lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Tänään A-Zoom -ohjelmassa haastateltiin jotain mitälie tutkijaa tai asiantuntijaa aiheesta kuinka ammattiyhdistysliike torppasi SDP:n aloitteen pelkän peruspäivärahan korottamisesta 120 eurolla per kuukausi ilman ansiosidonnaisen korottamista samalla. Ohjelmassa mainittiin myös se seikka, että peruspäivärahan nousu on seurannut vain inflaatiokehitystä toisin kuin ansiosidonnaisen päivärahan nousu, joka on seurannut yleisen ansiotason nousua. Haastateltava ihmetteli, ettei edes AY-liike, jonka hänen mukaansa pitäisi olla heikompien puolella, ole vähääkään halukas nostamaan peruspäivärahaa vaan päinvastoin aktiivisesti painostaa SDP:n kansanedustajia luopumaan lakialoitteesta peruspäivärahan nostamiseksi.

Haastateltavalta puuttuu selvästi perspektiiviä näihin asioihin. Yhteiskuntahan on jaettu jo ainakin Marxin päivistä yläluokkaan, keskiluokkaan, proletariaattiin ja lumpen- eli rääsyproletariaattiin, jota nykykielellä kutsutaan prekariaatiksi. Pitkäaikaistyöttömäksi joutuneet ovat mitä suurimmassa määrin nykyajan lumpenproletariaattia. Ammattiyhdistysliike edustaa työväenaatteineen proletariaattia eli työväenluokkaa, joka on välittömästi rääsyproletariaatin yläpuolella oleva luokka. Yleisesti yhteiskuntaluokat kadehtivat ja vihaavat välittömästi yläpuolellaan olevia luokkia ja halveksivat välittömästi alapuolellaan olevia. Näin ollen ei ole millään tavoin yllättävää, että ammattiyhdistysliike suhtautuu erittäin nuivasti pitkäaikaistyöttömiin. (Korollaari: Koska vihollisen vihollinen on ystävä, yhteiskuntaluokat liittoutuvat kaksi tasoa itsestään loitolla olevien luokkien kanssa. Tästä on esimerkkinä vaikkapa se, että Suomen kruunaamaton kuningas Kekkonen nöyryytti ylimpiä virkamiehiä ja politiikkoja kasvattaakseen kansansuosiotaan.)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu