tiistaina, kesäkuuta 14, 2005

Syntyvyys on radikaalisti vähentynyt kaikkialla maailmassa , väittää Foreign Policy Research Institute. Ja mikä parasta näin ei ole tapahtunut pelkästään kehittyneissä maissa. Mikäli U.S. Census Bureaun arvio pitää paikkansa, noin puolet maailman väestöstä elää alueilla tai maissa, joissa naiset synnyttävät elinaikanaan keskimäärin vähemmän kuin väestön vakiona pysymisen edellyttämät noin 2.1 lasta (total fertility-rate).

Maailman väkiluku voi siis romahtaa yhtä nopeasti kuin se kasvoikin viimeisen puolen vuosisadan aikana pääosin alhaisen syntyvyyden seurauksena. Todella hienoa. Luonnonvaroja jää jäljelle asukasta kohti enemmän ja saastuminen vähenee.

maanantaina, kesäkuuta 13, 2005

Viikonloppuna oli TurkuGP . Joonas Tyystjärvi, 2 kyu, yllätti ennakkosuosikkina olleet kaikki kolme dan-pelaajaa (Seuranen, Jantunen, Virtanen). Seurauksena oli korotukseen tarvittavien lisänatsojen konsultointi (Jyväskylän Kare) ja Joonaksen korotus 1 kyuhun oli sillä selvä. Suomessa on nyt 25 dan-pelaajaa luokituslistalta löytyvien hieman alle 500 pelaajan joukossa. Koska pelaajamäärä on 2-3 -kertaistunut viimeisen 3 vuoden aikana, dan/kyu -rajalla alkaa olla ruuhkaa. Se näkyy turnaustuloksissa juuri sillä tavalla kuin viime viikonloppuna.