torstaina, huhtikuuta 28, 2005

Kuten joku jo eilisen merkinnän kommenteissa muistutti, eilisessä 45 minuuttia -ohjelmassa oli aiheena öljyhuippu. En valitettavasti nähnyt siitä kuin viimeiset pari minuuttia, joten on paha mennä arvostelemaan sitä. Mutta lopusta jäi kyllä sellainen maku, että siinä painotettiin liikaa Olduvain jyrkänne -teoriaa, jonka mukaan ihmiskunnan käytössä olevat energiaresurssit loppuvat yhtä nopeasti kuin ne otettiin käyttöönkin. Silloin ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä takaisin antiikin ajoista tuttuun orjatalouteen.

Kun katselin Osmo Soininvaaraa selostamassa orjatalouteen paluun väistämättömyyttä fossiilisten polttoaineiden ehtyessä, minusta näytti hetken, että näin väläyksen vihreän liikkeen olemuksesta. Soininvaaran selostamat tosiasiat suorastaan kerjäävät kysymään, eikö nyt olisi suosiolla alkaa rakentaa oikein kunnolla lisää ydinvoimaa. Jos ei haluta 80% maailmantaloudesta tuhoutuvan pois jättäytyen pelkän jo loppuun asti kehitetyn vesivoiman ja potentiaalisesti kertaluokkatasolla riittämättömien aurinko-, biomassa- ja tuulivoiman varaan eli orjatalouteen jo nykynuorison elinaikana, niin sitten ei ole vaihtoehtoja lisäydinvoimalle. Pitkällä aikavälillä se merkitsee hyötöreaktoripohjaista plutoniumtaloutta, jossa uraanin ja thoriumin fertiilejä muttei fissiilejä isotooppeja jalostamalla saadaan dekadin pari enemmän energiaa kuin nykyisin laajamittaisesti sähkönkäyttössä olevalla ydinvoimatekniikalla.

Eivät ne nopeatkaan hyötöreaktorit muuten ihan niin epäluotettavia ole kuin annetaan ymmärtää. Venäjällä on toiminut 1980-luvun alusta lähtien nestemäisellä natriumilla jäähdytetty BN-600, jonka käyttöstatistiikka näyttää sangen hyvältä. Kun metallijäähdytteiset hyötöreaktorit otetaan laajamittaiseen käyttöön, turvallisuusmielessä parhaalta ratkaisulta näyttää passiivisesti turvallinen allas-tyyppinen jäähdytys.

Siispä: orjatalous vai hyötöreaktorit? Valitsen orjatalouden vain, jos jotenkin taataan, että minulla on orjinani 200 ydinvoiman vastustajaa tekemässä kaikki raskaat työt puolestani ja kuolemassa puolestani nälkään elintarvikepulan sattuessa.

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2005

George Lucas suunnittelee Tähtien sotaa televisioon. Lucasin mukaan tsuikkimista ei nähdä televisiossa ainakaan vielä vuoteen, koska hän haluaa, että jaksot kirjoitetaan koko sarjaan kerralla.

Kolmen viikon kuluttua on Sithin koston eli episodi III:n ensi-ilta.

Suomalaisin amatöörivoimin tehdyn Star Wreck elokuvasarjan kuudes osa ei ole vieläkään valmistunut. Trailerin perusteella jälki on todella laadukasta: se ei häviä lainkaan Star Trek The Next Generation -tv-sarjan jaksoille. Huhujen mukaan Kari Väänänen esittää Star Wreck VI:ssa Venäjän presidenttiä.