lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Viittaan Veteraaniurheilija -blogin viimeisimpään merkitään.

Pitkän iän salaisuus saattaa 1970-luvulla syntyneille olla bioteknologiassa .

Voi olla viisaampaa keskittyä metabolian hienosäädön asemesta keskittyä kehittämään keinoja ikääntymisen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Esimerkiksi vapaiden radikaalien liian tehokas eliminointi voi johtaa ongelmiin, koska solut adaptoituneet käyttämään niitä luemma signalointitarkoituksiin.

Toivon, että kehoni pystyttäisiin pitämään toimintakunnossa ainakin niin kauan, että aivosolujen korvaaminen yksitellen keinokoisilla toiminnallisesti täsmälleen samanlaisilla proteeseilla käy mahdolliseksi. (Muun ruumiin korvaaminen varaosilla vaikka kokonaan lienee paljon helpompaa.)

Minusta on täysin selvää, että ihmisen mieli on ainutkertainen tietoisuuden jatkumo, joka alkaa elämän alussa. Kuolemattomuuden kannalta olennaista on vain tuon jatkumon säilyttäminen. Alusta, jolla mielen sisällöt luovat laskentaprosessit toimivat, on täysin yhdentekevä. (Uploading eli mielen kopiointi toiseen substraattiin ei ole mikään ratkaisu, koska siinä luodaan vain uusi jatkumo - ongelmaksi jää mitä alkuperäiselle tehdään.)

Mielestäni on jokseenkin totaalisen rajoittunutta vain pohtia keinoja elinikäodotteen lisäämisen vain muutamalla vuodella. Nykyään elossa oleville nuorille ihmisille, joiden jäljellä olevan eliniän odote on 40-50 vuotta tai enemmän, saattaa olla mahdollista saavuttaa rajaton elinikä, koska bioteknologian kehitys etenee eksponentiaalisesti kasvavalla nopeudella. Avoin kysymys on vain millä kohdin käyrää olemme nyt. Sitä ei kukaan voi tietää, mutta siihen voi vaikuttaa.

Eksponentiaalisesti nopeutuva kehitys johtuu lukuisten tieteen ja teknologian alojen kiihtyvästä kehityksestä ja synergiavaikutuksista. Keskeisin niistä on tietokoneiden laskentakapasiteetin ajan suhteen eksponentiaalinen halpeneminen. Jos laskentakapasiteetin hinta jatkaa puolittumistaan nykyisellä nopeudella, 40 vuoden kuluttua se on pudonnut miljoonasosaan nykyisestä ja 80 vuoden kuluttua biljoonasosaan. Kertaluokilla halpeneva laskentateho mahdollistaa yhä monimutkaisemman ihmisen tekemän tietotyön automatisonnin. Se merkitsee tieteellisen tutkimustyön tehostumista. Tärkeä rooli on myös mittaus- ja materiaalitekniikalla (joiden kehitys toki myös riippuu vahvasti laskentatehon hinnasta).

TTY:llä on kuluvasta syksystä lähtien muuten ollut bioteknologian koulutusohjelma . Tarjolla olevia opintokokonaisuuksia ovat mm. laskennallinen systeemibiologia, biomittaukset ja kudosteknologia.

torstaina, joulukuuta 08, 2005

Nyt on pakko siteerata lisää Danimalia:
If you don't want your children to be bullied, make sure they have the traits necessary to land up near the top of the social hierarchy for children.

For boys, the keys to social dominance are size, strength,
and athletic prowess.

For girls, the keys are being pretty and fashionable.

Parents who lack the genes for these traits are simply dooming
their children to the same fate the parents endured a generation
earlier.

Later in life, intellectual traits can pay off for men, at least
economically, and on a broader scale. Only a tiny minority of
athletic boys will make it as professional athletes, whereas
almost all the nerd boys can get decent jobs if they are
willing to do the necessary work. Of course the distant future
potential payoff is no comfort to the effete nerd boys while
they are getting beaten up and terrorized by the dominant jocks.

If you think bullying is bad, then stop patronizing spectator
sports. Jocks get away with bullying because of their exalted
status. They are exalted because sports fans exalt them.

People who enjoy going to stadiums and cheering on their
sports heroes are feeding the monster which torments their
genetically disadvantaged offspring.

Consider, who can afford those stadium box seats which keep
the overpaid athletes in business? Generally, the stadium box
seats are bought by the grown-up nerds who have succeeded
in business. Now they are paying financial tribute to the same
kinds of guys who once made their lives hell.

The legions of lesser athlete boys who didn't make it to the pros
are at home watching the game on TV, in their wife-beater
tank tops, yelling at their biatches to fetch more chips and beer.

Päivän Danimal sitaatti:
As a socialist you should support efforts to level the sexual playing field (for men, anyway) with sex robots. From each according to his technical ability, to each according to his sexual need.
Hupaisa mies.

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

Maata Etsimässä -visa, osa 1:

Kuka/mikä kuunnelman henkilö lausui kunkin seuraavista vuorosanoista?

1. "Minä syöksen tämän laivan lähimpään tähteen!"
2. "Aivan aivottomia!"
3. "Ilmanpaine ja lämpötila normalisoituvat kahdessa minuutissa, mutta lentohalliin voi jo astua ilman avaruuspukua."
4. "Mitä ääni tahtoo?!"
5. "Te olette ilmeisesti hyvin ravittuja."
6. "Tämä teidän luomanne uusi säätyyppi, onko se pysyvä?"
7. "Se-se pa-pakotti minut ke-kertomaan mi-missä te olitte."
8. "Meteoroidit eivät katoa!"
9. "Me olemme oppineet rakastamaan ja kunnioittamaan tätä planeettaa. Me emme anna teidän jättää sitä tähän kuntoon."
10. "Saamme koko porukan!"
11. "Minä keksin! Haastajan fotonimoottorit toimivat ydinfuusioperiaatteella."
12. "Kuten aina, te möhlitte kaiken."
13. "Hei sitten Darw, mä muistelen sua!"
14. "Ajoaineet, hajoitussäteet?? Mistä se puhuu?"
15. "Niin paljon tietoa!"
16. "Minut pyyhitään!"
17. "Minua on turha syyttää maailmankaikkeuden koosta!"
18. "Ja mitä tarkoittaa aikadilataatioilmiö, joka mainitaan kaikissa päämoottorin alaohjelmissa?"
19. "Kulta ja kulta, älä nimittele minua!"
20. "Kuulitteko, Yksi ja Kaksi?"
21. "Minä olin avaamassa teille sisäänkäyntiä, mutta te valitsittekin huolto-oven."
22. "H15 ja H12, Halsten on kalibrointihuoneessa."
23. "Pikemminkin siinä on sodittu!"
24. "Ne ovat tietokoneita, kulta, ja loputtoman kärsivällisiä."
25. "Charlie, senkin hullu simpanssi!"
26. "Se alue on pelkkää vääntynyttä ja repeytynyttä metallia!"
27. "Pumput käyvät!"
28. "Hehän palavat poroksi!"
29. "Siirtykää, siirtykää! Minä lakaisen."
30. "Vaeltaja 30, 23. Maan transgalaktinen tutkimusmatka".
31. "Te teette kuten minä määrään tai tapan teidät epäröimättä!"
32. "Me irrotamme kiinnityssäteet, hyvästi Halsten!"
33. "Painakaa virkasinettinne tunnistuslevyä vasten."
34. "Nehän ovat pelkkiä lapsia."
35. "Kaksi suurta kaappia orgaanisia integroituja virtapiirejä."
36. "Fantastista, wau!"
37. "Ette. Te jäätte tänne kunnes kuolette."
38. "Se-läs-sä lu-kee: va-ro-kaa toi-mi-vaa ko-net-ta!"
39. "Kaksi romua, toiset vetäytyvät!"
40. "Kai se olisi mahdollista, jos voisi rakentaa sellaisen laivan - ja elää 115 vuotta."
41. "Te olette uutta verta!"
42. "Viimeksi minut herätettiin 110. sukupolven aikana, jolloin siitin Velos-suvun Karinalle tyttären."
43. "Toivon, että valitset minut."
44. "Haastaja kulkee nyt takaperin mahtava fotonisuihku edessään."
45. "Mitä helvettiä tämä on, Enkeli Yksi?!"
46. "Kuinka nopeasti me vanhenemme hidastetussa horroksessa? Yksi kuukausi vuotta kohden?"
47. "Sydänääntä ei enää kuulu."
48. "Te tuhositte minun ohjaamoandroidini, joten saatte korvata ne. Liikkeelle!"
49. "He ovat loistavia insinöörejä."
50. "Mutta miljoona vuotta sellaista säätä kuluttaisi ja hautaisi mitkä tahansa rakennelmat."
51. "Pääjakson tähti, jonka absoluuttinen kirkkausluokka muuttuu miljoonassa vuodessa?"
52. "Kuulitko, hän tietää."
53. "Minä en jaksa odottaa vuotta! Minun täytyy saada se nyt, nyt, nyt!"
54. "Se luulee, että me olemme noissa puvuissa, pakenemassa."
55. "Kaksi viimeistä oli mutantteja ja ne oli pakko tuhota."
56. "Siihen osui!"
57. "Mikä nyt, tuliko vika?"
58. "Androidit tekevät työtä koko ajan, eivät juttele keskenään."
59. "Senkin asteroidiapinat!"
60. "Mutta ajattele palkintoa!"
61. "Joskus minusta tuntuu, että meidän pitäisi hävittää myös ohjelmoitavat tietokoneet."
62. "Ymmärrätte varmaan, ettemme voineet antaa teidän kaivella sen painovoimapoikkeaman ympärillä."
63. "Se on noiden laipioiden takana."
64. "Ne rukoilivat meitä, että säästäisimme ne."
65. "He söivät jo kaikki hedelmät."
66. "Saitko ujutetuksi taistelurobotin laivaan?"
67. "Se on ohjelmoitu aloittamaan kostotoimenpiteet välittömästi, jos sinulle sattuu jotakin."
68. "Niin, minä toivon vain, että se pystyy siihen."
69. "Kiintoisa keskustelu."
70. "Nythän on niin, että te ette mahda mitään minulle enkä minä teille, joten on parasta sopia asioista."
71. "Tuo voisi olla oikea arvaus."
72. "Totta helvetissä se on oikea arvaus."
73. "Turpa kiinni, idiootti!"
74. "Aavemaista."
75. "Teidän on parasta pysytellä omassa osastossanne, kunnes etsinnät ovat päättyneet."
76. "Täydellinen sarja!"
77. "On se fantastista miten te olette ohjelmoineet tuon androidin."
78. "Minä voin pahoin."
79. "Anteeksi te kaikki."
80. "Leikkaa tästä näin. Hyvä."
81. "Saatat kohta tuntea pienen pistoksen."
82. "Varo takanasi!"
83. "Te olette pelkkiä aivottomia ja automaattisia alajärjestelmiä."
84. "Tuo kaupunkihan on valtava."
85. "Lämpökilven on tarkoituskin palaa."
86. "Kuinka kauan me olemme olleet horroksessa?"
87. "Älkää, älkää! Ei saa vahingoittaa muistia."
88. "Jos te olette Maan ihmisiä, niinkuin sanotte, teidän on helppo seurata vihjeitä."
89. "Kauko-ohjausjärjestelmä ohjaa teidät takaisin laivaanne, kuten se ohjasi teidät tänne."
90. "Eihän se ole kuin kolmeneljäsosasekuntia, helvetti!"
91. "Meillä on muutakin tekemistä kuin suuntailla kameroita, poika."
92. "Minulle on kerrottu, että sinä puhut enemmän kuin ajattelet."
93. "Sinä ärsytät häntä."
94. "Voin nähdä tuskan silmistäsi."
95. "Kirjaston täytyy säilyä, mutta teidän täytyy, täytyy kuolla!"
96. "Teidän ruumiinne asetetaan ulkopuolelle, josta teikäläiset voivat noutaa ne."
97. "Minä päätin, että ne täytyy tuhota suorin keinoin."
98. "Haastaja täytyisi purkaa osa osalta. Valtava työ."
99. "Solaarisen keisarikunnan rikkauden ja tietämyksen muistomerkki!"
100. "Tämä on nyt meidän Maamme."

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Tämä neljä päivää vanha lääketiedeuutinen ansaitsee tulla raportoiduksi:
Yale scientists decipher 'wiring pattern' of cell signaling networks

New Haven, Conn. -- A team of scientists at Yale University has completed the first comprehensive map of the proteins and kinase signaling network that controls how cells of higher organisms operate, according to a report this week in the journal Nature.

The study is a breakthrough in understanding mechanisms of how proteins operate in different cell types under the control of master regulator molecules called protein kinases. Although protein kinases are already important targets of cancer drugs including Gleevec and Herceptin, until recently, it has been difficult to identify the proteins regulated by the kinases.