulee. Matkustin tuossa viikonloppuna neljä tuntia suuntaansa läpi pakkasen ja lumimyrskyilevän erämaan.

On hyvin monta muutakin syytä kuin bensan hinta digitalisoida asioita aika ripeästi. Yksi on, että matkustelu vie aikaa ja aika on rahaa.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu