keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006

Yhden aiemman merkinnän kommenttiketjussa oli puhetta Malesian vääräuskoisten asemasta. Eräs kommentoija oli sitä mieltä, että heidän asemansa on hyvä, koska heillä "on taloudellinen valta". En tiedä oliko tuo kommentoija kuullut Bumiputra-järjestelmästä, johon kuuluu esimerkiksi määräys, että Kuala Lumpurin pörssiin rekisteröityjen yritysten omistuksesta 30 prosenttia täytyy olla Bumiputrien eli islaminuskoisten malaijien käsissä. Huomattavia etuisuuksia on paljon muitakin mm. julkisrahoitteiseen yliopistokoulutukseen pääsyssä, autojen tuonnissa ja julkisen sektorin tarjouskilpailuihin osallistumisessa. Bumiputra-systeemi suosii enemmistöksi ajat sitten kasvanutta islaminuskoista malaijiväestöä, jota alunperin haluttiin auttaa parempaan asemaan, kun se oli vähemmistöasemassa ja muuta väestöä paljon köyhempi. Käytännössä lukuisat muslimimalaijit nykyään repivät elantonsa yritteliäiden kiinalaisten selkänahasta esimerkiksi olemalla julkisyhteisöjen tarjouskilpailuun osallistuvien firmojen kiintiöomistajina.

9 kommenttia:

10:29 ap. , Blogger Karambola kirjoitti...

Tokihan minä olen ollut asiasta tietoinen.

Kuulemani mukaan Bumiputra-systeemi luotiin juuri siksi, että kiinalaiset hallitsivat suvereenisti talouselämää, vaikka heitä oli väestöstä vähemmistö. Malaijit olivat haluttomia lähtemään talouselämään, osittain juuri uskonnon takia, joten piti luoda jonkinlainen järjestelmä tasoittamaan mahdollisuuksia.

Järjestelmää voidaan tietysti pitää (oikeutetustikin) rasistisena. Siitä huolimatta tosiasia on, että kiinalaisten asiat ovat Bumiputrasta huolimatta Malesiassa varsin hyvin, jopa paremmin kuin alkuperäisväestöllä eli malaijeilla.

 
10:36 ap. , Blogger Karambola kirjoitti...

Lisäisin tuohon vielä, että malaijit eivät kai olleet vähemmistönä, vaikka siirtomaavallan aikana kiinalaisten osuus kasvoikin lähes tasoihin malaijiväestön kanssa, kun Kiinasta tuotiin siirtotyöläisiä Malesiaan.

Bumiputra-systeemiä voisi siis ehkä verrata siihen, että jos islamilaisväestön osuus Euroopassa olisi kasvamassa maastamuuton seurauksena lähes tasoihin eurooppalaisten kanssa, perustettaisiin eurooppalaista alkuperäisväestöä suosiva järjestelmä. Ja jos olen ymmärtänyt oikein, sinulla ei olisi mitään sellaista vastaan.

 
11:59 ap. , Blogger Markku kirjoitti...

Minä en todellakaan kannata minkään väestön taloudellista suosintaa. Enkä usko hetkeäkään eurooppalaisten sellaista suosintaa edes tarvitsevan.

Malaijit olivat haluttomia lähtemään talouselämään, osittain juuri uskonnon takia, joten piti luoda jonkinlainen järjestelmä tasoittamaan mahdollisuuksia.

Eli osittain koska uskonto käski olla osallistumatta normaaliin yritystoimintaan, rakennettiin naamioitu jizya-järjestelmä. Asia selvä.

 
9:05 ap. , Blogger Peter kirjoitti...

karambola: "... jos olen ymmärtänyt oikein, sinulla ei olisi mitään sellaista vastaan."

Tuo on malliesimerkki päättelyvirheestä johon meemien kytkijät tyypillisesti sortuvat.

Esimerkiksi kun joku on päätelty olevan rasisti, päätellään välittömästi, että oletettu rasisti kääntää takkinsa (ihan niinkuin humanistit itsekkin tekevät) siinävaiheessa kun käsiteltävät osapuolet vaihdetaan toisinpäin.

 
12:13 ip. , Blogger Tiedemies kirjoitti...

Karambolan päättelystä en tiedä, mutta minusta on vaikeaa kuvitella häntä humanistiksi. Ainakaan Kokkarislaisessa mielessä.

 
12:57 ip. , Blogger Karambola kirjoitti...

En oikeastaan tarkoittanut jonkin ihmisryhmän taloudellista suosintaa, vaan suosintaa ylipäätään. Markku on kyllä aika selkeästi ilmaissut haluavansa tiukentaa muslimien seulaa maahanmuutolle.

Käänsin asetelman toisinpäin, koska Markun alkuperäisestä tekstistä välittyi sellainen vaikutelma, että vähemmistönä olevat pahat maahanmuuttajamuslimit olisivat luoneet Bumiputran sortaakseen hyvää ja ahkeraa kiinalaista alkuperäisväestöä. Oikeastihan malaijit ovat Malesian alkuperäiskansaa ja kiinalaisten osuus väestöstä kasvoi maahanmuuton seurauksena siirtomaavallan aikana.

Kaikenlaista oman kansan suosimista harrastetaan toki kristityissäkin valtioissa: Yhdysvalloissa on useita aloja, joilla ulkomaalaista omistusta rajoitetaan, koska ne katsotaan kansallisesti tärkeiksi. Yksi näistä on tv- ja kustannustoiminta, koska ulkomaalaisten omistajien ei haluta levittävän propagandaa Yhdysvalloissa. (Lähde: http://www.tekniikkatalous.fi/doc.te?f_id=861389). Se ei tietenkään oikeuta Bumiputraa, mutta saa Markun retoriikan näyttämään ainakin minun silmissäni aika tekopyhältä.

 
1:10 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Käänsin asetelman toisinpäin, koska Markun alkuperäisestä tekstistä välittyi sellainen vaikutelma, että vähemmistönä olevat pahat maahanmuuttajamuslimit olisivat luoneet Bumiputran sortaakseen hyvää ja ahkeraa kiinalaista alkuperäisväestöä. Oikeastihan malaijit ovat Malesian alkuperäiskansaa ja kiinalaisten osuus väestöstä kasvoi maahanmuuton seurauksena siirtomaavallan aikana.

Alkuperäisessä tekstissä ei sanottu noin. Jos sinulla on epäselvyyksiä, kysy. Varoitan, että en kovin kauan katsele oman blogini kommenttiosastolla sanojen tunkemista suuhuni. Malaijit todellakin ovat alkuperäisväestöä ja he olivat vähemmistönä mutta myöhemmin kasvoivat lukumääräisesti enemmistöasemaan. Se on kuitenkin irrelevanttia. Kiinalaiset olivat asuneet Melesiassa pitkään ennen maan itsenäistymistä.

Rinnastatko muuten vaatimukseni muslimien maahanmuuton rajoittamisesta muiden ryhmien epäreiluun suosintaan?

 
1:41 ip. , Blogger Karambola kirjoitti...

En sanonut, että alkuperäisessä tekstissä sanottiin noin. Sanoin, että siitä välittyi sellainen vaikutelma.

Bumiputra-systeemi suosii enemmistöksi ajat sitten kasvanutta islaminuskoista malaijiväestöä[...]

Asiaa tuntematon lukija tulkitsee tuon varmasti niin, että maahanmuuttajia olivat malaijit. Ja se ei saivartelulla miksikään muutu.

Rinnastatko muuten vaatimukseni muslimien maahanmuuton rajoittamisesta muiden ryhmien epäreiluun suosintaan?

En näe kovin suurta eroa sillä, asetetaanko kansanryhmät eri asemaan suosimalla jotakin ryhmää vai rajoittamalla jonkin ryhmän oikeuksia. Maahanmuuton rajoittaminen on tietenkin hieman eri asia kuin maassa jo asuvan väestön kohtelu. Jos maahanmuuton rajoittaminen kuitenkin tapahtuu uskonnon tai etnisen taustan perusteella (eikä esimerkiksi rikosrekisterin tai koulutuksen), se on mielestäni täysin rinnastettavissa maassa jo asuvan väestön sortamiseen.

 
1:44 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Jos maahanmuuton rajoittaminen kuitenkin tapahtuu uskonnon tai etnisen taustan perusteella (eikä esimerkiksi rikosrekisterin tai koulutuksen), se on mielestäni täysin rinnastettavissa maassa jo asuvan väestön sortamiseen.

Tuosta minä olen jyrkästi eri mieltä. Valtion velvollisuudet päättyvät tarkalleen sen omien kansalaisten etujen valvomiseen paitsi niissä tapauksessa, joissa sen tekemät kansainväliset sopimukset sitä velvoittavat.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu