maanantaina, tammikuuta 24, 2005

Uskon, että seuraavan 30 vuoden kuluessa talouselämä taantuu tasolle, jossa se oli ehkä 1940-luvun lopun tai 1950-luvun alun lopun Suomessa. Suomen elintarvikehuollon turvaamiseksi peltoalaa on laajennettu merkittävästi ja maataloudessa käytetään enimmäkseen hevosia ja jonkin verran sähkötraktoreita suurtiloilla. Väkilannoitteita käytetään jonkin verran, mutta se on hyvin kallista, koska niiden yhtenä raaka-aineena on kallis maakaasu. Siksi pyritään kokonaan luomutuotantoon. Suomen kaupungistumisaste putoaa nykyisestä noin 70 prosentista noin puoli vuosisataa vallinneelle tasolle. Vain vuorineuvokset ajavat henkilöautoilla. Litra bensiiniä maksaa nykyrahassa 50 euroa. Suomen sähkö tuotetaan kokonaan vesi-, ydin- ja hiilivoimalla. Kokonaisteho on murto-osa vuoden 2005 tasosta. Sähkön kuluttavat tehtaat, kaupunkien joukkoliikennevälineet ja kaupunkilaisten talojen lämpöpumput. Sähkö on kilowattitunnilta monta kertaa nykyistä kalliimpaa pääsasiassa siksi, että pääomakustannukset ovat hyvin suuret ja vähemmässä määrin siksi, että uraani on 10 kertaa nykyistä kalliimpaa (joskin erittäin riittoisaa, koska sitä suodatetaan merivedestä valtavissa suodatinrakenteissa, joita on rakennettu sinne missä merivirrat ovat voimakkaimmillaan).

17 kommenttia:

5:18 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuntuu melko uskomattomalta että hevosen kokonaishyötysuhde voisi olla suurempi kuin biopolttoaineella toimivan traktorin.

 
5:49 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Sitaatti sivulta:

http://www.landinstitute.org/vnews/display.v/ART/1996/12/01/3aa3e5f49

"The Sunshine Farm contains 50 acres of bottomland crops and 100 acres of upland pasture, mostly native prairie, with several tractors, a full array of implements, farm buildings, and grain bins. The farm contains crops and animals representative of Great Plains agriculture, with the intention that per-acre results obtained from its small size could be scaled to farms of larger sizes. Alongside the ongoing farming and research during the past three years, we have constructed facilities for the draft horses (1 mile high-tensile fence, three stalls, granary for feed), cattle (1 mile high-tensile fence on cropland, 2 miles barb-wire fence on pasture, two water lines with automatic waterers), and poultry (portable hen house, portable broiler pen).

In the feasibility study for the Sunshine Farm, we selected three renewable energy technologies: draft horses, a biodiesel-fueled tractor, and photovoltaics for providing electricity. For traction, we have been exploring a mix of draft horses and tractors fueled by biodiesel (chemically processed vegetable oil) to determine what size "Sunshine Farm" small farm families could run. Tractors provide timeliness in field operations, but horses can be used when time is not critical.

An important advantage of draft horses is their diet is far more flexible than that of tractors and biofuel processing facilities. If there is a crop failure, horses can more easily utilize something else than tractors and biofuel facilities can.

Moreover, the crop acreage requirements of horses is no greater than that for tractors operating on biodiesel. In our feasibility study, detailed calculations, based on numerous early bulletins from the United States Department of Agriculture and state agricultural experiment stations, show draft horses require no more cropland for feed than tractors do for biodiesel on a net energy basis, both roughly one-fourth of a farm's cropland. Our feasibility study found that favorable energy balances for ethanol from grain, sugar crops, or biomass grown under low-input conditions in the central Great Plains do not fare any better. Thus, the biofuels available for tractors are limited."

 
7:38 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näihin visioihin pitäisi saada vähän lukuja
perusteluiksi.

ASPO:n ennusteen mukaan öljyn tuotanto olisi
30 vuoden päästä 55-60% tämänhetkisestä,
samalla tasolla kuin vuonna 1970:
http://www.peakoil.net/uhdsg/Default.htm

USA:ssa öljyn kulutus BKT-dollaria kohti on
pudonnut noin puoleen vuodesta 1970.
Jos USA:n osuus öljyn kulutuksesta pysyy nykyisellä
tasolla eikä öljyn käyttö tehostu, niin BKT on
siellä 30 vuoden päästä kaksinkertainen
vuoteen 1970 verrattuna, eli noin 70% tämänhetkisestä.
Tosin väkeä on enemmän.

-- Antero Kälvä

 
10:57 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suomen väkiluvun on ennustettu kääntyvän laskuun vuonna 2030. Jos taloudellinen tilanne peak oilin takia huononee, vaikuttaa se varmasti myös terveyden- ja vanhustenhuoltoon, jolloin keskimääräinen elinikä pienenee. Tämä taas puolestaan kasvattaa työikäisen väestön osuutta mikä puolestaan lisää GDP:tä per asukas.

 
11:54 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Onkohan tuossa ASPO:n ennusteessa otettu huomioon sitä, että uudet porausteknologiat saattavat jyrkentää tuotannon alamäkeä? Kuulostaa aika huolestuttavalta, jos maailman suurin kenttä, Ghawar, joka tuottaa 5% maailman öljystä, tuottaa 30-40% vettä. Matt Simmons epäili, että tuotanto saattaa huveta varsin nopeastikin.

 
4:55 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kun puhutaan eläinten lihasvoiman hyödyntämisestä maataloudessa, yleensä puhutaan hevosten käyttämisestä.

Kuitenkin käsittääkseni härät pystyisivät hyödyntämään heikkolaatuisempaa ravintoa ja voisivat olla osittainen ratkaisu vetovoimaongelmaan.

Toki härillä on huonoja puolia, ainakin hitaus ja itselleni on epäselvää voiko härkiä käyttää talvella. Oliko härkien hitaus ainoa syy, miksi niiden käytöstä luovuttiin aikanaan?

Toinen Tommi

 
8:54 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Suomen sähkö tuotetaan kokonaan vesi-, ydin- ja hiilivoimalla. Kokonaisteho on murto-osa vuoden 2005 tasosta."

Miten tuo on mahdollista koska Suomen kokonaisenergiankulutuksesta 25% on öljyä ja 11% maakaasua? Jos tuo 36% leikkautuu kokonaan pois niin jäljellä on vielä 64% muita energianlähteitä (huom tässä ei siis puhuta pelkästä sähköntuotannosta).

Ydinviomaakin voidaan rakentaa lisää niin paljon kuin vain halutaan, voimaloiden käyttöikä on niin pitkä että öljyn loppuminen ei vaikuta niiden rakentamiseen jos ne pistetään kasaan seuraavan 20 vuoden aikana. Ja uraani ei lopu ikinä koska hyötöreaktoreilla voidaan tehdä polttoainetta niin paljon kuin vain intoa löytyy.

http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/taskus_energia.html

http://hyperphysics.phy-astr.gsu.edu/hbase/nucene/fasbre.html

Tuulivoima - ydinvoima - vesivoima - yhdistelmällä voidaan varmasti tuottaa ihan tarpeeksi sähköä Suomen tarpeisiin kunhan vain kaikkiin teollisuuden sähkömoottoreihin asennetaan taajuusmuuttajat.

Esimerkiksi paperitehtaiden lyhyen kierron pumppauskustannuksia ja hidastamalla kuivatusta (sähkösyöpöt infralämmittimet pois päältä, imut pienemmälle) tai tinkimällä paperin laadusta (sakeampaa massaa, vähemmän pumpattavaa), voidaan energiankulutusta olennaisesti vähentää. Tai sitten voidaan siirtää paperi- ja terästehtaat ydinvoimaloiden lähelle jolloin puoli-ilmaista lämpöä pitäisi riittää yllin kyllin. Tuosa vain pari esimerkkejä siitä kuinka energiankulutusta voi helposti vähentää jos energian hinta hyppää oikeasti taivaisiin.

Siinä sivussa voidaan luopua talojen suorasta sähkölämmityksestä.

 
9:49 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

[Esitin ennusteen, että Suomen sähköntuotanto on 30 vuoden kuluttua murto-osa nykyisestä.]

"Miten tuo on mahdollista koska Suomen kokonaisenergiankulutuksesta 25% on öljyä ja 11% maakaasua? Jos tuo 36% leikkautuu kokonaan pois niin jäljellä on vielä 64% muita energianlähteitä (huom tässä ei siis puhuta pelkästä sähköntuotannosta). "

Aivan kaikkien energiamuotojen hinnat nousevat, jos öljyn hinta nousee. Öljyä käytetään mm. uraanin louhinnassa, sen kuljetuksessa kaivoksista ja jalostuslaitoksista voimaloihin. Eikä siinä toki kaikki.
Halpa öljy on itse asiassa piilotukiainen, josta kaikki muut energiantuotantomuodot jossain määrin hyötyvät.

"Ydinviomaakin voidaan rakentaa lisää niin paljon kuin vain halutaan, voimaloiden käyttöikä on niin pitkä että öljyn loppuminen ei vaikuta niiden rakentamiseen jos ne pistetään kasaan seuraavan 20 vuoden aikana. Ja uraani ei lopu ikinä koska hyötöreaktoreilla voidaan tehdä polttoainetta niin paljon kuin vain intoa löytyy."

Tuo on aivan ylioptimistinen näkemys hyötöreaktoreiden potentiaalista. Itse asiassa hyötöreaktoriohjelmat ovat olleet epäonnistuneet toistaiseksi. Esimerkiksi Ranska lopetti Super Fenix -ohjelmansa, koska laitoksessa oli jatkuvasti vakavia toimintahäiriöitä. Hyötöreaktoreissa on vaikeita materiaaliteknisiä ongelmia, koska niitä joudutaan käyttämään korkeissa lämpötiloissa. Siksi lämmönsiirtoon ja jäähdyttämiseen ei kelpaa vesi vaan joudutaan käytämään sulaa natriumia, mikä on erittäin korrosiivista. Materiaaleja, jotka kestävät kuumaa sulaa natriumia ei oikein vielä ole. Ehkä niitä tulee nanoteknologian kehittyessä.

"Tuulivoima - ydinvoima - vesivoima - yhdistelmällä voidaan varmasti tuottaa ihan tarpeeksi sähköä Suomen tarpeisiin kunhan vain kaikkiin teollisuuden sähkömoottoreihin asennetaan taajuusmuuttajat."

Teollisuuden sähkömoottoreita on varmaankin melkoinen määrä. Ongelma ei ole niinkään siinä, etteikö teknisiä ongelmia olisi mahdollista enemmän tai vähemmän ratkaista vaan siinä, kuinka paljon koko maailman virittäminen toimimaan nykyistä paljon vähemmällä energialla tulee maksamaan rahassa ja energiassa mitaten.

"Esimerkiksi paperitehtaiden lyhyen kierron pumppauskustannuksia ja hidastamalla kuivatusta (sähkösyöpöt infralämmittimet pois päältä, imut pienemmälle) tai tinkimällä paperin laadusta (sakeampaa massaa, vähemmän pumpattavaa), voidaan energiankulutusta olennaisesti vähentää. Tai sitten voidaan siirtää paperi- ja terästehtaat ydinvoimaloiden lähelle jolloin puoli-ilmaista lämpöä pitäisi riittää yllin kyllin. Tuosa vain pari esimerkkejä siitä kuinka energiankulutusta voi helposti vähentää jos energian hinta hyppää oikeasti taivaisiin."

Se hyppää ainakin polttoaineiden osalta.

"Siinä sivussa voidaan luopua talojen suorasta sähkölämmityksestä."

Ruotsissa on jo 400 000 lämpöpumppua. Suomessa vasta 30 000, vaikka ala kasvaakin nopeasti.

 
8:28 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Aivan kaikkien energiamuotojen hinnat nousevat, jos öljyn hinta nousee. Öljyä käytetään mm. uraanin louhinnassa, sen kuljetuksessa kaivoksista ja jalostuslaitoksista voimaloihin. Eikä siinä toki kaikki."

Mutta kuten täällä on jo esitetty, uraanin hinta ei ole olennainen asia ydinvoimaloiden kannattavuudessa. Vai mitä luulet, kumpaan ne viimeiset öljytippoja tiristetään: sununtaiautoilijan bensatankkiin vai uraanin louhimiseen?

"Itse asiassa hyötöreaktoriohjelmat ovat olleet epäonnistuneet toistaiseksi."

Voisinpa sanoa että nykyisillä uraaninhinnoilla sekä ydinvoiman suosiolla ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa rakentaa ja kehittää hyötöreaktoreita.

"Hyötöreaktoreissa on vaikeita materiaaliteknisiä ongelmia"

Ne eivät ole kuitenkaan samaa kertaluokkaa kuin fuusiossa. Uskon siis vakaasti että hyötöreaktoreiden ongelmat pystytään ratkaisemaan "jos on tarvis" (lue: uraani on oikeasti loppumassa tai sen hinta parikymmenkertaistuu)

"Ongelma ei ole niinkään siinä, etteikö teknisiä ongelmia olisi mahdollista enemmän tai vähemmän ratkaista vaan siinä, kuinka paljon koko maailman virittäminen toimimaan nykyistä paljon vähemmällä energialla tulee maksamaan rahassa ja energiassa mitaten."

Eihän meidän tarvitse huolehtia koko maailman energiaongelmista koska sähköenergian tuotanto on aina varsin paikallista puuhaa. Riittää kun hoidetaan homma niin että suomalaisista töpseleistä tulee tarpeeksi sähköä yhteiskunnan pyörittämiseen.

 
1:27 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Minä: "Aivan kaikkien energiamuotojen hinnat nousevat, jos öljyn hinta nousee. Öljyä käytetään mm. uraanin louhinnassa, sen kuljetuksessa kaivoksista ja jalostuslaitoksista voimaloihin. Eikä siinä toki kaikki."

Anonyymi: "Mutta kuten täällä on jo esitetty, uraanin hinta ei ole olennainen asia ydinvoimaloiden kannattavuudessa. Vai mitä luulet, kumpaan ne viimeiset öljytippoja tiristetään: sununtaiautoilijan bensatankkiin vai uraanin louhimiseen?"

Pääomakustannukset hallitsevat ydinsähkön hintaa. Ydinvoimalan rakentaminen, lopulta purkaminen ja jätteiden käsittely sekä loppusijoittaminen ovat energiaintensiivistä puuhaa. Ydinsähkön kallistuminen tulee johtumaan ennen kaikkea pääomakustannusten moninkertaistumisesta. Kun halvan öljyn ajat ovat ohi, myös matalien korkojen ajat ovat ohi. Materiaali- ja rakennuskustannukset moninkertaistuvat, koska energiakustannukset moninkertaistuvat.

Minä: "Itse asiassa hyötöreaktoriohjelmat ovat olleet epäonnistuneet toistaiseksi."

Anonyymi: "Voisinpa sanoa että nykyisillä uraaninhinnoilla sekä ydinvoiman suosiolla ei ole ollut taloudellisesti kannattavaa rakentaa ja kehittää hyötöreaktoreita."

Ongelmat ovat olleet teknisiä eivätkä taloudellisia.

Minä: "Hyötöreaktoreissa on vaikeita materiaaliteknisiä ongelmia"

Anonyymi: "Ne eivät ole kuitenkaan samaa kertaluokkaa kuin fuusiossa. Uskon siis vakaasti että hyötöreaktoreiden ongelmat pystytään ratkaisemaan "jos on tarvis" (lue: uraani on oikeasti loppumassa tai sen hinta parikymmenkertaistuu)"

Ei hyötöreaktorien vaikeuksissa ole kyse siitä, etteikö kenelläkään olisi ollut halua kehittää niitä. Hyötöreaktoreihin on satsattu vuosikymmeniä monissa suurissa teollisuusmaissa. Japani ja Ranska ovat luopuneet vuosikymmeniä kestäneistä hyötöreaktoriohjelmistaan. Toistaiseksi vain Venäjä ja Intia jatkavat niitä.

Uraanin riittävyys sinänsä tuskin on ongelma, koska sitä voidaan erottaa merivedestä nykyistä louhintaa 10 kertaa kalliimmalla.

Minä: "Ongelma ei ole niinkään siinä, etteikö teknisiä ongelmia olisi mahdollista enemmän tai vähemmän ratkaista vaan siinä, kuinka paljon koko maailman virittäminen toimimaan nykyistä paljon vähemmällä energialla tulee maksamaan rahassa ja energiassa mitaten."

Anonyymi: "Eihän meidän tarvitse huolehtia koko maailman energiaongelmista koska sähköenergian tuotanto on aina varsin paikallista puuhaa. Riittää kun hoidetaan homma niin että suomalaisista töpseleistä tulee tarpeeksi sähköä yhteiskunnan pyörittämiseen."

Suomen kansantalous on erittäin paljon riippuvainen ulkomaankaupasta. Emme ole edes elintarvikeomavaraisia vaan ruoantuotantommekin riippuu oleellisesti ulkomailta ostettavista energia- ja raaka-ainepanoksista. On täysin turha kuvitellakaan, että täällä voidaan tuudittautua taloudelliseen turvallisuudentunteeseen, jos muu maailma joutuu energiakriisin kouriin.

 
2:17 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Öljyn hinta nousee taas, syypää Kiina:

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=673251

Kohta Peak Oiliin havahdutaan tiedotusvälineissä kunnolla, ei siihen kestä kuin pari-kolme kuukautta enää.

 
2:51 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Tuokin talouselämän kommentti oli vielä täysin clueless mitä tulee Peak Oiliin. Mikäli Matt Simmonsin epäilyt Saudi-Arabian öljyntuotantokyvystä osoittautuvat oikeiksi, maailmaa odottaa muutaman vuoden sisällä raju shokki, kun Ghawar siirtyy suoraan samanaikaisesta primääri- ja sedundäärituotannosta tertiäärivaiheeseen eli käytännöllisesti katsoen kuolee. Tertiäärivaiheessa öljylähteestä saadaan surkealla hyötysuhteella emulsiota, joka on pääosin pelkkää vettä. Omanin öljyntuotanto laski samanaikaisen horisontaaliporauksen ja vedenpumppauksen pitkäaikaisen käytön takia odotettua nopeammin.

Ghawar tuottaa nykyisin noin 5% maailman öljystä ja puolet Saudi-Arabian tuotannosta. Tilanne on luultavasti paljon huonompi kuin yleisesti ymmärretään.

 
3:12 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millaiset luulet olevan seuraukset noin viiden vuoden aikajänteellä jos Ghawar kuolee? Ilmeisesti öljyn hinnan volatiliteetti nousee ja erityisesti Aasian talouskasvu häiriintyy.

http://newsvote.bbc.co.uk/1/hi/business/4203095.stm

Tuossa on muuten mielenkiintoinen uutinen liittyen siihen mitä saattaa olla tulossa laajemmassakin mittakaavassa.

 
9:58 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko Ghawarin ehtyminen jotenkin vaikeaa ennustaa, vai mitä syytä on olettaa että se ehtyy yhtäkkiä?

 
12:39 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Ghawarin ehtymisen ennustamisessa ei pitäisi olla teknisesti mitään vaikeaa. Kannattaa nyt kuitenkin ottaa huomioon Saudi-Arabian poliittinen tilanne. Saudin kuningashuone on maassa erittäin epäsuosittu. Wahhabilaiset kokevat tulleensa petetyksi, koska Saudit antoivat sallivat amerikkalaisten länsimaistaa maata heidän mielestään liikaa. Wahhabilaiset eivät lainkaan pidä myöskään Suuren Saatanan sotilaallisesta läsnäolosta Saudi-Arabiassa, jossa nyt kuitenkin sijaitsee kaksi islamin pyhimmistä paikoista. Saudin kuningashuonetta pidetään Saudi-Arabiassa yleisesti korruptoituneena Maassa on nuori ja nopeasti kasvava väestö ja vuotuinen BKT per capita on parissakymmenessä vuodessa pudonnut 28000 noin 10000 USD:hen. Tilanne Saudi-Arabiassa on räjähdysaltis, mitä osoittaa myöskin viimeaikainen ulkomaalaisiin vierastyöläisiin kohdistuvan terrorismin yleistyminen.

Saudi-Arabian valtiollisella öljy-yhtiöllä, Saudi Aramcolla, ei siis ole ensinkään kannusteita tai edes pakotteita minkäänlaiseen läpinäkyvyyteen resurssiensa seurannassa. Tämä siksi, että Yhdysvaltain tuki on Saudi-Arabian vallanpitäjille elintärkeää. Ilman sitä Saudin kuningashuone todennäköisesti romahtaisi kuin korttitalo. Siksi Saudit ovat niin innokkaita todistamaan amerikkalaisille pystyvänsä täyttämään tehtävänsä öljyn luottotoimittajana seuraavatkin 70 vuotta.

Matt Simmonsin mukaan Saudi-Arabian öljykenttien tilasta on ollut vaikeaa saada luotettavaa tietoa viimeiset parikymmentä vuotta. Salailu herättää epäilyksiä, että tilanne ei ole niin hyvä kuin annetaan ymmärtää. Matt Simmons on energia-alan veteraani, joka omistaa Simmons & co International -nimisen energia-alan investointipankin. Hänen käsityksensä perustuu hänen teettämiinsä analyyseihin, jotka on koottu tuhansien neliökilometrien laajuisen Ghawarin eri tuotantoalueilta kerättyihin teknisiin raportteihin. Ongelman ydin on Simmonsin mielestä, että Ghawar on yhtä aikaa primäärissä ja sekundäärisessä tuotantovaiheessa, jolloin tuotannon ehtymisnopeus saattaa olla odotettua nopeampi.

 
9:04 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, Saudeissa on outo tilamme kun kerran BKT laskee ja upporikkaita saudiprinssejä on tuhansittain. Ystäväni on työskennellyt Lontoossa loistohotellissa ja kertoi kuinka prinsseillä oli tapana vuokrata hotellista 3+4 ylintä kerrosta. Ylimmissä majailivat prinssit itse, yksi kerros oli vaimoille ja yksi kerros huorille. Prinssit kuulemma elivät kuin täysin viimeistä päivää ryypäten (erittäin epämuslimimaista) ja prostituituja nussien (vaimot taasen vertailivat shoppailutuloksiaan keskenään omassa kerroksessaan). Jälkeen jäi lähemmän 4 miljoonan punnan lasku jota täytyi karhuta saudeilta kuukausien ajan. Kaikin puolin hyvä meininki siis, ylhäisö sikailee länsimaissa ja köyhempi nuoriso radikalisoituu kotimaassa. Ei hirveän hyvältä näytä..

 
11:42 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ydinvoimasta puheen ollen: entä torium? On kuulemma periaatteessa käytettävissä ydinvoimaloissa uraanin sijasta, ja maankuoressa selvästi uraania yleisempää.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu