torstaina, helmikuuta 03, 2005

Jotkut tahot ovat olleet kovasti huolissaan väestönkasvun tyrehtymisestä ja kääntymisestä laskuun. Joka puolella Eurooppaa, niin idässä kuin lännessäkin, väestö joko vähenee tai sen ennustetaan alkavan vähetä melko pian. Minusta väestön vähenemisessä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Ensinnäkin luonnonvarojen käyttöä ja saastuttamista voidaan vähentää ilman, että niiden täytyy vähetä per capita. Toiseksi vauraus per capita lisääntyy, kun vanhemmat ikäluokat jättävät itseään pienemmille ikäluokille entistä enemmän perintöä per capita. Vaikka vanhustenhoitoon kuluu enemmän resursseja, lastenhoitoon ja nuorten kouluttamiseen kuluu vähemmän. Vähenevä väestö merkitsee vauraampaa, puhtaampaa ja turvallisempaa tulevaisuutta.

maanantaina, tammikuuta 31, 2005

Tommi kirjoitti merkinnässään Maailma ja sen virhe julki taas näkemyksensä nykyajan paremmuudesta entisaikoihin verrattuna. Kyllä minustakin elämä on mennyt koko ajan vain paremmaksi niin kauan kuin minä muistan. Varsinkin Internet on lisännyt elämänlaatuani merkittävästi. Minua puistattaa ajatella millaisessa informaatiotyhjiössä joutuisin elämään, jos olisin pelkästään television, sanomalehtien tai kirjaston varassa. Elämä ilman Googlea on henkisesti hirvittävän köyhää. Alkeellisimpienkin faktojen esillekaivaminen vaatisi kohtuutonta vaivannäköä. Olisi raahauduttava joka ainoa kerta kirjastoon tutkimaan jotain monta kymmentä vuotta vanhaa lähdeteosta, jos sellaista nyt edes ylipäätään löytyisi halutusta aiheesta. Saman tiedon löytämiseen, mihin Googlella menisi korkeintaan puoli minuuttia, joutuisi hukkaamaan tuntikausia tai päiväkausia. Viikkoja jopa, jos joutuisi turvautumaan kaukolainaukseen. Televisio ja sanomalehdet toistaisivat yhtä ja samaa yksipuolista, puutteellista ja vaikutusvaltaisten intressiryhmien suodattamaa vääristelyä ilman, että faktoihin ja vaihtoehtoisiin näkemyksiin olisi mahdollista tutustua valtamedioista riippumatta.

Ikävä kyllä nykymaailma on mahdollinen vain jos on käytettävissä on halpoja fossiilisia polttoaineita. Ensin loppuu maakaasun- ja öljyntuottajilta varakapasiteetti ja sitten alkaa tuotantokapasiteetin vääjäämätön aleneminen muutaman prosentin vuodessa. On vaikea arvioida kuinka paljon tehokkuutta lisäämällä energiaa voitaisiin säästä elintasosta tinkimättä, mutta muutaman kymmenen vuoden aikavälillä elintaso varmasti laskee. Pärjäisimme kyllä varmaan vaimoni ja varmaan parin lapsenkin kanssa nykyistä pienemmässä ja halvemmassa asunnossa, mutta Internetistä luopuminen kyllä sattuisi (eivät nuo vaihtoehtoisia kustannuksia ole, koska asumiskustannukset ovat kuitenkin aivan eri kertaluokassa kuin tietokoneen ja laajakaistayhteyden kustannukset).

Kävin eilen katsomassa elokuvan Perikato, joka kertoo Hitlerin ja hänen hovinsa viimeisistä päivistä Berliinin bunkkerissa. Perikato on saksalaisten tekemä. En minä sitä muuten olisi mennyt katsomaankaan, koska kieltäydyn kategorisesti kuuntelemasta mitään englantiapuhuvia hitlereitä.

Tämäntyyppisissä elokuvissa, jossa kaikki henkilöt ovat todellisia ja heitä esittää joku näyttelijä, ongelmana on, että todellisuus jää aina tavoittamatta. Kukaan ei voi esimerkiksi tietää millaiset ilmeet rouva Göebbbelsin kasvoilla oli hänen myrkyttäessään kuutta lastaan; kävikö se helposti ja epäröimättä, kuten elokuvassa, ja miten hän käyttäytyi jälkeenpäin. Silti Perikato onnistuu todennäköisesti välittämään jokseenkin todenmukaisen yleiskuvan sekä koko Berliinin että Hitlerin bunkkerin viimeisistä päivistä. Moni henkilöistä jäi selviytyi hengissä sodan loppuun asti ja kuoli vasta 2000-luvulla, myös Hitlerin sihteeri Traudl Junge. Heidän haastatteluihinsa tieto tapahtumien kulusta kaiketi perustuu.

Hitler oli sihteereitään ja kokkejaan kohtaan ystävällinen setä ja tykkäsi kovasti koirastaan. Kenraaleilleen hän äyski ja karjui. Upseerit ryyppäsivät ja rellestivät lopun lähestyessä. Kovin paljon uutta tietoa ei tässä elokuvassa ole. Juutalaisista Hitler ei puhunut ja aihe oli yleisestikin tabu hänen seurassaan. Ihan hyvä dramatisointi kuitenkin.