perjantaina, helmikuuta 10, 2006

Yksi hieman vähemmälle huomiolle jäänyt pilakuvakohun taloudellinen seuraus on ollut matkailun väheneminen Lähi-Idän muslimimaihin. Paitsi, että Tanskan ulkoministeriö on julkaissut listan maista, joihin matkustamista se kehottaa tanskalaisia olemaan matkustamatta, myös muut pohjoismaalaiset, kuten suomalaiset, ovat peruuttaneet matkojaan Lähi-Itään. Luultavasti eurooppalaiset yleisemminkin vähentävät matkailua alueelle, koska paikallisten vihanpurkaukset eivät ole kovin tarkasti kohteitaan valikoivia. Oliko se nyt Kauppalehden vai minkä lehden artikkeli tänään tai eilen, jossa matkailualan yritykset kertoivat suomalaisten Lähi-Itään matkustamisen vähentyneen merkittävästi.

Islamilaisten maiden järjestön (OIC) päämiesten osallistuessa kohun lietsontaan he eivät kenties ottaneet huomioon tämänsuuntaisia taloudellisia vastavaikutuksia. Jyllands-Postenin äskettäisen artikkelin mukaan boikotilla ei juuri ole vaikutusta koko Tanskan talouskasvuun, koska Tanskan viennistä alle 2 prosenttia suuntautuu Lähi-Itään.

Kuinkahan paljon vaimeammaksi kohu olisi jäänyt, jos Tanskan pääministeri olisi ottanut OIC:n edustajat vastaan ja kohteliaan diplomaattisin sanankääntein tehnyt heille täysin selväksi, ettei hänen asiansa ole pääministerinä suitsia lehdistöä eikä hänellä siihen ole edes minkäänlaisia valtuuksia. Syksyllähän Rasmussen jätti OIC:n valtuuskunnan vastaanottamatta.

4 kommenttia:

5:21 ip. , Blogger Arawn kirjoitti...

Rasmussenilta olisi näemmä ollut hyvä veto ottaa heidät vastaan. Mutta jälkiviisastelu ei auta. Nyt on pärjättävä näillä eväin.

Ei ole yllätys, että länsi alkaa boikotoida matkustelua Lähi-Itään (tästähän on tosiaan ollut juttua siellä täällä). Osa varmaan puhtaasti pelkää matkata sinne, osa vastaboikotoi sikäläisiä, koska he boikotoivat Tanskaa. Turismihan lienee esimerkiksi Egyptille varsin tärkeä tulonlähde.

Mitenköhän on, onko Tanskan vastainen boikotti väärin, mutta Lähi-idän vastainen boikotti oikein?

 
3:35 ap. , Blogger Markku kirjoitti...

Lähi-Idän vastainen boikotti ilman mitään syytä olisi ollut varmaan useimpien eurooppalaisten mielestä väärin. Vastaboikottina Lähi-Idän boikotoiminen on varmasti eurooppalaisten useimpien mielestä oikein.

 
1:41 ip. , Blogger tommi kirjoitti...

Turismista hyötyvät muslimit joutuvat niin paljon tekemisiin eri kulttuurien, uskontojen ja elintasojen ihmisten kanssa, että he varmasti ovat valistuneinta ja maltillisinta sakkia. Pakko ollakin, vittuilepa turistille ja hän ei tule uudestaan ja kertoo tuttavilleenkin.

Rähjääjät ovat työtöntä roskasakkia ja maalaisjuntteja. Terroristien ja muiden fundissekopäiden rahoitus tulee öljystä. Matkailijoiden boikotti ei oikein iske oikeaan kohteeseen.

 
1:23 ap. , Blogger Markku kirjoitti...

Itse asiassa olen sitä mieltä pilakuvakohusta ja siitä, että Rasmussen puolusti sananvapauden periaatetta seurasi jotain hyvääkin. Nyt nimittäin Tanskan maltilliset muslimit ovat alkaneet verkostoitua ja toimia vastavoimana radikaali-imaamien vaikutukselle. Rasmussenin päättäväisyys toi heille uskallusta, jota todellakin tarvittiin, koska ainakin yksi heidän johtohahmoistaan on poliisin suojeluksessa tappouhkausten takia.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu