maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Vietin joulun välipäivät ja uudenvuoden Lontoossa osallistuen London Open Go Congressiin. Lennot olivat vieläkin polttoaineiden hintojen noususta huolimatta vieläkin aika halvat - elokuussa tilattu meno-paluu -totaalikustannus Ryanairilla Tampereelta Lontooseen ja takaisin maksoi 170 euroa per henkilö. Tällä kertaa vaimoni oli mukana katselemassa nähtävyyksiä.

Suomesta oli mukana peräti 12 pelaajaa. Tavalliseen tapaan suomalaiset voittivat yli puolet peleistään, kuten McMahon-turnauksessa (= sveitsiläinen luokituksesta riippuvin alkupistein) tapahtuu, kun omat taidot ovat suhteessa omaan luokitukseen ovat parempia kuin vastustajien taidot suhteessa heidän luokituksiinsa. Oma menestykseni oli aivan odottamattoman hyvää. Voitin kuudella kierroksella kahdeksasta enkä hävinnyt yhdellekään 5 dania heikommalle ja voitin monta itseäni nominaalisesti vahvempaa, joiden joukossa oli yksi turnauksessa tasonsa mukaisesti pärjännyt britanniassa opiskeleva kiinalainen 5 dan. Vaikka tulokseni 2d+ 3d+ 2d+ 6d- 5d- 1d+ 3d+ 5d+ muunnettaisiinkin siten, että brittivastustajat arvioitaisiin pykälää alemmiksi ja sen lisäksi kaikkia vastustajia arvioitaisiin ylös- tai alaspäin riippuen siitä, kuinka monta odotettua voittomäärää enemmän tai vähemmän he saivat, muunnettu tulos 2k+ 2k+ 3d+ 6d- 4d- 2d+ 2d+ 4d+ antaa käytettäessä EGF:n mallia tai turnauksista kerättyä dataa silti maksimilikelihoodin luokitukselle 4 dan. Lopullinen sijoitus oli 11. 152 osallistujan kokoisessa turnauksessa. Hieman alle puolet osallistujista oli brittejä ja loput pääosin muita länsieurooppalaisia.

Suomalaiset pärjäsivät jälleen kerran joukkueena hyvin, joskin epätasaisemmin kuin aikaisemmin. Parin kyu-pelaajan alle 4/8-tuloksen vastapainoksi kolme suomalaista voitti kuusi peliä.

Minulla menivät päivät kokonaan peleihin. Ehdimme kuitenkin käydä vaimon kanssa yhdessä katsomassa 1. turnauspäivänä aamupäivän aikana Westminster Abbeytä, joka on erittäin vaikuttava katedraali kuninkaiden ja muiden merkkihenkilöiden hautoineen, vaikkakin sen sisätilat ovat sekavat. Ennen lähtöä eilen kävimme vielä katsomassa St. Paulin katedraalia. Se kun sattui olemaan sopivasti lähellä rautatieasemaa, jonne veimme laukut säilytykseen. St. Paulia alettiin rakentaa pian Lontoon vuoden 1666 suurpalon jälkeen. II maailmansodan aikana saksalaiset pommittivat St.P:tä, mutta kirkon suojelemiseksi varustettu hyvin harjoitellut vapaaehtoisten palontorjuntaosasto esti sen tuhoutumisen.

Metrolakosta ei ollut pahemmin haittaa. Vain joitakin pieniä asemia oli suljettuna.

2 kommenttia:

3:23 ip. , Blogger LoP kirjoitti...

Hi,
It has been nice meeting you in London.
Congrats again to your great result! I hope we can play each other again sometime.

Gabriel

 
4:32 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Hello Gabriel!

I'm Fagor on IGS. (Fagor is the mighty, but rather simple-minded, warrior android from James Follett's famous BBC radio show Earthsearch.:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu