perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Eilen tuli televisiosta taas se ohjelma, jossa esitellään eri ikäisiä - parikymppisistä keski-ikäisiin - kaupunkilaispimuja akattomille maanviljelijöille. Viime jaksossa oli aivan erityisen räikeä tapaus: turkulainen nelikymppinen teinityttö ja kaljuuntunut, harmaantunut, lievästi ylipainoinen ja hiljainen mutta kunnollinen ja sympaattinen simpeleläinen isäntä. Kaksikko tuli toimeen keskenään ihan hyvin ja kumpaakin yhdisti kiinnostus hevosharrastukseen. Koska simpeleläisisäntä ei kuitenkaan onnistunut saamaan "tajua kankaalle" turkulaiselta, homma kuivui kokoon. Tapaus ei ollut räikeä ainostaan markkina-arvoepäsuhdan takia vaan myös siksi, että kontrasti maalaismiehen yksinäisyyden ja kaupunkilaisnaisen suhteelle asetettamien jännittävyysvaatimusten välillä ei ollut kertaakaan ohjelmassa ollut näin suuri. Nainen kertoi kokeneensa valitettavan lyhytaikaisiksi jääneitä suhteita ja ohjelmaan ilmoittautumisestaan päätellen kuitenkin toivoi jotain muuta mutta edellytti kuitenkin tajunnanräjäyttävää ihastumista suhteen alkamiseksi.

Jonkinlaista markkinarealiteettien tajua toivoisi ohjelman tekijöiltä. On melkoisen julmaa vedättää kroonisesta yksinäisyydestä kärsiviä isäntämiehiä kuskaamalla heidän luokseen emäntäehdokkaiksi näitä nuorempia ja useissa tapauksissa keskitasoa vähän paremmannäköisiäkin kaupunkilaisnaisia, jotka ovat omissa ympyröissään tottuneet miespaljouteen, josta valita. Naiset olisi ilman muuta valikoitava rumempien joukosta. Lisäksi ohjelmaformaattia olisi syytä tarkistaa. Naiset olisi ehdottomasti laitettava kilpailemaan keskenään. Isäntämiehistä näkyy liian selvästi krooninen naisenpuute. Se tappaa naisten mielenkiinnon välittömästi. Ohjelmassa pitäisi olla naisia jokaista isäntää kohti vähintään 3-5 kappaletta, jotta miehet eivät olisi liian epätoivoisen oloisia ja vaikuttaisi liian varmoilta nakeilta.

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Erittäin mielenkiintoinen blogi toriumista energianlähteenä Kirjoittaja on Oak Ridge National Laboratoryn tutkija Kirk Sorensen.

Viime viikonloppuna pelattiin Toyota-Pandanet European Go Tourin Tampereen osaturnaus. Olin mukana järjestelyissä, jotka menivät pääosin ongelmitta. Pelasin myös ja tulos oli tyydyttävä, joskin mahdollisuuksia parempaankin vastustajat tarjosivat. Vahvuuslukuni (GoR) 2227 pysyy täsmälleen ennallaan, joten pohja on hyvä joulukuun Lontoon TPEGT:iä varten. (Minäkin olen gorrin metsästäjä)

Uusi osallistujaennätys 91 saavutettiin. Kasvua edellisestä kerrasta toissa vuonna oli 29. Nykyisellä osallistujamäärällä olemme TPEGT-osakilpailujen keskikastia. Suurin on Pariisin lopputurnaus, jossa on tavallisesti ollut 300 osallistujaa. Seuraavaksi suurin on ollut Hampurin turnaus 200 osallistujalla. Brno ja Lontoo ovat yleensä yltäneet 130-150 osallistujaan. Vuosikymmenen loppuun mennessä Tampereen turnaus voisi kasvutrendin jatkuessa päästä Lontoon ja Brnon kokoluokkaan. Osallistujamäärän kasvu ruokkii helposti itseään, koska palkintosummia voidaan kasvattaa ilman täydellistä riippuvuutta sponsorirahoista, mikä houkuttelee huippuamatöörejä ja puoliammattilaisia vähän kauempaakin, mikä puolestaan huokuttelee paikallisia suuruuksia. TTY:n laskuharjoitusluokkiin Tieto- ja sähkötalossa mahtuisi kyllä helposti satoja pelaajia lisää. Pelaajistomme kotimajoituskapasiteetti ei riittänyt edes tämänvuotisen turnauksen tarpeisiin vaan jouduimme käyttämään "Hotelli Tornin" hätämajoitustilaa. Tulevissa turnauksissa järjestänemme majoitusta TTY:n pommisuojaan, josta ei tila ihan heti lopu.

Ulkomaalaisia osallistujia oli 13: neljä venäläistä, kaksi ruotsalaista, kolme brittiä, yksi irlantilainen, yksi saksalainen, yksi sveitsiläinen ja yksi Saksassa asuva korealainen huippuamatööri.