Maantieteellisen minivisan vastaukset
1. Mille maalle kuuluvat Andamaanien saaret?
Intialle. Saariryhmä on Bengalinlahden itäosassa.
2. Mistä maista lähdettäessä on ylitettävä valtakunnanraja vähintään kaksi kertaa, jotta pääsisi valtamerille?
Liechtenstein ja Uzbekistan. Kaspianmeri ei ole yhteydessä valtameriin.
Kysymus oli huolimattomasti muotoiltu, koska olisi pitänyt korostaa maarajoja. Tarkoitus oli kysyä toisen asteen sisämaavaltioita. En halunnut puhua mistään yksittäisistä meristä antaakseni vihjeitä.
3. Montako aikavyöhykettä on Kiinassa?
Yksi. Melko tarkkaan samoilla leveysvasteilla sijaitsevissa Yhdysvalloissa on käytössä neljä aikavyöhykettä Alaska ja Havaiji poislukien, vaikka kartasta katsoen maat ovat kokolailla yhtä leveät itä-länsi -suunnassa. Kiinan tasavallassa ennen vuotta 1949 oli viisi aikavyöhykettä.
4. Kumman kaupungin vuoden keskilämpötila on korkeampi: Novosibirskin vai Tampereen?
Tampereen. Worldclimate.com antaa Novosibirskin vuoden keskilämpötilaksi +2,3 C ja Tampereen +3,4 C. Vaikka Novosibirsk on Tanskan leveysasteilla, Pohjois-Atlantin lämmittävä vaikutus puuttuu talvella.
5. Mitkä ovat Japanin neljän suurimman saaren nimet?
Honshu, Hokkaido, Kyushu ja Shikoku.
6. Onko Honolulu Kravun kääntöpiirin pohjois- vai eteläpuolella?
Eteläpuolella. Havaijin saariryhmä on lähes kokonaan kääntöpiirien välissä eli tropiikissa ja on ainoa USA:n osavaltioista, jolla on pinta-alaa tropiikissa. Havaijin pääsaaren eteläisin kohta on 19. pohjoisella leveysasteella.
7. Millä niemellä on Afrikan eteläisin kohta?
Cape Agulhas. Hyväntoivonniemi sijaitsee yli sata kilometriä Cape Agulhasista länsiluoteeseen.
8. Minkä valtion valuutta on nimeltään tögrög ja jakautuu sataan möngöön?
Mongolian. "Mongolian möngöt" ovatkin siis maksuvälineitä eivätkä mitään outoja otuksia tai piirroshahmoja.
9. Mistä suunnasta päiväntasaajalla keskimäärin tuulee?
Idästä. Päiväntasaaja on lähes kaikkialla pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä eli alueella, jossa koillis- ja kaakkoispasaati kohtaavat. Tuulten summavektori on itä.
10. Mitkä ovat Afrikan suurimman järven rantavaltiot?
Afrikan suurin järvi on Viktoriajärvi Itä-Afrikassa. Viktoriajärven vedet laskevat Valkoiseen Niiliin. Järven rantavaltiot ovat Uganda pohjoisessa, Kenia koillisessa ja koko eteläpuoliskon osalta Tansania. Tampereen ystävyyskaupunki Mwanza sijaitsee Viktoriajärven etelärannalla.
