torstaina, toukokuuta 29, 2008

Aamulehdessä oli tänään juttu veturinkuljettajasta, joka joutui kahdeksan kuukauden sairauslomalle ja säilyi hengissä ainoastaan kypärän takia törmättyään polkupyörällä teinipoikien (15-17 -vuotiaita) asettamaan puomiin Vihiojan ylittävällä sillalla Tampereen Hatanpäällä. Ennen siltaa on alamäki ja mutka juuri ennen siltaa. Poikajoukosta ainoastaan yksi, nuorin, joka ei ollut osallistunut puomin asettamiseen, pyysi anteeksi veturinkuljettajalta.

Käräjäoikeus vapautti kaksi pojista vastuusta kokonaan ja antoi muille vain 300 euron sakot. Syyttäjä hakee hovissa huomattavasti kovempia rangaistuksia pojille. Käräjäoikeuden ratkaisu osoittaa, että käräjäoikeuksiin ei voi Suomessa luottaa. Ratkaisut saattavat olla täysin terveen järjen vastaisia. Mielestäni lähtökohtana pitäisi olla tällaisissa yleisvaarallisissa ilkivaltatapauksissa vahingonkorvausten langettaminen täysimääräisinä eikä mikään pelkkä lähes symbolinen sakkorangaistus. Tässä tapauksessa oikeudenmukainen korvaussumma olisi muodostunut menetetystä työajasta, hoitokuluista ja kivusta eli noin yhteensä noin 30 000 - 50 000 eurosta jaettuna iän mukaan painotettuna poikajoukossa. Lisäksi kullekin syylliselle olisi pitänyt langettaa tuntuva muutaman tuhannen euron suuruinen sakkorangaistus.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Voitin sitten Yläkaupungin Yön go-turnauksen neljännen kerran 2000-luvulla ja kolmannen kerran peräkkäin, joista kaksi viimeistä tappioitta. Tämä alkaa jo ruokkia uskoa biorytmeihin, koska tulos on lähes aina ollut keskimääräistä selvästi parempi. Ehkä kolmen vartin miettimisaika tavanomaisen tunnin sijaan suosii minua.