Kielialalla on kuulemma keskimäärin huonommat palkat kuin tekniikan alalla ja varsinkin insinöörien hommissa. (Koulujen kieltenopettajien palkat ovat kuulemma ihan hyvät.) Syynä on tietysti se, että insinöörien hommiin on vähemmän tunkua kuin kielialalle suhteessa työvoiman kysyntään. Se taas johtuu käsittääkseni siitä, että kielten opiskelu sopii useampien ihmisten motivaatiorakenteeseen ja/tai lahjakkuusrakenteeseen paremmin kuin tekniikan ja teknisten taitojen taustalla olevien ajattelutapojen opiskelemiseen. Palkkaeroa ei selitä mikään muu kuin, että tekniikan alalla on suurempi määrä työtään vain leipänsä eteen tekeviä, joiden alalle houkuttelemiseen tarvitaan paremmat palkat. Sama pätee lakiin ja kaupallisen alan ammatteihin.
Muistan yhden kielialalle luonnontieteistä vaihtaneen henkilön kerran sanoneen, että luonnontieteistä ammatin tehdessä hänellä olisi "pää hajonnut". Niinpä niin. Itseä enemmän kiinnostavalle alalle hakeuduttaessa voi joutua tinkimään palkasta. Reilu vaihtokauppa.
Nyt päästäänkin sitten kysymykseen veroprogression oikeutuksesta. Jos kerran vaikkapa tekniselle-, kaupalliselle- tai lakialalle joudutaan houkuttelemaan tekijöitä korkeammalla palkalla (minun on hyvin vaikea kuvitella, että joku oikeasti nauttisi vaikkapa asianajajan tai laskentaekonomin työstä), niin missä määrin yhteiskunnan kannattaa poistaa erotus käteenjäävissä tuloissa veroprogressiolla. Noille töille on kuitenkin aidosti kysyntää ja jos niille ei kannata taloudellisista syistä ryhtyä, niin sitten ne jäävät tekemättä, koska ei niihin ilman kunnollisia ulkoisia kannusteita monikaan ryhtyisi. (Ylemmän keskiluokan itsepetoksesta Paul Graham kirjoitta ansiokkaasti viimeisimmässä kirjoituksessaan.)
