torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Gon amatöörien maailmanmestaruusturnaus on päättynyt. Voiton vei Japanin Hiraoka, amatööri-kunnia-8-dan edellisen voittonsa vuonna 1994 johdosta. Tulokset kokonaisuudessaan . Jokaisesta maasta on yksi edustaja, joten osallistujien taso vaihtelee huomattavasti. Japanista, Kiinasta ja Koreoista osallistuu joka vuosi käytännössä heikon ammattilaisen tasoinen, maasta riippuen satojen tuhansien tai miljoonien harrastajien joukosta valikoitunut huippuamatööri. Muuta maailmaa edustaa heikoimmillaan korkean tason kyu-pelaaja, tänä vuonna nimellisesti heikoin osallistuja oli panamalainen 5 kyu (Juuri säännöt oppinut aloittelija on n. 30 kyu, huippuamatööri 7 dan, joten amatööritasoja erotellaan hieman alle 40. Yhtä luokkaa vahvemman voittamisen todennäköisyys pienenee asteikkoa ylöspäin mennessä vaihdellen välillä 45-15 prosenttia, mutta on keskimäärin ja useimmiten noin 35 prosenttia). Kiina, Japani ja Koreat yleensä jakavat neljä kärkisijaa keskenään eikä voittoa ole mennyt kuin kerran näiden maiden ulkopuolelle: vuonna 1986 hongkongilainen voitti maailmanmestaruuden.

Suomen Vesa Laatikainen, 5 dan, sijoittui tänä vuonna yhdenneksitoista. Vesan hieno sijoitus oli paljolti mahdollinen, koska hän voitti Taiwanin ja Venäjän edustajat. Venäjän Lazarev, 6 dan, on entinen Euroopan mestari. Edellä olivat (paremmuusjärjestyksessä) Japanin, Kiinan, Pohjois-Korean, Etelä-Korean, Hong Kongin, USA:n, Romanian, Tsekin, Saksan ja Kanadan edustajat. Yleensä Pohjois-Amerikka pärjää Eurooppaa paremmin, koska yhdysvaltalaisissa ja kanadalaisissa on miljoonittain koillisaasialaista syntyperää olevia, jotka ovat säilyttäneet osia kulttuuriperinnöstään. Esimerkiksi USA:n Joey Hung, kalifornialainen gon opettaja, osaa gon (kiinaksi weiqi) lisäksi kiinaa. (Tämä Pohjois-Amerikan Ing Cupin vuonna 2003 voittanut kunnia-8-dan oli muuten vähällä joutua Vesan loistavan pelikunnon uhriksi. Pitkän ja vaiheikkaan pelin jälkeen, Hung voitti vain puolella pisteellä. Vankeja oli paljon mutta yksikään sopivan värinen ei ollut sattunut tippumaan lattialle, vaikka Vesa ja Joey etsivätkin niitä pistelaskun jälkeen.)

Vesan matkakertomus pelikirjauksineen.

Etelä-Afrikkaa edustanut Soweton poika Julius Paulu menestyi 1 danin luokitukseensa nähden hyvin. Tulosrivi 1d+ 6d- 5d- 1d+ 3d- 2d- 1d+ 3d- enteilee korotustarvetta.

Koillis-Aasian ja Pohjois-Amerikan jälkeen seuraavaksi go-vahvin maailmankolkka on Eurooppa. Seuraavaksi tulevat Etelä-Amerikka ja Oseania, johon käytännössä kuuluvat vain Australia ja Uusi-Seelanti. Etelä-Aasian maissa gon taso on yllättävän heikkoa. Esimerkiksi koko Intia tuskin pärjäisi edes TTgoK:lle . Lähi-idässä gota pelataan vain Israelissa ja Turkissa. Marokko on ainoa arabimaa, joka on koskaan lähettänyt edustajan amatöörien maailmanmestaruskilpailuihin. Afrikan maista Etelä-Afrikka ja Madagaskar ovat ainoat gota pelaavat maat. Madagaskar-anomalia selittynee legendaarisen Manfred Wimmerin väsymättömillä pyrkimyksillä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu