perjantaina, helmikuuta 03, 2006

"Suvaitsevaisuudesta" kirjoittaa Jussi Halla-aho viimeisimmässään seuraavaa:
"Suvaitsevaisuus" on pätemistä omalla hyvyydellä ja eettisyydellä. Koska se on pätemistä, sen on oltava jotain, joka erottaa "suvaitsevaisen" suurimmasta osasta muita ihmisiä. Sen on oltava salatiedettä, jossa pätevät monimutkaiset säännöt, koska muuten ei tarvittaisi "suvaitsevaisuusasiantuntijoita" ja "-konsultteja". Suurin osa ihmisistä suvaitsee mukisematta kaikkea sellaista, missä on jotain järkeä ja mistä ei ole itselle ja ympäristölle haittaa. Esimerkiksi tataarien Islam-seurakunta ei ole koskaan herättänyt pelkoa eikä intohimoja suomalaisissa. Koska tällaiseen suvaitsevaisuuteen yhtyvät melkein kaikki, se ei ole hyvää suvaitsevaisuutta, sillä "suvaitsevaisuuden" tehtävähän on juuri erottaa "suvaitsevaiset" useimmista muista. Siksi "suvaitsevaiset" valitsevat poikkeuksetta suvaitsemisensa kohteeksi jotain sairasta. Tällöin he osaavat jotain (= suvaita), mitä muut eivät osaa. Tällöin suurin osa muista ihmisistä sulkeutuu automaattisesti "suvaitsevaisen" piirin ulkopuolelle. Kun "suvaitsevaisuus" on selkeän järjenvastaista, se tarvitsee valaistuneita ylipappeja, jotka opettavat muita.

Jos "suvaitsevaiset" ryhtyisivät tukemaan niitä muslimimaailman elementtejä, jotka yhtyvät meille pyhiin arvoihin (yksilönvapaudet, ihmisoikeudet), he joutuisivat sanomaan ääneen, että länsimainen järjestelmä on parempi kuin islamilainen, ja että islamilaista järjestelmää, sellaisena kuin se nykyään useimmissa tapauksissa on, pitää muuttaa. Tällainen ajatus on tietysti kauhistus, koska "suvaitsevainen" kulttuurirelativismi on juuri sitä, että meidän on muututtava ja sopeuduttava. Kaikki muut ovat koskemattomia.

"Suvaitsevaisuudessa" on siis kyse lähinnä "suvaitsevaisista" itsestään ja heidän ongelmistaan itsensä kanssa. Monikultturismi ja siitä seuraavat ongelmat ovat "suvaitsevaiselle" keino ylläpitää tilannetta, jossa heidän "suvaitsevaisuutensa" saa tunnustusta ja sillä on jokin merkitys. Tämä tarkoittaa sitä, että jos suvaitsemisen kohteena olisi jokin suvaitsemista ansaitseva ryhmä tai ilmiö, melkein kaikki suvaitsisivat sitä muutenkin, eikä suvaitsevaisuus sinänsä antaisi mahdollisuutta pisteiden keruuseen tai rahan tekemiseen. "Suvaitsevainen" tarvitsee maailman sellaisena kuin se on nyt. Neekereiden on oltava köyhiä ja rötösteltävä, ja muslimien on oltava takapajuisia ja väkivaltaisia. Sekulaari islam on suora uhka länsimaiselle "suvaitsevaiselle", koska sekulaarin islamin leviäminen tuhoaisi ne paradigmat, joista "suvaitsevainen" repii ylemmyydentuntonsa ja monissa tapauksissa elantonsa.

On yksi asia, että lipomalla imaameja ja nöyristelemällä terroristien ja heidän ymmärtäjiensä edessä länsimainen eliitti tuhoaa sen ainutlaatuisen yhteiskuntajärjestyksen, jonka sekulaarikristillinen ihminen on viimeisten vuosisatojen aikana rakentanut, ja jättää lapsilleen maailman, joka on sanomattomasti surkeampi kuin se, jonka eliitti itse hopealusikka suussa syntyneenä peri. Toinen asia on se, että tukemalla Chehabin kaltaisia ihmisiä länsi evää moraalisen selkänojan liberaaleilta muslimeilta ja näin omalta osaltaan auttaa pitämään lähes miljardia ihmistä kivikautisen ja julman oppirakennelman kahleissa. Liberaali muslimi pitää länsimaista, maallistunutta yhteiskuntaa esikuvanaan ja yrittää nostaa omaa kulttuuriaan suosta, mutta mikä on lännen reaktio? "Herra antoi, herra otti, tyydy osaas hottentotti." Meillä menee hyvin, mutta meidän henkinen hyvinvointimme edellyttää, että teillä menee huonosti.
Tuossa jutussa on perää. Mietinpä vain kuitenkin, että vanhoillisen tai fundamentalistisen muslimiyhteiskunnan näkökulmasta liberaalit muslimit näyttäytyvät "sairautta" suvaitsevina. Mielestäni kuitenkin suvaitseviksi ja liberaaleiksi ilmoittautuville tahoille pitäisi olla kristallinkirkasta kumpaa puoluetta kannatetaan. Siinä mielessä viimeiset kaksi lainatuista virkkeistä osuvat maaliinsa.

Lähde.

torstaina, helmikuuta 02, 2006

Subilta tulee Kolmas kivi auringosta uusintana joka arkipäivänä puoli yhdeksältä. Kahdessa edellisestä jaksossa Iso Jättipää oli käymässä Maapallolla William Shatnerin hahmossa. Iso Jättipää kävi panemassa nuoremman Dubcekin paksuksi poikamieskapselissaan kiertoradalla. Raskaus eteni pikakelauksella ja pian olikin kiire synnytyslaitokselle. Viime jakso päättyi Solomonin avaruusolioperheen ja tukihenkilöksi tulleen Maryn kirkaisuun vuoteen vierellä. Saa nähdä miten juoni ratkeaa.

Haluaisinpa nähdä sarjan alusta asti.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Jussi Halla-aho osuu naulan kantaan uusimmassa kirjoituksessaan Tarja Halosesta. Sikäli kun olen ymmärtänyt, Halla-aho sijoittuu vasemmisto-oikeisto -akselilla maltilliseen vasemmistoon. Hän kritisoi Halosen mainostamista arvojohtajana. (Omasta mielestäni Halosta paljon uskottavampi (viher)vasemmistolainen arvojohtaja olisi ollut Heidi Hautala, joka on julkisesti ja hyvin suoraan kritisoinut Venäjän demokratiavajetta.) Halonen taas on viime vuosina kuulemma kehunut Kiinaa ja Venäjää niiden ihmisoikeustilanteen paranemisesta. Sellaiset kehut särähtävät sitä taustaa vasten, että Venäjällä on viime aikoina laadittu kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksia käytännössä kaventavia lakeja. Arvojohtaksi profiloitudulta presidentiltä olisi voinut myös odottaa jyrkempää moraalista tuomiota Fortumin jättioptioille, vaikkei niihin puuttuminen kuulukaan presidentin laissa säädettyihin tehtäviin. Halonen ei ole myöskään pitänyt kovin paljon ääntä tuloerojen merkittävästä kasvusta virkakaudellaan.

Halosen vasemmistolaisesta perinnöstä näyttää olevan käytännössä jäljellä ainoastaan jonkinlainen hyvin epämääräinen kansainvälisyyden painottaminen. Korkeintaan kypärä ja liperit -oikeistolla voisi olla jotain tyytymättömyyden aihetta Haloseen miinakieltosopimukseen liittymisen ja kovin ponnettoman kansallisen edunvalvonnan takia. Sotilaallisen liittoutumattomuuden suhteen Niinistöllä ja Halosella on käytännössä vähän eroa. Suomi on jo käytännössä sotilaallisilta järjestelmiltään yhteensopiva Naton ulkojäsen.

tiistaina, tammikuuta 31, 2006

Theodore Dalrymplen uusin France's New Serfdom selostaa hänen uuden kotimaansa Ranskan julkisen sektorin byrokraattisesta raskassoutuisuudesta johtuvia ongelmia.

Ranskan talouden ongelmana on korkea työttömyys (virallisesti 10%) ja hidas talouskasvu. Euroopan vakaussopimus on venynyt ja paukkunut mm. Ranskan ja Saksan kehnon taloustilanteen takia. Korkeasta kokonaisveroasteesta (lähes 50%) huolimatta tulonjakoa kuvaava Gini-indeksi on Ranskassa 32.7 eli Pohjoismaihin verrattuna varsin korkea. Suomen vastaava luku on noin 27.

Euroopan parhaiten toimivat kansantaloudet löytyvät sen reuna-alueilta. Itä-Euroopan talouskasvu perustuu vielä paljolti määrälliseen kasvuun: ulkomaalaisten sijoitusten ansiosta koneiden ja laitteiden määrä kasvaa ja tehdään enemmän työtunteja. Pohjoismaissa ja erityisesti Irlannissa kasvu on jatkunut ripeänä korkeasta lähtötasosta huolimatta. Irlannissa vuosikasvu on pysynyt noin 5-6 prosentissa parin viimeisen vuosikymmenen ajan ja työttömyys on ollut 4-5 prosenttia. Irlannissa on sovellettu talousliberalismia julkisen sektorin joutumatta kuitenkaan tinkimään sosiaalisista velvoitteistaan.

Arlan maitotuotteet ovat erittäin hyviä. Suosittelen.

maanantaina, tammikuuta 30, 2006

Nykymaailman pahimmista ongelmista monet aiheuttaa se, että mitä raakalaismaisemmin jokin ihmisryhmä elää, sitä nopeammin se lisääntyy. Raakalaismaisimpien ihmisten lisääntymisnopeus on moninkertainen sivistyneimpien ihmisten lisääntymisnopeuteen verrattuna. CIA World Factbookin maakohtaisia tietoja vertaamalla saadaan karkea arvio tuosta suhdeluvusta. Se ero keskimääräisessä lapsiluvussa näyttäisi olevan suurimmillaan noin kahdeksan. Koska sukupolvia erottaa sitä lyhyempi ajanjakso mitä raakalaismaisempi ihmisyhteisö on, todellisuudessa ero lisääntymisnopeudessa on suurempi kuin fertiliteettiluvuista yksin voisi päätellä. Fertiliteettien erot eivät noudata tiukasti (ainakaan nominaalisia) uskonnollisia rajoja - vaikkakin erot sekularisoitumisessa osittain selittänevät fertiliteettieroja. Muista tekijöistä voimakkain on todennäköisesti kaupungistuminen. Kaupunkilaisille suuresta lapsiluvusta ei ole mitään hyötyä, kun taas lasten ruokkimisen, vaatettamisen ja kouluttamisen kustannukset ovat suuret. Alikehittyneissä oloissa maalaislapset voivat kompensoida aiheuttamiaan kuluja tekemällä osansa maataloustöistä. Arvelen, että kaupungistuminen saattaa myös heikentää tarvetta voimakkaiden heimositeiden ylläpitoon, jolloin suuren miespuolisten sukulaisten joukon väkivaltapotentiaalin merkitys pienenee. Esimerkiksi monissa Maghreb-maissa, Turkissa ja Iranissa totaalifertiliteetti (keskimääräinen lapsiluku per yhden naisen lisääntymisura) on jo alle kahden. Yllättävää kyllä esimerkiksi Iranin totaalifertiliteetti vuonna 2005 arvioidaan olleen 1.82 eli selvästi alle väestön uusintumiseen vähintään vaaditun 2.1:n. Toki Iranin väkiluku kasvaa vielä kymmeniä vuosia, koska nuorten ikäluokkien koko on suhteellisen suuri. Persianlahden öljyrikkaissa arabimaissa sen sijaan fertiliteetti on hyvin korkea. Epäilen, että suuri ero Iranin ja Persianlahden arabimaiden fertiliteeteissä johtuu siitä, että per capita energiavientitulot ovat Persianlahden maissa niin suuret, että suuren osan väestöstä ei tarvitse koskaan tehdä oikeita töitä vaan he voivat elellä valtion tukiaisilla joutumatta itse elättämään perheitään. Iranissa asiat ovat toisin.

Syntyvyyden korostunut merkitys väestönkasvun kannalta johtuu kuolleisuuden yleismaailmallisesta alenemisesta. Tämä tietää huonoa siellä missä raakalaismaisuus ja sivistys kohtaavat. Demokraattisessa järjestelmässä kun demografinen ylivoima on varmin tie ylivaltaan. Siksi sivistyneiden demokraattisten maiden, joiden väestöpyramidit ovat kohta jo kärjellään, kannattaisi vain hyväksyä eläkeiän vääjäämätön nouseminen. (Aivan koko maailmalla on sama edessä siinä vaiheessa, kun ja jos se sivistyy.) Koska elinikäodotekin koko ajan nousee ja lääketieteen kehittyminen nostaa sitä tulevaisuudessa vielä lisää, on aivan luonnollista, että eläkeikääkin on nostettava. Myös oman kansan fertiliteettiä kannattaisi piristää juuri sellaisella politiikalla, jota pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on tähänkin asti harjoitettu, joskin tehostettuna. Siirtolaisuuteenkin voidaan turvautua, mutta vain erittäin tarkoin tarpeen mukaan harkiten aktiivisesti rekrytoiden siellä, missä on sopivanlaista ammattitaitoista väkeä tarjolla. Pakolaispolitiikkaa ei pidä sotkea työperäiseen siirtolaisuuteen.

Koko edellä mainittu problematiikka on tietysti merkityksetön, jos teknologinen singulariteetti toteutuu kuluvan vuosisadan puolenvälin tienoilla tai pian sen jälkeen. Silloin on selvää, että sivistyneen maailman elintila räjähtää aivan uusiin ulottuvuuksiin, koskapa jo pelkästään biologian rajoitukset käyvät täysin vanhentuneiksi.