keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Kannatan muuten nuorten miesten ajokortinsaanti-iän nostamista vähintään 21 vuoteen. Suurella osalla 18-21 vuotiaista miehistä ei pitäisi olla mitään asiaa auton rattiin yleisillä teillä. Miesten liikenneonnettomuusriski on poliisin mukaan kolminkertainen naisten onnettomuusriskiin verrattuna. Kuuden ensimmäisen ajovuoden jälkeen autoilijoiden onnettomuusriski putoaa viidesosaan. Mahtaakohan se johtua enemmän vähentyneestä riskinotosta kuin parantuneista taidoista.

Voin tunnustaa itsekin ajaneeni vähän aikaa ajokortin saatuani niin varomattomasti, ettei sellainen tulisi nykyään mieleenikään. Nuoret miehet ovat yleismaailmallisesti kaikkein taipuvaisimpia impulsiiviseen riskinottoon. Ryhmässä ollessaan nuoret miehet usein vielä yllyttävät toisiaan mitä typerimpiin tempauksiin. Rohkeus on keskeinen nuoren miehen keino nostaa statustaan. Pidän todennäköisesti oikeana arvauksena, että useimpien miesten alttius riskinottoon nuorena on geneettistä, vaikka sitä ei olekaan tietääkseni yritettykään todistaa. Ainakin impulsiivisuuden ja jännityshakuisuuden tiedetään olevan osin periytyvää. Ehkäpä tuohon ikäkauteen liittyy miehillä geeniekspression muuttuminen siten, että impulsiivisuus lisääntyy. Miesten suuremmassa riskinottotaipumuksessa nuorena ja rauhoittumisessa vanhemmiten vakiintumisen ja perheytymisen myötä olisi vissiä sosiobiologista järkeä.

Siis ei ajokortteja nuorille miehille, kunnes täyttävät 21. Jolpit voivat ajaa vaikka kevareillaan siihen asti tyydyttääkseen moottoroidun yksityiskuljetuksen tarpeensa. Ainakaan kevytmoottoripyörällä ei saa aikaan samanlaista tuhoa kuin autolla.

5 kommenttia:

1:43 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mahtaisipa käydä niin, että a) nuorten miesten kortitta ajaminen lisääntyisi huomattavasti, ja b) 18- ja 19-vuotiaiden sijasta varomattomasti ajaisivat sitten 21- ja 22-vuotiaat.

Mutta hei! Tähän löytyy ratkaisu. Lisätään poliiseja, valvontaa, kameroita, aitoja ja pannaan kaikille alle 21-vuotiaille miehille paikannuslaitteet jalkaan kiinni! Laitetaan kaikki kortitta ajaneet loppuiäkseen linnaan! Rajoituksilla, valvonnalla ja ankarilla rangaistuksillahan maailman ongelmat on aina ennenkin ratkaistu kaikkein parhaiten!

 
1:59 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Arvasinkin, että joku päristelyn ystävä ottaa nokkiinsa tuosta kirjoituksesta.

 
2:04 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Jos olisin diktaattori, saattaisin kieltää autoilun miehiltä kokonaan (pl. taksi-, -bussi ja ambulanssikuskit sekä poliisit) Päristelyn leimautuminen akkojen ja lakeijoiden hommaksi saattaisi kummasti vähentää siihen kohdistuvaa fetissinomaista kiinnostusta kulttuurissamme.

 
10:03 ap. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Mahtaisipa käydä niin, että a) nuorten miesten kortitta ajaminen lisääntyisi huomattavasti, ja b) 18- ja 19-vuotiaiden sijasta varomattomasti ajaisivat sitten 21- ja 22-vuotiaat."

a) Meinaatko, että 18 vuotta on maaginen ikäraja, jonka saavuttamisen jälkeen päässä naksahtaa ja yli 30 000:n nuorukaisen suuruisesta joukosta löytyykin yhtäkkiä niitä, jotka nappaavat jostain ajoneuvon (käytännössä luvatta) käyttöönsä, merkittävästi enemmän kuin 17-vuotiaista?

b) Tästä voi päätellä, että uskot ajelun (kenties jopa vaarattoman ajelun) olevan välttämätöntä vastuuntunnon kehittymiselle. Minä taas uskon, että 21-vuotiaat ovat yleisesti ottaen vastuuntuntoisempia kuin 18-vuotiaat, jolloin heidän ajotapansakin olisi sen verran siistimpää, että muutoksen erottaisi tilastoissa.

Kun nämä yhdistetään, voidaan päätellä, että 18-vuotiaana monista nuorista miehistä tulee vastuuntunnottomia riskinottajia, joista ei tule yhteiskuntakelpoisia kansalaisia muutoin kuin laittamalla heidät liikenteen sekaan törmäilemään autoilla.

 
12:34 ip. , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vasta 21-vuotiaana ajokortin saaminen vaikeuttaisi elämää liian paljon verrattuna saatuihin hyötyihin. Jos unohdetaan sukuopulten tai eri ikien tasa-arvoseikat, niin parempiin tuloksiin päästäisiin esim. koventamalla alle 21-vuotiaiden miesten tuomioita huomattavasti.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu