perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Live cells jetted with electric fields
A team of biophysicists in the UK has used a form of ink-jet printing to create "jets" of living cells for the first time. Suwan Jayasinghe of University College London and colleagues at Kings College London say their technique, which does not destroy the cells, could be used to grow biological tissue or even human organs. The technique involves jetting biological cells from a needle at fields of up to 30 kilovolts (Biotechnology Journal 1 86).

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2006

Digging for data that can change our world - Research tools able to swiftly analyse masses of data could soon bring about advances that scientists up to now can only dream of .

maanantaina, tammikuuta 09, 2006

Onko joku muuten lukenut Vernor Vingen Singulariteetti-aiheisia tieteiskirjoja? Ovatko ne lukemisen arvoisia?

Mielenkiintoista saati ajatonta tieteiskirjallisuutta on vaikea löytää. Itse luin yleisten kirjastojen vakiovalikoimat teini-ikäisenä a:sta ö:hön enkä ole sen koommin juuri tieteiskirjallisuuteen kajonnut. Suurimmassa osassa alan tunnetuimmasta tuotannosta on jo liikaa ajan patinaa. Esimerkiksi Asimovin alkuperäinen Säätiö-trilogia ja sen myöhemmin kirjoitetut jatko-osat ovat kovin perinteistä avaruusoopperaa. Alkuperäisessä 1950-luvun trilogiassa atomivoima on ihmevoima, jolla tehdään kaikki, ja 1980-luvulla kirjoitetuissa jatko-osissa lukijat pääsevät ihmettelemään mikrotietokoneita. Ja viis siitä, että käytössä on yleisesti yli-inhimillisen tekoälyn kaltaista ultrateknologiaa: ihmiselämän kulku ja yhteiskunnan toiminta ovat olennaisesti samaa kuin aina ennenkin (teollisen vallankumouksen jälkeen). Robotiikan pääsäännöille taas nauravat hevosetkin. Niin väljät ja tulkinnanvaraiset ne käytännössä ovat. Pääsäännöistä koituu todella harvoin mitään oikeita probleemoja Asimovin maailmassa.

Olen kai joskus ennenkin kehunut Stanislaw Lemin kirjaa Wielko?? urojona (1973) / Imaginary Magnitude (ei suomennosta tietääkseni), joka esittää yli-inhimillisen tekoälyn siten kuin se on ylipäätään järjellistä yrittää esittää tieteiskirjallisuudessa. Lemin tuotanto yleensäkin edustaa parasta tiedossani olevaa tieteiskirjallisuutta.

Kysymys kokonaisen kulttuurin tai yhden yksilön itsekriittisyydestä voimatekijänä on mielenkiintoinen. Asia ei ole täysin yksioikoisesti niin, että mitä enemmän itsekritiikkiä sitä parempi - riippumatta kritiikin laadusta tai määrästä. Itsekritiikki, kuten mikä tahansa muukin kritiikki, voi olla hyvin tai huonosti perusteltua tai kokonaan perustelematonta. Mielestäni perusteeton itsekritiikki on epätervettä siinä missä perusteeton itsekritiikin puutekin.

Minulla on käsitys, että elinvoimainen kulttuuri edellyttää jonkinlaista sen jäsenten yleisesti hyväksymää käsitystä siitä, miten se erottuu muista (olemassaolevista ja mahdollisista) kulttuureista ja miksi sen kannattaa olla olemassa. Tätä voisi kutsua kulttuuriseksi itsearvostukseksi. Jos tuo itsearvostus katoaa, silloin kulttuuri heikkenee ja korvautuu jollakin muulla.

Nykyajan länsimaisessa kulttuurissa arvostetaan kovasti materiaalista hyvinvointia, joka seurausta tieteen ja tekniikan kehityksestä, jotka puolestaan ovat mahdollisia ajattelun vapauden ansiosta. Yksilöllisyyden ja moninaisuuden suvaitseminen taas ovat työnjaonkin kannalta välttämättömiä. Entäs jos moninaisuus on joissakin tapauksissa suvaitsemattomuutta? Sellaista moninaisuutta ei voida suvaita joutumatta syvällisiin paradokseihin.

Suosittelen muuten blogia Peak Oil Debunked , jossa on hyviä asiapitoisia artikkeleita energiakysymyksistä.

Olen muuten sitä mieltä, että demokratian perusteiden sisäistämistä mittaa hienolta kuulostavia ja itseä imartelevia julkilausumia paljon paremmin miten ihminen todellisuudessa reagoi tarpeeksi paljon omistaan poikkeavien ajatusten esittämiseen. Mutkat suoriksi -tulkinnat ja keskustelukumppanien demonisointi eivät anna ihmisestä oikein suotuisaa kuvaa demokraattisesti orientoituneena ihmisenä.

Vaikka kuulisi esitettävän kuinka kiistanalaisia väitteitä, ensimmäisen ja vahvimman impulssin luulisi liberaalia nykyaikaista demokratiaa kannattavalla ihmisellä olevan yrittää asiakeskeisesti väitellen kumota esitettyjä väitteitä. (Karkea ja asiaton henkilökohtainen vittuilukaan ei tarkkaan ottaen ole demokraattisen prosessin vastaista, joskin se on omiaan alentamaan keskustelun tasoa.) On huono lähtökohta olettaa, että esittämällä kiihkottomasti faktoja ja perusteluja, ei olisi mahdollista vakuuttaa toisia oman kannan paremmuudesta. Itse olen taipuvainen tekemään ennakko-oletuksen, että toiset keskustelijat voidaan vakuuttaa asiakeskeisellä argumentaatiolla. Olenkin saanut joskus sellaista palautetta uutisryhmäkeskusteluaikoinani, että tuhlaan aivan liikaa voimavaroja "itsestäänselvyyksien" perustelemiseen.

Olen muuten huomannut noudattaneeni metodista alemmuudentuntoa sellaisena kuin Lentävä juusto -blogi sen esittelee maailmankuvan rakentamisen ohjenuorana jo pitkän aikaa. Toisin sanoen, kun joku perustelee minulle jonkin käsityksen, joka on yhtä hyvin tai paremmin perusteltu kuin jokin minulla siihen asti ollut käsitys, vaihdan metodisista syistä mielipidettäni. Koska olen tietoinen siitä, että jokaista mielipidettä kohti on suunnaton määrä ristiriitaisia mielipiteitä, joita kaikkia voidaan perustella enemmän tai vähemmän hyvin tai huonosti, en juuri koskaan tee minkäänlaisia käytännön johtopäätöksiä hallussani olevista mielipiteistä. Ei kai sellainen laiskanpulskealle keskiluokkaiselle ihmiselle sopisikaan.