tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Panu kirjoitti blogissaan:
Ei tässä sitten muuta, vaikka olisikin ollut mukavaa blogata siitä, miten hiljaa Blogistanin älykkyysosamääräfanaatikot ovat olleet siitä taannoisesta uutisesta, jossa heidän oppi-isänsä julisti suomalaiset ruotsalaisia vähäjärkisemmiksi. Ei ollut vaikeaa havaita, että kyseisen herran käsitykset kansojen suhteellisesta älytasosta heijastivat matemaattisen tarkasti lähinnä imperiumia takaisin haikailevan brittioikeiston rasistisia ennakkoluuloja: suomalaiset oli rankattu ruotsalaisia tyhmemmiksi, koska suomalaisiin liittyy mielikuvia epämääräisestä mongoliudesta ja itäisyydestä; ja se, että irlantilaiset oli julistettu brittejä himmeämmiksi, ei hämmästyttänyt sekään.


Minulle ei ainakaan tuota minkäänlaisia vaikeuksia myöntää, että suomalaisten tulokset älykkyystesteissä ovat keskimäärin muutaman pisteen heikommat kuin ruotsalaisten. Ei minun arvostukseni itseäni tai omaa kansaani kohtaan joudu mihinkään kriisiin siitä, että joku muu kansa saa paremmat keskimääräiset tulokset älykkyystesteistä.

Sivumennen sanoen, on aivan eri asia tehdä meta-analyysi olemassaolevista kansallisista älykkyystestinormeerauksista ja todeta, että suomalaisten mediaani on hiukan alempi kuin ruotsalaisten, kuin todeta "suomalaiset vähäjärkisemmiksi kuin ruotsalaiset" pelkkien mielikuvien perusteella, kuten Panu antaa ymmärtää. (En tunne, miten nuo analyysit on tehty, mutta oletan, että niihin on joillakin yhdenmukaisilla kriteereillä kelpuutettu joukko eri maissa edustavilla otoksilla älykkyystestejä.)

Muutaman pisteen ero on keskihajonnan murto-osa (yleensä yhtä keskihajontaa vastaa 15 tai 16 pistettä). Suomalaisten ja ruotsalaisten äo-jakaumat menevät siis melkein kokonaan päällekkäin. Silti tuo ero saattaa selittää jotain. Jakaumien hännissähän muutaman pisteen ero alkaa jo näkyä. Vain kaksi suomalaista on voittanut Nobelin palkinnon. Ruotsalaisia Nobel-voittajia on suhteessa väestön kokoon moninkertainen määrä. He kun edustavat jakauman äärimmäisintä oikeaa laitaa. Toisaalta ainakin näyttäisi siltä, että etnisesti suomalaisissa on suurempi osuus öyhöporukkaa kuin etnisissä ruotsalaisissa.

4 kommenttia:

1:43 ip. , Blogger Timo kirjoitti...

Nobel-palkintojen määrään vetoaminen lienee tässä nimenomaisessa esimerkissä tavallistakin ongelmallisempaa.

 
1:56 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Voisitko perustella?

 
11:51 ap. , Blogger Timo kirjoitti...

Jos unohdetaan sellaiset Nobel-palkinnot, joissa on kotiinpäinvedon makua (on toki myönnettävä, että Sillanpään kirjallisuusnobel on vähän sellainen) ja suhteutamme palkinnot multakin relevanteilta osin historialliseen tilanteeseen, niin jäljelle jäävästä niukasta esimerkkiaineistosta on luullakseni aika työläs hypätä tuolllaiseen johtopäätökseen. (En juuri nyt ehdi kaivaa palkintoluetteloita esiin.)

 
2:14 ip. , Blogger Markku kirjoitti...

Olet tietysti oikeassa.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu