tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Washington Post kirjoittaa
When the Family Went Nuclear

Why, it seems like only yesterday that large extended families lived together and shared their lives from cradle to grave, men ruled their households with an iron fist and everyone got married young to spouses selected by their parents.

Dream on, says Arland D. Thornton, a University of Michigan sociology professor. In Western Europe, those family structures were as dead as the dodo centuries before the last dodo died, Thornton claims in his new book, "Reading History Sideways: The Fallacy and Enduring Impact of the Developmental Paradigm on Family Life" (University of Chicago Press).

Many key characteristics of the "modern" family make their appearance as early as the 1300s -- during the Middle Ages, a time more closely associated with intrigues in Europe's royal courts than with the emergence of the nuclear family. He says this era saw the appearance in northwest Europe of small parent-child families, weakened family ties, independent teenagers and marriages between men and women who had chosen each other.
Länsieurooppalainen ja myöhemmin länsieurooppalaisten asuttamiin siirtokuntiin levinnyt individualistinen kulttuuri ja laillisuusperiaate mahdollistivat tehokkaan yhteistyön ventovieraiden kanssa ja siis sukua tai klaania laajemman tehokkaan organisoitumisen. Siksi Länsi-Eurooppa kykeni jyräämään muut, primitiivisemmät kulttuurit kolonialismin ja imperialismin aikakaudella.

3 kommenttia:

12:33 ip. , Blogger tommi kirjoitti...

Samasta asiasta Väestötiedekurssilla:

Miksi Länsi- tai Luoteis-Euroopassa on sitten ainakin parin viimeisen vuosisadan ajan ollut maailman useimmista muista alueista poikkeava avioliittomalli? Tämäkin osa Eurooppaa on ollut taloudellisilta ja sosiaalisilta rakenteiltaan niin heterogeeninen alue, että ristiriidatonta selitystä on ollut vaikea muotoilla. Olennainen merkitys näyttäisi kuitenkin olleen sillä, että läntisessä Euroopassa avioliiton kautta muodostuneelta ydinperheeltä on odotettu usein kykyä tulla taloudellisesti itsenäiseksi yksiköksi. Avioliittomalli on näin samalla liittynyt perhejärjestelmien eroihin. Jos avioituvalla parilla oli mahdollista liittyä osaksi jotakin jo olemassa olevaa talouskuntaa, helpotti tämä avioitumista nuoremmalla iällä. Aviopuolison saapuminen osaksi talouskuntaa saatettiin itse asiassa kokea myönteiseksi seikaksi, sillä talouskuntaan saatiin näin lisää nuorta, aikuista työvoimaa.

Länsieurooppalaisessa perhejärjestelmämallissa uuden avioparin mahdollisuus liittyä johonkin jo olevaan talouskuntaan koski kuitenkin vain pientä osaa avioituvia pareja. Muiden oli perheen perustamista varten saatava joko perintönä, ostamalla tai vuokraamalla haltuunsa maatalousmaata tai kyettävä pääsemään muuten sellaiseen asemaan yhteisössä, jossa oman perheen elättäminen oli mahdollista. Tämä edellytti usein jonkinlaisen pääoman keräämistä, jota varten toimittiin jopa vuosikausia palkollisena (piikana tai renkinä) tai muussa palkkatyössä.


Markku varmaan tapansa mukaan lukee koko tekstin läpi, mutta pannaan tähän toinenkin tiedonjyvä. Se, että mennään nuorena naimisiin ja että harva jää sinkuksi on eurooppalaisittain aika nuori asia. Usein vasta toisen maailmansodan jälkeinen! Tämä ATM-aktivisteille mietittäväksi.

Useimmissa Länsi-Euroopan maissa tilanne muuttui merkittävästi vasta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin avioliittoon menneiden osuus sukupolvista kasvoi ja keskimääräinen avioitumisikä aleni. Eurooppalainen avioliittomalli ei silti oikeastaan murtunut, sillä kummankin mainitun mittarin mukaan jäätiin edelleen melko kauas ei-eurooppalaisesta mallista.

Nykyään eletään siis sinkkuiluineen perinteisempää elämää kuin vielä viisikymmentä vuotta sitten. Tietenkään tämä niinkuin ei mikään informaatio vaikuta mitenkään ammattikauhistelijoiden juttuihin.

 
2:47 ip. , Blogger Jari kirjoitti...

Tämä kirjoitus linkkeineen ja kommentteineen oli mielenkiintoinen.

 
2:57 ip. , Blogger Tiedemies kirjoitti...

On toki niin, että nuorena naimisiinmeno on verraten uusi keksintö; vielä vuosisadan alussa oli suomessakin tapana, että alle nelikymppiset miehet eivät pahemmin naimisiin menneet.

Naisten ja miesten naimaikien välillä taisi olla huima ero tuolloin, ainakin suomessa. Naiset lie menneet naimisiin siinä reilun kahdenkympin korvissa. Tämä siis Stetson-Harrison-Mutu-menetelmästä. Näin viime kesänä vanhoja sukuvalokuvia tuolta ajalta. Miehet siellä järjestään pönöttivät ykköset päällä, ja olivat ainakin kymmenen-kaksikymmentä vuotta vanhempia kuin vaimonsa.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu